Olen nauttinut edellisistä viikoista, ehkä sen vuoksi, että oma energiani on hieman palautunut ja olen jaksanut touhuta kotona tehden sitä, mikä on itselleni kovin luontaista, siivoilla ja järjestellä paikkoja vaikkapa vuodenaikojen mukaan ja nyt meille alkaa koti muotoutua pitkään syksyyn, ihanaa.

Ajatukset on olleet vapaalla ollessa muualla kuin töissä, olen palautunut hyvin tekemään omat työvuoroni ja ehkäpä ensimmäistä kertaa myös, menen töihin mielelläni. En ihan heti muista kokeneeni vastaavaa tunnetta ennen työvuoroa. Aiemmin kärsin kiltisti omista ikävistä ahdistuksistani, joiden syy oli monissa elämän ikävissä kokemuksissa ja en ymmärtänyt itseäni lainkaan. Koen ehkä ensimmäistä kertaa kaikessa elämän soljuvan mukavasti ja työ on osa sitä kokemusta.

Muksut alkavat nähdä kahden kodin eroavaisuudet ja edellisen viikon aikana olen joutunut jarruttelemaan yhdenkin teinin muuttohaaveita luokseni, toki saa omat päätöksensä tehdä ja kerroin myös rehellisesti, mihin hänen päätöksensä voi pahimmillaan johtaa, ja hän tiesi kyllä asiat itsekin, todennäköisesti hän menettäisi pitkäksi aikaa isänsä suosion, ja joutuisi isänsä mustalle listalle ja minua tämä exä syyttäisi lapsen manipuloinnista. No, oli miten oli, isä ja tämän uusi puoliso toimivat lapsia kohtaan väärin monessa asiassa, niin, ettei lapsilla ole enää oikein vaihtoehtoa, koska elämänsä on isänsä luona sietämätöntä monin osin. Olen joutunut toteamaan ja vahvistamaan lapsien pohdintoja normaalista ja epänormaalista ja niin monessa olemme tulleet tulokseen, ettei isän käytös lapsiaan kohtaan ole mitenkään päin normaalia.

Ajatellaan vaikka teiniä, isänsä edelleen määrää pukeutumisen, siis sen mitä minäkin päivänä saa laittaa kouluun. Sama hiustyylin kanssa. Isä leikkaa mieleisekseen ja vaikka toinen tahtoisi muuta, isälle ei voi asiasta sanoa, koska seurauksena on huutoa ja raivoa sekä mielipuolista kostamista ja uhkailua ja kiristystä. Alistaminen on exälle ihan normaalia toimintaa ja niin hänen mielestään kasvatetaan lapsia, nöyryyttämällä ja uhkailemalla sekä kiristämällä asioilla, jotka ovat lapselle tärkeitä.

Lapset kokevat, siis teinit isänsä luona sen, kuinka heillä ei ole ollenkaan yksityisyyttä tai omaa henkilökohtaista mitään, ei tilaa, ei ajatuksia, ei tekoja jne. Isänsä hallinnoi kaikkea, ja määrää kaikesta ja nyt on teinille laitettu uusi ukaasi, isä on heittämässä yhtä lasta kodistaan ulos omaan asuntoon heti kun lapsen lapsilisä lakkaa tulemasta isän tilille. Isä ei vain ymmärrä, ettei sen ikäinen vielä taloudellisesti kykene yksin elättämään itseään ja teinikin oli kauhuissaan asiasta, ei hän koe vielä olevansa valmis asumaan yksin.

Yksi muksuista kertoi, kuinka isänsä luona hänellä ei ole kuin oma sänky, sekä pieni taso koulutehtävien tekoon ja suuresta kaapista käytössään 1/4 kaappia eli pari hyllyä ja oma huone ei ole hänen oma huoneensa, siellä isä jja kumppani toimittavat milloin mitäkin asiaa ja uusi puoliso on vallannut tämän muksun huoneen, vaikka tilaa olisi muuallakin, ilmeisesti ovat päättäneet tehdä sietämättömäksi tämänkin lapsen elämän, jotta lähtee hippulat vinkuen pois toisesta kodistaan? Yksityisyys on kasvavalle nuorelle todella tärkeää, ja kun oma vanhempi ei ymmärrä kunnioittaa nuoren yksityisyyttä, kuinka kamalaa onkaan elää ? Kun ei saa olla mitään omaa ja meille tuovat ikäänkuin piiloon isältään omia henkilökohtaisia juttuja, joita haluavat vaikkapa säilyttää, koska isän tyyliin kuuluu heittää roskiin kaikki, mikä on näkyvillä esimerkiksi tasoilla. isä myös tutkii ja muka siivoaa lasten huoneet niinkin tarkkaan, että käy läpi koulukirjoejn välejä myöden kaiken ja etsii ikäänkuin jotain, ja tuhoaa ja heittää pois lasten omaisuutta, ihan mielivaltaisesti.

