Tänään olen jälleen kiitollinen monista asioita elämässäni, harvoin kuitennkin muistan asiaa ihan ääneen päivitellä.

Olisinko reilu vuosi sitten uskonut, että edelleen viihdyn mainiosti työpaikassa, jossa aloitin ikäänkuin kokeeksi, katsotaan mitä ja miltä tuntuu? Vuosi on mennyt hurjan nopeasti työn puolesta, ja edelleen pidän työstäni ja en koe kuormittuvani liikoja. Edelleen löydän työstä kipinän, ja nautin suunnattomasti työnkuvasta kaikin puolin. Toisinaan myös koen puhdasta iloa ammatillisesta osaamisestani, onnistumisista haastavissa tilanteissa.

Olen työn puolesta unelmieni tilanteessa ja osa-aikainen työaika mahdollistaa palautumisen mainiosti, kesän kuumuus on nyt ohi ja koko elämä ei enää mene kuumuudesta selviämiseen. Minusta on todella mukavaa lähteä töihin nykyisin, semmoista en olekaan vielä saanut kokea ja pikkuhijaa alan löytää omaa sijaani siellä muiden ihmisten joukossa. Muistelen keväällä aiemmin kokeneeni jonkinasteista ahdistusta työpaikan ihmisten kanssa, aavistukseni osuivat oikeaan yhden ihmisen kanssa ja onneksi lähin esimies kuuli  kyseisen tyypin kylmäkiskoiset ja loukkaavatkin puheet sekä huonon kohtelun minua kohtaan ja enää tämä kiusaaja ei siis minua häiritse työssäni arvostellen ja puhuen pahaa selkäni takana. Hämmästyn kuitenkin miettiessäni, koska itse arvostin kyseistä tyyppiä sekä hänen tapaansa tehdä työtään ja sanoinkin sen kerran hälle, mutta ilmeisesti hän sitten koki minut jotenkin uhkana hälle, vaikkakin ilman syytä? En tiedä, kiusaamiseen vaikuttaa niin moni asia ja itse kärsisin tyypistä varmaan vieläkin, ellei tosiaan pomo olisi tilanteita itse ollut kuulemassa.

Työmäärä työvuoroissa on ihan järkyttävä, ikäänkuin tekisin kahden päivän tai kahden ihmisen työt jokaisena vuoronani, ja en ole asiasta liiemmälti valittanut, eihän se oikein auta ja nyt kun on minulla lupa tehdä ylitöinä työvuoron päättyessä kesken jääneet työt, en viitsi valittaa. Oikeinhan se ei ole, etten pääse ajallani lähtemään vuoron päättyessä, vaan voin joustaa itsekin vastavuoroisesti, kun työnantaja myös joustaa minun suhteeni, joten en hirveästi jaksa purnata. Työt tulevat tehdyksi ja saan siittä sitten asiaankuuluvan korvauksen.

Kesän kuumuuden jälkeen palautuminen fyysisesti näköjään kestää hieman, keväällä lenkkeilin koiran kanssa jo pitkiä päivittäisiä lenkkejä ja nyt on tullut aika kuroa kiinni tuo , ettei oma ja koiran kunto pääse ihan romahtamaan. Itseäni tietty haittaa nopea väsyminen, huomaan miten pidemmän lenkin jälkeen olen melkoisen väsynyt ja enää en oikein uskalla vitamiineja syödä samaan tahtiin, kuin vuosi sitten, vaikka pitäisikin tällä ruokavaliolla. Pitäisi siis panostaa enemmän tuohon kokkailuun, vaan olen tietoisesti huilannut ruuan laitosta. Kyllästyminen ja mielenkiinnon menetys köksähommia kohtaan tuli pikkuhiljaa ja nykyisin voin sanoa, että se mitä tein ennen niin mielelläni, ei voisi enää vähempää kiinnostaa ja onneksi miesystävä on opetellut kokkailemaan ja lapsissa löytyy halua ja kiinnostusta opetella niin luonnollisestikin olen voinut vetäytyä sivummalle keittiöstä.

Odotan sitä aikaa, kun saan talouteni niin kuntoon, että minulla on varaa käydä ruokakaupassa ja ottaa keittiö jälleen haltuuni, pitkään olemme eläneet miesystäväni armeliaisuuden varassa, ja hän on myös saanut tehdä ostoksensa mielensä mukaan, hänen rahat ja hänen päätökset, joten toisinaan olen itse syömättä häneen unohtaessaan minun lukuisat rajoitukset syömisten suhteen ja sen, ettei yhdessä tietyssä marketissa ole minun suuhuni sopivia syömisiä ja useimpia kohtaan alan olla hyvin kyllästynyt, kun aina sitä samaa sitten .

