Uusi muoto, jotta voidaan selittää rokotehaitan vuoksi sairaalaan lähteneiden ja kohta myös siellä kuolleiden suuri osuus.

Jotenkin eilinen uutisointi meni hieman yli, ensimmäistä kertaa itse minua jopa hieman nauratti, koska osasin jo odottaa vastaavia otsikoita ja yllätyin kuinka nopeasti ne sitten ilmestyivät. En ole ennustaja en, mutta tiedän piikkihaittojen alkavan kaataa ihmisiä piakkoin ja jouluna onkin sitten täysi rähinä päällä. Minulta itseltäni putosi eilen ikäänkuin pohja pois, meni kaikki uskottavuus yhdellä kertaa.

Jos olisin viisas, investoisin varmaankin ylimääräiset rahani niihin yrityksiin, jotka tahkoavat toisten kuolemasta, suomessa siis on kissanpäivät kohtapuoliin hautauspalveluilla, pitopalvelut ei vedä, koska juhlat on pieniä. saattaapi jokunen uusi krematoriokin nousta tuhkasta, ellei jo ole kaukaa viisaat näin tehneet kaikessa hiljaisuudessaan.

Ihan kuin aikoinaan erään kansanmurhan aikoihin, tosin toiminta oli enemmän keskitettyä jne. Nyt kaikki tapahtuu suoraan silmiemme edessä ja oikein joukot suureen ääneen vaativat, vahtivat ja painostavat.

Keisarilla ei ole vaatteita , silti asioita tapahtuu ja moni haluaa vain sulkea silmänsä joko painostuksesta, lahjonnan vuoksi tai silkasta ajattelemattomuudesta.

Ihmisille on suomessakin varattu ensi alkuun sen seitsemän pedon merkkiä lyötäväksi käsivarteen. Siinä on miettimistä, seitsemän kertaa ja sinuun laitetaan jotakin jonka ainesosat on salattua tietoa, paitsi ettei tiedolla oikein mitään tee enää kuolleena. Pedon merkki kun ei estä mitään, ainoastaan se aiheuttaa ihmiseen taudinkuvan, monia ongelmia ja saa aikaan myös perussairauksien puhkeamisen tai niiden pahenemisen ja lopulta kuoleman. Ja kun näin tapahtuu, syy-yhteyts kielletään ja keksitään uusi variantti kreikkalaisesta aakkostosta, jossa kirjaimet alkavat loppua.

Viimeiselle piikille, sille seitsemännelle sitten joskus tulevaisuudessa ei taida olla enään jonoja. Nekin, jotka on selvinneet kuudesta edellisestä, varmaan toivovat saavansa sen viimeisen ja lopullisen piikin päästäkseen vaivoistaan, jotka ovat kehittyneet ja pahentuneet kuukausi kerrallaan.

Käykö oma uneni toteen ja ihmisiä jää vain kourallinen tallustamaan tätä maata? Toivottavasti ei.