Toivoisin osakseni hyvää tuuria, myös taloudellisesti. Toivoisin, että voisin luottaa rahan tulevan ovista ja ikkunoista itsekseen sisään, ja sitä olisi niin paljon, että ongelmana olisi sen tuhlaaminen, voisi hankkia mitä ikinä mieleen juolahtaisi samantien ja vaikkapa kaksi, jos oikein olisi tuhlaavaisella päällä.

Osaisinko elää noin? Oppisinko koskaan elämään niin, etten miettisi kymmentä kertaa ja jättäisin asian sitten hamaan tulevaan olkiani kohauttaen?

Jostain mieleeni muistui lapsuuden ihmetyksen aihe, miten ihmeessä akuankalla saattoi olla sellainen huono tuuri ja sitten serkullaan hannuhanhella sellainen älytön hyvä tuuri kaikessa. Opin samaistumaan lapsuudessa akuankkaan, ehkä minun kävi niin paljon sääliksi ankka, joka yritti kaikkensa ja silti joutui pettymään. Olisimpa samaistunut sittenkin hannuhanheen, ? Niin, inhosin akua lukiessani ylimielistä hanhea, joka ei omasta mielestäni ansainnut hyvää tuuriaan ja joka hyvän onnen turvin voitti kaiken kaikessa yleensä tekemättä yhtään mitään, ja sitten aku rehkii ja raataa ja yrittää sen sadannen kerran ja lopputulos on huonompi kuin alkuperäinen ajatus.

Olisikohan aikani opetella myös hannuhanhea? Hyvää tuuria, onnekkaita sattumia, erityisesti taloudellisesti. Kyllä, akuankan kitkeminen onkin sitten vaikeampi juttu, olenhan koko ikäni siitä asti, kun lukemaan opin, kahlannut kaiken suomeksi käännetyn tuotannon ja epäonninen ajatus istuu sitkeästi sisimmässä.

Joskus vertasinkin omaa huonoa tuuriani akuankkaan, koska siltä se saattoi tuntua jatkuvasti koettuna ja ajatukset luonnollisesti ruokkivat itse itseään ja syntyy ikävä kierre, joka ei sitten ihan hevillä katkeakaan.

Osaan myös ajatella onnekkaan ja hyvän tuurin kautta, jotenkin. Olen kokenut monia ns. hyvän tuurin hetkiä, jotka ovat tuntuneet puhtaasti hyvältä onnelta. Unohdan vain jossakin vaiheessa sen, ja sitten huomaan itse ruokkivani epäonnekkaita ajatuksen poikasia ilmoille, erityisesti silloin, kun koen vastoinkäymisiä peräperään useita.

Minua on tosin kuvailtu muiden toimesta positiivisen ajattelun mestariksi, mitä on kyllä minun itseni vaikea uskoa, mutta kait se niin on, kun tarpeeksi moni jaksaa asiasta huomauttaa. Se on kylläkin totta, että näen myös huonoissa asioissa joknin hyvän puolen tai asian, ja myös sanon sen ääneen useimmiten. Kaikissa asioissa kun tuppaa olemaan molemmat puolet, ne hyvät ja sitten huonot.

Miksi sitten unohdan toisinaan hyvän ja onnekkaan tuurin? Miksi luisun ikäänkuin pikkuhiljaa onnettomaan ajattelumaailmaan takaisin? Onko se yksi pieni vastoinkäyminen, joka minut aina kaataa ajattelemaan ikäviä? Vaiko se, että jämähdän pailoilleni tietyn pisteen saavuttamisen jälkeen ja unohdan jatkaa siitä, mihin jäin ja en osaa tavoitella enempää, tyydyn vähään? En osaa kuvitella suurempia ja parempia asioita elämääni?

Tällä hetkellä huomaan olevani taas kerran risteyskohdassa sen suhteen, mihin perustyytyväisyyteni elämästä joko katoaa tai sitten se lähtee nousuun. Toki haluan olla tyytyväinen elämässäni, sen jokaisella osalla ja pääosin olenkin. Juuri nyt kaikki on hyvin ja kun kaikki on hyvin pidempään, sitä jotenkin turhautuu ja ja...Eli, tässä kohden minun pitäisikin lakata olemasta tyytyväinen ja alkaakin elätellä toisenlaisia asioita elämääni, toivoa enemmän ja parempaa ja ongelmahan onkin sitten se alitajuisuus, eli ssiellä pienessä mielessä en ilmeisesti usko olevani paremman arvoinen, siellä pimeässä lymyää se jokin osa minua, joka huutaa minulle, etten saa ja voi ja en ole paremman arvoinen, että minun pitäisi pysyä lestissäni, vaikka eihän se niin ole oikeasti.

Jotakin sille pimeälle huutajaiselle olisi tehtävä, tuotava se esiin ja valoon? ja annettava sillekin ripaus valonpilkahduksesta, ehkäpä sitten hiljenisi? Tai oppisi myös vaatimaan parempaa ja enemmän? Ainakin sitä hiton hyvää tuuria, jos ei muuta.