Heräsin verrattain myöhään kipuun, joka pilkistää toisesta keuhkosta, painuu näköjään kasaan pienenkin flunssan saattelemana , mietin olenko edellisen yön nukkunut kenties koko yön kyljelläni, niin että tuoreet pehmeät leikkauksessa avatut rintalastan luut olisivat painuneet jotenkin? En tiedä, kohautan itsekseni olkiani ja kaivan puhalluspullon esiin, josko siittä puhaltelusta olisi apua ikävään kipuun? Yhdeksän maissa olen valmiina lähtemään koiran kanssa ulos, tuumaan koiralle, josko mentäisiin metsään tällä kertaa ? Olen tuota metsäntynkää jostain syystä vältellyt, viimeksi siellä tarpoessani karvat nousivat ylös ja koirakin näytti pelkäävän jotakin ja en ole sen jälkeen sielläpäin enää samoillut, en ennen tätä aamua.

Aistin voimakkaasti ympäristön tunnelmia ja aiemmin tuo samainen metsäntapainen on ollut mukava ja rauhallinen paikka kulkea polkuja ja kesällä siellä sitten tunnelma on muuttunut jotenkin pimeämpään suuntaan, jokin siellä jossakin on karmivaa suorastaan.

Aamulla siis lähdin kävelemään koiran kanssa metsäistä polkua pitkin ja päätin käydä hieman pidemmän kierroksen. Koira nauttii suurestii näistä poluista ja hajut vievät hänet mennessään, paitsi tänään. Kiltisti pysyi vierelläni ja ei elettäkään, että siellä olisi ollut mitään mielenkiintoista hälle. Itse kuuntelin äänikirjaa ja kävelin kuin horroksessa olisin ollut. Mäennyppylän päällä lehahti lentoon iso lintu, alas metsikköön kuusen latvaan ja se olikin koiralle mielenkiintoisin asia tällä lenkillä, joka sai hetkeksi minunkin mielenkiinnon hereille. Muutoin koko lenkin kävelin itsekin kuin unessa, kuin jossakin horteessa olisin ollut, ikäänkuin sumussa. Tuttuja polkuja pitkin, näkemättä tai kuulematta oikeastaan edes äänikirjaa jota yritin kuunnella toisella korvalla.

Jokainen kerta kävellessäni tuossa metsikössä mieleeni tulee sama ajatus, täällä on jotakin karmivaa ja jotakin on täällä joskus tapahtunut ja ikäänkuin elokuvaa katselisin ja näen mielessäni sotilaita, joita rivissä ammutaan kuoppiin. Paikallista historiaa sen enempiä tuntematta, ajattelen kaiken olevan kuitenkin historiaa ja jos jotakin onkin tapahtunut, se on tapahtunut aikoja sitten ja yritän päästä ikävästä tunteesta eroon. Hämärällä en ole tuohon metsään lähtenyt kävelemään ja joskus olen siellä ollut juuri kun alkaa hämärtyä, mieleeni tulee ajatus, että metsästä pitää päästä pois ennen pimeän tuloa.

Koira myöskin tuijottaa valppaana aina samaan metsikköön kotiin tullessamme, olen ajatellut siellä olevan jonkin eläimen, jonka tämä sitten haistaa, en tiedä mutta ikävää se on, kun toinen jännittyy ja jää tuijottamaan ikäänkuin odottaen milloin sieltä jokin ilmestyy esiin ja itse komennan meidät nopeasti sisälle.

Niin, tänään lähdin kävelemään yhdeksän aikoihin ja kotiin tultuani hämmästyin ajan kulumista. Olimme tuolla reissulla vajaan kaksi tuntia, ja minun piti oikein tarkistaa puhelimen sovelluksen kautta, kuinka monta kilometriä ja millä vauhdilla olimme kulkeneet, koska metsä ei ole kovin iso ja polut ovat nopeasti kuljettavissa ja oman tuntumani mukaan olimme vain pienellä kävelyllä johtuen aamuisesta olostani ja päätin ottaa rauhallisesti. En millään saata uskoa, että vietimme metsikössä vajaan kaksi tuntia, mutta kyllä, johonkin se aika siellä meni. Sovelluksen mukaan kävelimme vain pari kilometriä, ja aikaa olisi kulunut puoli tuntia ja vauhtikin oli melkoisen hidasta. Kuitenkin metsässä vietetty aika kokonaisuudessaan oli sen vajaan kaksi tuntia. Tuolla metsikössä on sellainen kaunis paikka, aukio sekä sitten paljon erilaisia kokonaisuuksia rotkoista ikimetsän tunnelmaan saakka ja nyt onkin omituista, mihin fyysinen aika vierähti ? Hämmästyin niin kovin kotiin tullessa katsoessani kelloa, ei sen pitänyt näyttää vielä yhtätoista, kun äsken se oli lähtiessä yhdeksän ja tarkoituksella tein kevyen ja pienen metsälenkin, jossa aika kuluikin huomaamattani ja sitä kului enemmän kuin olisin arvannut.