Isä ei kykene kasvamaan lasten mukana, ihan lasten sanojen mukaan heistä tuntuu isän luona, kuin isä luulisi lasten olevan edelleen viiden ikäisiä. Paitsi, että jo ihan pienilläkin lapsilla on oikeus yksityisyyteen, oikeus omiin tavaroihin ja leluihin jne. Ja aikuisen on niitä lapsen rajoja kunnioitettava ja ihan vastasyntyneestä ja tätähän se isä ei osaa ollenkaan. isä luulee kaikkien ihmisten olevan hänen jatkeitaan, joita hän hallinnoi kovalla kädellä.

Äh, miten ajatukseni eksyvät edelleen pohtimaan yllä olevia asioita? No, tuokin on osa meidän arkea lasten kanssa, minun arkea kuunnella ja yrittää tukea lapsia sietämään isäänsä ja hänen kanssaan toimeentulemista. Onhan itselläni parinkymmenen vuoden kokemus kuitenkin siitä, kuinka asiat sujuvat mahdollisimman kivuttomasti hänen kanssaan.

Aamuni alkoi tänään aikaisin, vapaa päivä ja aion levätä tämän päivän vain pyykkiä pesten ja ulkoillen pitkän kaavan mukaisesti koirulin kanssa. Kaivoin jo viikonloppuna keskenjääneet lapasenalut, jotka siis piti valmistua jo hyvissä ajoin viime talveksi. Neulominen siis jäi leikkauspöydälle, ja nyt käteni ovat sen verran kunnossa, että pääsen taas vihdoinkin sitäkin tekemään. Jatkan siis tänään lapasien tekemistä, mikäli intoa vielä riittää.

Olen myös siivoillut ahkeraan kotosalla, tajusin, että kunnon siivouksen olen kyennyt tekemään viimeksi jouluksi, siis ikkunoita ja perusteellista pölyjeen pyyhintää jne. Alan olla hyvin toipunut, vaikka edelleen onkin rasituksesta aiheutuvia kipuja sekä kropan peruskivut nivelissä, joihin ei oikein tunnu mikään auttavan ja aamuisin erityisesti menee todella pitkään päästä toimintakykyiseksi. Olen kuitenkin hyvällä mielellä, mikä on tärkeää. nyt on taas ainakin hetken mukava olla kotona, on siistiä sekä silmääni miellyttävää. Sain uusittua meidän keittöön liian ison ruokailupöydän hieman pienempään malliin ja nyt minua ei enää itseäni ahdista ahtaus, tilaa on hieman enemmän pöydän ympärillä ja pöytään pääsee jokaiselle paikalle melkoisen sujuvasti. Säästin pitkään uutta huonekalua varten ja kaupoissa vierähti useampi kerta ennenkuin osasin tehdä päätöksen uudesta pöydästä. Viikonloppuna sain kasattua ja järjesteltyä uuteen uskoon koko keittiön itseasiassa ja pesin jopa ne ikkunatkin, edellisestä kerrasta olikin aikaa ja verhot vaihdoin myös syksyisiin.

Vähän kerrallaan, vaikka olenkin saanut viimeviikkojen aikana aikaiseksi enemmän kuin vuosiin yhdellä kerralla. Palautuva kunto sekä voimat antavat aiheen ilolle jokapäivä, ja enää en herää väsyneenä aamuin, ero entiseen alkaa olla huomattava. Vähän kerrallaan olen päässyt elämään kiinni, omaan elämääni ja siitä olen ehkä vähän ylpeäkin. Olen selvinnyt ja tulevaisuus ei pelota, se tuntuu pikemminkin mahdollisuudelta ja uudelta elämältä peräti.