Ajattelemattomat ohimennen ja tarkoituksella sanotut ikävät letkautukset jäävät elämään sisimpääni, na ikäänkuin kaihertavat vähän kerrallaan ja peilin edessä pohdin, kuinka olisin voinut itse toimia toisin. Pohdintaani jo peräti kyllästyneenä en kykene sanomaan, että tällä kertaa ns. vika olisi ollut minussa, toinen osapuoli ikäänkuin suivaantui minun omista, minun henkilökohtaisista asioista, joita erehdyin ääneen sanomaan. Tietty jatkossa vältän jakamasta edes lauseen verran omia asioitani tämän kyseisen ihmisen ollessa läsnä, koska häntä selvästikin harmittaa itseään jokin ratkaisematon asia ja se purkaantuu sitten kiukkuna ja ilkeänä käytöksenä muihin.

Asia olikin kovin ristiriidassa, kun teen kuten pyydetään tekemään ja sitten samaan hengenvetoon ohjeistaa kuitenkin toimimaan toisin, kun niin on aina kerran toimittu ja sehän ei perustu taasen mihinkään lakiin tai vastaavaan. Itse menen vastaavissa ristiriitatilanteissa aivan hämilleni, koska tiedän kuinka toimia oikein ja sitten ohjeistetaan toimimaan kuitenkin toisin. Harmittaa sen verran, että minulla oli oikein hyvät perusteet omalle tekemiselleni ja niitä siinä tilanteessa sanoinkin ääneen ja toinen kimpoaa ne vihaisena takaisin syyllistäen minut siitä, että olen ylipäänsä ammattini valinnut. Töykeä ja ikävä ihminen kaikenkaikkiaan oli sillä hetkellä ja minun ei tosiaan olisi pitänyt sanoa yhtään mitään, vaan kun olen kaiken toimintani oppinut perustelemaan hyvinkin syvällisesti.

Tosiaan, minun ongelmani ei ole sen toisen ihmisen ongelmat eikä minun toimintani sillä hetkellä tukenut tämän ihmisen hyvää oloa jostain syystä. Ilmeisesti minä olen ratkaissut positiivisesti omassa elämässäni niitä samoja ongelmia, joissa tuo ihminen vielä painii uskaltamatta tehdä omia ratkaisuja oman elämänsä eteen. Minun ei tarvitse väsyneenä kiukutella työyhteisössä ja letkautella suustani mitä sattuu, vain koska toisen elämä ärsyttää, koska hyvä olo näkyy oikeastaan kaikessa mitä teen ja lisää omaa onneani, hyvinvointiani kaikinpuolin. Ymmärrän tämän varmasti ärsyttävän ihmistä, joka painii oman jaksamisen äärirajoilla yrittäen sovittaa muunkin elämän sopimaan koko elämän palettiin. Itse olen jo pitkään tuumannut, että minulla on elämää myös työn ulkopuolella ja ja mikäli joutuisin laittamaan tärkeysjärjestykseen vaikkapa perheen ja työn niin aina perhe menee edelle, lapset menevät aina kaiken edelle ja siitä en suostu tinkimään. Samoin oma hyvinvointi tai jaksaminen menee edelle, en enää kiipeä perse edellä puuhun ja tipahda alas sieltä aloittaakseni alusta koko homman. Joten, siinä tehdessäni omia periaatteellisia päätöksiäni, ja toinen katselee vierestä, saattaahan se hieman alkaa ärsyttämään, kun minulla on mahdollisuus ja kyky toimia kuten perheelleni on parhaaksi tai kuinka maksimoin omaa elämääni myös työtä tukevaksi.

Olen tehnyt kipeitä ratkaisuja viimeisten kymmenen edellisen vuoden aikana päästäkseni tähän pisteeseen missä nyt olen. En todellakaan ole tilivelvollinen kenellekään elämäni kulusta, vaikka ehkä jonkun mielestä niin pitäisi olla. Se toinen ei todellakaan voi tietää, minkä helvetin olen läpikäynyt, ja ei ole tarviskaan tietää. Tapa, millä se toinen ilmaisi minun toimilleni halveksuntansa ja ne sanat sylkäistynä suusta minulle, jäivät kuitenkin kaihertamaan. Ymmärrän kyllä sitä toista, oikein hyvin vaan ei hänellä silti ole oikeutta lytätä minua maanrakoon puheillaan ja sanomisillaan yrittäen alistaa ja tehdä minulle tiettäväksi, että hän olisi jotenkin ihmisenä parempi kuin muut ja muiden pitäisi toimia kuten hän haluaa. Ilmeisesti hän on saanut toimia näin ja herättää pelkoakin puheillaan.