Jokohan hulluus kohta puolin loppuisi? Kyllä, niin toivon ja elämä pääsisi jatkumaan siitä, mihin se jäi pari vuotta sitten.

Olen joinakin hetkinä leikkinyt mielikuvituksellani ja pohtinut, miksi ja miten kysymyksiä. Kaikenlaisia ajatuksia se hyvä mielikuvitus saakin aikaan ja kuten yleensä, asioillansa on tapansa järjestyä parhain päin ja niin nytkin ajatellen koko maailmaa ja sen ihmisiä.

Kaikella on myös tarkoituksensa, ja toivon toki, että suurin osa tämän ymmärtää jälkeenpäin, miksi niin tai näin. Toivoisin itsekin ymmärtäväni.

Jos nyt piikkiä lyödään käteen alle puolen välein, tautiajan pitäisi päättyä sitten siihen seitsemänteen piikkiin, koska eihän loputtomiin voi kuitenkaan ihmisiä kiusia, vai voiko? Passi on oiva kiristyksen väline ja niihin joihin passikaan ei tehoa, kiristetään sitten sakoilla, se raha on ihmiseltä jokatapauksessa saatava pois ja minkä maksuksi? Ja kenelle se maksu sitten ohjautuu? Näin siis on joissakin valtioissa jo toimittu ja ihmistä sakotetaan julmalla tavalla, jos ei helvetin esikartanon lupatartuttaa kelpaa joillekin. Se on väärin ja rikkoo ihmisoikeuksia, koskemattomuuden suoja ja itsemääräämisoikeus omasta kehosta pitäisi olla pyhä asia, vaan onko se?

Passeilla ja sakoilla varmistetaan pedon merkin otto, vaan se on väärin. Edelleen pedon merkki käsivarteen on kokeellinen ja ehdollinen ja sitä ei ole lainmukaisesti hyväksytty eikä se täytä minkään valtakunnan hyviä käytänteitä uuden teknologian käyttöönotosta.

Suostumus, jonka lääkeyhtiöt vaativat samalla, kun he ovat vapauttaneet itsensä vastuista kyseisen pedon merkin saajia kohtaan, on sekin jotain uskomatonta. Vapaaehtoinen suostumus on ilmaistu käytännössä katsoen pakolla otettavaksi, harhaanjohtavien ja väärien tietojen valossa peloittelemalla koko maailma polvilleen.

Näinköhän pedon merkki onkin vain pelkkää kusetusta, ja jokaiseen tuote-erään on vaikutuksen aikaansaamiseksi laitettu jotakin mömmöä, jotta myös tehoa saataisiin aikaan, koska eihän ole sellaista lääkettä, jolla ei olisi sivuvaikutuksia. Kaikki on siis mahdollista, myös jonkun päähänpisto saada kaikki maailman ihmiset piikille ja huono onni kohtaa niitä, joiden kohdalle sattuu se kokeellinen osuus. Aika laaja on kuitenkin lääkekokeiluun osallistujien määrä. Ja kassakone kilisee tietyille tahoille.

Pahinta tässä kaikessa on kuitenkin on vapaa-ehtoisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen puuttuminen. Maailma näyttäytyy kovin tyrannialta tällä hetkellä. Siellä missä on runsas piikitysten osuus, siellä on myös runsaasti tautia ja tämähän on ollut jo pitkään nähtävillä.

Kaikki, mitä tuutista tulee ulos on pelkkää kakkaa tätä nykyä ja lampaat senkuin nielee, nielee ja tukehtuu viimein. Pakkaa on sekoitettu pitkään ja huolella, miksi? Miksi yhteiskuntia ollaan ajataan alas toimi-ala kerrallaan? No tietysti ehkä siksi, että kohta ei ole piikitysten ansiosta enää ketään ylläpitämässä yhteiskuntia.

Ajatteliko se joku, joka tätä on suunnitellut omassa sopessaan ollenkaan jatkuvuutta sen pidemmälle kuitenkaan?

Maailma on sairas, ihmiset ovat sairaita kun hyväksyvät hiljaisesti tai kovaa huutaen vääryydet ja vieläpä vaativat niitä itse ymmärtämättä ollenkaan olevansa aivopestyjä ja manipuloituja. Media on tehokkaampi kuin yksikään uskonpuhdistus tuossa aivopesuhommassa, se on saanut koko maailman ihmiset alleen. Mediasta on tullut uusi uskonto, näyttö tai laite on uusi palvonnan kohde, joka kätevästi kulkee kädessä sinne minne ikinä menetkin ja et osaa olla ilman sitä. Ilman sitä koet olevasi turvaton ja mitä tahansa saattaa tapahtua, jos se ei ole mukanasi elämäsi jokaisella hetkellä.

Elämä kulkee näytön lävitse ja tulee näytöstä. Ilman sen olemassa-oloa ei ole elämää enää.