Odotan myös innolla aikaa, saadessani talouteni kuntoon, asioiden uusiutumista ihan perusasioista lähtien, ..Oma vaatekaappini kaipaa muutakin kuin säällisiä työvaatteita, ulkoilupuku on viime vuosituhannelta ja se alkaa repeillä saumoistaan, vaikka onkin palvellut tähän asti erittäin hyvin, ja olisin pienesti kiitollinen, mikäli minulla olisi kotona muutakin päällepantavaa, kuin lasteni pieniksi jääneitä yöpukuja. Odotan, että pääsisin uusimaan eripariset ja kirpputoteilta hankitut astiat, samoin kaiken muunkin kodin kalusteet, jotka pääosin olen hankkinut kirpputoreilta ja jotka eivät enää sovellu ollenkaan tähän kotiin.

Eilen jo aloitin, perusteellisen siivoilun ja heitin pois näennäisesti turhaa roinaa, joka on vain kertynyt kaappien kätköihin sekä turhia sisustuselementtejä, joiden katselu aiheutti vain mielipahaa, ja niinhän ei esineiden pitäisi tehdä. Konmaritin siis ihan urakalla, kuten olen oppinut uuden sanan siivoukselle ja tavaroiden hävitykselle. Ei meillä liioin ole mitään ylimääräistä, mutta hävitin silti suuren osan edellisen muuton jäljiltä tavaroista, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa täällä. Ja aavistelen uuden muuton olevan kohtapuoliin nurkantakana, ?

Samaa kiitollisuutta koen elämässä kaikin puolin tätä nykyä, elämän eri osa-alueet on pääosin kunnossa, työ, vapaa-aika ja perhe ovat sopivasti tasapainossaan, aivan kuten toivoinkin aikoinaan salaa mielessäni. Nyt voinkin pohtia, riittääkö tuo kaikki minulle vaiko olisiko vielä jotakin, mitä toivoisin elämääni? Pikkuhiljaa kyllä joo, ajatus on alkanut itää mielessäni ja jonainpäivänä sitten huomaan tietäväni, mitä haluan, jos haluan.

On jännä tunne olla toisella tapaa tasapainossa, niin, että ulkoiset ja sisäiset asiat ovat yhtäaikaa tasapainossaan ja vieläpä niin, että tämä kestää pidempäänkin, tullen jo osaksi normaalia ja osaan jopa kaivata tätä olotilaa, kun huomaan jonkin itsessäni alkavan pyrkiä takaisin siihen entiseen ikävän vellomiseen.

Moni asia on itsessäni muuttunut parempaan päin, kuten työn saralla. Työ ei ole pelkkää pakkopullaa ja vain palkan ansaintaa, vaikka se olikin itselleni lähes ainoa motiivi tehdä hommia, osaan kuitenkin jopa nauttia siitä mitä teen ja huomaan paljon onnistumisia ja positiivisia kokemuksia. Näin ei ole siis ennen ollut, ja suorastaan kärsimystä olen kokenut aiemmissa hommissani nykyiseen verrattuna. Edelleen mietin mietteitäni viimevuonna sekä aiemmin, kun pohdin millaisen työnkuvan toivoisin olevan jotta viihtyisin työssäni ja nythän se on juuri sellainen kuin osasin kuvitella, sisältää kaikki ne elementit palkkaa myöden.

Aiemmissa töissäni olen ollut jokainen päivä ahdistunut ja inhonnut töihin menoa, petyin ihmisiin sekä itseeni, kun en ymmärtänyt kuplani sisällä oikeastaan mistään mitään. Ero on valtava nykyiseen kun kykenen vihellellen ja hymy huulilla tekemään työni, riippumatta ympärillä olevista. Jo pelkkä omien rajojen tunnistaminen ja niiden normaali ylläpito on tuonut valtavasti iloa elämääni. Olen oppinut sanomaan ei, ja silloin kun itselle sopii, kyllä ilman että kokisin huonoa fiilistä tai murhetta muiden ahdingosta, minun ei tarvitse kokea olevani ikäänkuin olisin velkaa koko maailmalle.

Tiedän tehneeni suunnattoman työn itseni kanssa, jotta olen tähän hetkeen päässyt ja mielessäni halaan itseäni kiittäen hyvästä ja raskaasta työstä.