On taasen aikoihin eletty, ostin ensikerran pitkiin aikoihin muksulle housut, koska isänsä ei ole kyennyt pituutta kasvaneelle lapselleen asiallisia housuja hankkimaan. Lapsi halusi ne isäviikolleen mukaan ja annoin ne sen kummempia miettimättä. Kävi minulla tosin mielessä, että isä niille husuille jotakin tekee sairauden runteleman pään saattelemana ja en ollut jälleen väärässä.

Nuoren tullessa meille minun viikolle en tarkistele tai muutakaan vaatekassin sisältöä, vastuutan nuorta itseään huolehtimaan edes omista tavaroistaan jollain tasolla ja vaatteet on nyt yksi asia, mikäli isä ei tätäkin sabotoisi omalla tyylillään halliten nuoren vaate-asioita kaiken muun ohella.

Nuori kertoi pakanneensa tällä kertaa itse omat vaatteensa mukaan minun viikoille aamusta ajoissa ja oli lähtenyt kaverilleen vielä ennen kodin vaihtoa. Mitä oli isä tehnyt? Isä oli pakannut omaksi mieleisekseen nuoren vaatekassin ja poistanut kassista mm. minun tälle nuorelle ostamani oikean kokoiset ja nuorelle mieleiset ja nuoren itse valitsemansa housut.

Nyt, kun niitä housuja sitten olisi tarvinnut, nuori kertookin, että isä oli ne ottanut pois hänen vaatekassistaan ja nuoren kysyessä viestillä isältään, missä ko. housut ovat, isä oli tälle nuorelle vastannut omaan airaaseen tyyliinsä syytöksen, jossa sanoo nuoren myyneen nämä housut kavereilleen. Lasten isä on niin sairas päästään ja miten tälläistä edes kehtaa kenellekään kertoa, kukaan ei ikimaailmassa uskoisi jälleen tällaista tilannetta edes mahdolliseksi, vaan kun se on.

Tilanne on ollut nyt pitkään jälleen se, että isä ei huolehdi kiusallaan lastensa sopivasta vaatetuksesta. Edelleen tämäkin kyseinen nuori siis joutuu kulkemaan liian pienissä housuissa, joita on kolmet tai neljät samanlaiset, aikoinaan harrastukseensa hankitut. Uusia ei ole saanut ja nyt ne on joka suunnalta niin pituudesta kuin leveydestäkin jääneet pieniksi. Ja isä ei suostu uusimaan muksun vaatteita asianmukaisiksi. Jousuin siis tämän vuoksi muksulle edes ne yhdet sopivat hankkimaan ja nyt nuori ei niitä saanut meille käyttöönsä isänsä typerän ja sairaan kiusanteon vuoksi.

En kykene kuvittelemaan nuoren ristiriitaisia tunteita siitä, miten isänsä kehtaa kohdella häntä niin julmasti. Ensinnäkin isä ei anna nuoren pakata omia vaatteittaan vieläkään omatoimisesti, vaan isän hallinnan ja vallan tarve kohdistuu sairaalla tavalla edelleen kaikkeen siihen, mitä vaan voi vielä hallita ja millä vaan voi vielä tehdä kiusaa lapselleen. Tämä sairas isä edelleen määrää lapsen ulkönäöstä ja huolehtii siitä itse antamatta lapsen vaikuttaa omaan ulkonäköönsä ja se on väärin.

Kaikki on tässä jälleen väärin ja aina nämä tällaiset tilanteet muistuttavat isän sairauden olemassaolosta. Miten nuori jaksaa sietää isäänsä ja katsoa, kun minäkään en ihan jokainen kykene hillitsemään oman raivoni nousua isän tempuista kohdentuen lapsiinsa kiusaten siinä samalla myös minua.

Kyseinen nuori ei mene mielellään enää kouluun, häpeä itsestä on kasvanut ilmeisesti liian suureksi ja koulussa kaverit ovat alkaneet kiusata häntä juurikin siitä, että jokapäivä on samat housut jalassa ja sama paita. Vain koska muita sopivia vaatteita ei ole isä nuorelle hankkinut. Isä ei tällaisia asioita halua ymmärtää, hän ymmärtää vain sen, ettei hänellä omasta mielestään varaa hankkia nuorilleen vaatteita syyttäen minua hänen vararikostaan, joka on kuviteltu siis. Isä edelleen tienaa puolisonsa kanssa kuukaudessa lähemmäs kymppitonnin ja asunnon ja muiden kulujen osalta tiedän heillä olevan pienemmät kuin minulla tässä. Ainoa, mikä isän kuluja nostaa, voipi olla sitten rikollinen toiminta ja velkojen maksu sekä erilaisten aineiden käyttö, joka alkaa olla ilmeistä, koska hänellä on niin suuri rahantarve sekä ajoittain niitä vieroitusoireista johtuvia raivohulluuskohtauksiaan.