Selailen silloin tällöin asuntoja, toisten koteja ja mietin, miten hemmetissä pääsen tästä loukosta pois? Hirmuiset eivät ole minun vaatimukseni, muutoin kuin sijainnilla sekä asunnon kunnolla. Tämä nykyinen asumus ahdistaa siinä määrin, että pois olisi päästävä tietäen, etten tähän nykyiseen saa minkäänlaisia perusparannuksia. Meille onkin muodostunut vitsiksi se, että kehittelemme mielikuvissa jonkin rikkoutuneen kohdan korjaamiseen vuokraisännän tulitikkujuttuja, kuten hän tarjoutui itse korjaamaan keittiön ongelmakohtia. Hän ei tuntunut ymmärtävän vetolaatikoston ongelmaa, kun sanoin laatikoiden muoviosien hapertuvan käsiin, niitä on jo ennen minun asumistani liimattu kiinni ja kasaan ja nyt mekin olemme yrittäneet pitää laatikostoja samoin kasassa, jopa laitettu uutta muovia, jotta laatikosto pysyisi jotenkin kasassa. Viimeksi jouduin tosin siirtämään lusikkahaarukka laatikoston tavarat toisaalle, koska vetolaatikko ei enää arkikäytössä pysy kasassa, on meinaan hiton rasittavaa koota lattialle osiksi tippunut laatikosto sisältöineen päivittäin lattialta ja varpaat tahtovat olla kipeät päälle putoamisista.

Olisi mukavaa, kun ei olisi kellastuneita, 1980-luvun kaapistoja missään, kontrasti on aika hurja valkoisten huonekalujen sekä seinien kanssa, ikäänkuin olisi tupakoitu puolivuosisataa sisällä. Kaapistot eivät myöskään kestä pyyhintää, ovat niin vanhat, että pinnoite on repsottanut alusta alkaen kaappien reunamista ja näiden näkeminen inhottaa aina yhtä paljon, jokainen kerta aina vaan enemmän. Jääkaappi on ilmeisen suuren käytön vuoksi jo aikansa elänyt, enkä kehtaa kysyä uutta, koska vuokraisäntä todennäköisesti ehdottaa jotakin yhtä järkevää kuin kaapistoillekin, jotakin itse keksimäänsä tulitikkupatenttia. Saniteettitilat ovat myös kamalat, suorastaan järkyt ja en enää keksi omalla mielikuvituksella, kuinka saisin siedettäväksi olemattomat tilat. Olen nähnyt miten naapureissa siellä täällä on tehty ja tehdään iloisesti remonttia, ja oma koti tuntuu kovin nuhjuiselta kaikkineen, tahtoisin itsekin sellaisen normaalin kodin, en mitään 80-luvun muinaisjäännettä mikä nyt on tässä olemassa. On se niin totta, että huonot asumisen olosuhteet ylläpitävät masennuksen mielialaa yllä. Kun alkaa ärsyttää ja suututtaa katsella omaa kotia, jolle et voi mitään tehdä ja ei ole mahdollista itse vaikuttaa oman kodin pintoihin.

Alistuin muuttaessani tähän, ettei voi saada pienillä rahoilla parempaa, vaan tarviiko minun enää alistua, ei. Muutan heti tästä pois, kun jokin soveliaampi koti ilmaantuu, tosin edelleen sillä pienellä rahalla, tai kylläkin, maksan itseni kipäksi tässä kaikesta huolimatta. Yritin etsiä ja edelleen mietin hyviä puolia, vaan ne alkavat tuntua vähäpätöisiltä ajatuksilta jatkuvan harmistuksen vallatessa alaa mielessäni. Mietin, josko saisin säästettyä vaadittavan summan ja voisin vielä haaveilla pääseväni tästä vuokra-asuntoloukosta pois, tosin yksin se on hieman vaikeaa ja kun miesystävästä ei ole tukea tähän(kään) asiaan, niin niin, en tiedä ?

Taas kai vaaditaan sitä kuuluisaa sietokykyä, joka venyy äärimmilleen, kunnes katkeaa tämänkin asian suhteen. En kylläkään jaksa edes ajatella, mitä sitten, jos ja kun kuminauha katkeaa jossakin vaiheessa .