Vastuu omasta hyvinvoinnista on aikuisilla ihan itsellään. Tämän olen tiennyt aina, mutten ole ihan koko lausetta ymmärtänyt ennekuin vasta viime vuosina ja tosiaan niinä hetkinä, kun masennus ei ole ollut sotkemassa omia ajatuksia.

Masentuneena ei näe eteensä, niin se vain on. Masentuneen aivot eivät kykene ajattelemaan asioita kovinkaan järkevästi, koska tunne kehossa on niin valtavan syvällä ja kaikenkattava pimeys ei anna nähdä eteensä. Masentuneella on seinä vastassa ihan jokapuolella, ikäänkuin olisi suljettuna pimeään lukittuun huoneeseen ja avaimia ei ole, ja ovet ovat lukossa kaikkiin suuntiin. Masennukseen sekoittuukin paljon surematonta surua, tunnistamattomia tunteita, jotka ovat hyvin vaikeita sietää ja kestää normaalielämän vaatimuksien edessä. Väsymys on suuren suurta, ja kyllähän sellainen näkymätön tunteiden pohjattoman kaivon kaivaminen väsyttää.

Masentunut osaa hyvin esittää normaalia, iloista ja se onkin yksi keino kokea olevansa vielä normaali ihminen kaiken sen pimeyden keskellä. Joskus se esittäminenkin sitten loppuu, väsymys on jo siinä kohden ottanut vallan taitavasti ja ihminen on menettänyt oman itsensä pohjattomaan synkkyyteen. Halu olla normaali pitää ihmisen pinnalla pitkään, vuosikymmeniä jopa kuten itselläni ja vasta suuremmat vastoinkäymiset saavat kovaksi kiillotetun pinnan murenemaan.

Masentuneelle ihmiselle syntyy vuosien aikana paljon virheellisiä käsityksiä elämästä ja itsestä sekä muista ihmisistä, ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. Kukaan ulkopuolinen ei jaksa toista, jolle ei koskaan mikään ole hyvää tai mikään ei käy, kuten syvässä masennuksessa on tapana torpata itse ne asiat, jotka ulkopuolinen näkee selvästi ja masentunut ei niitä halua edes kohdata, saati nähdä. Masentuneen auttaminen on vaikeaa ja osin jopa mahdotonta, koska vääriä ajatuksenjuoksuja, jotka syntyvät synkkinä hetkinä, on vaikea toisen korjata. Ja kun aina toitotetaan joka paikassa, miten ihminen itse on avain parantumiseen.

Mitä jos masennus ei olisikaan sairaus, vaan se olisikin luonnollinen seuraus vaikeista ja käsittämättömistä asioita, joita masentunut on joutunut kohtaamaan elämässään? Jollekin se voi olla läheisen kuolema ja jollekin paksunahkaisemmalle se tarkoittaa pitkään ja toistuvasti kestäneitä ikäviä asioita elämässään. Jos masennus onkin seurausta ikävistä kokemuksista ja pettymyksista ja kaikesta muusta vailla vastapainoa hyvästä ja ilosta?

Omalla kohdalla ainakin edellinen on totta. Elämääni saapui harmaus jo lapsena, muistan oikein hyvin sen hetken, kun pienenä tyttönä ymmärsin olevani jotenkin poikkeuksellisen surullinen, hyvin syvästi surullinen ja minun piti vain esittää iloista. Koskaan ei lapsuudessa ollut mahdollisuutta kertoa kenellekään siitä kaikenkattavasta harmaasta mielentilasta ja se vuosien varrella sitten synkkeni täyteen pimeyteen. Voikukat on sen vuoksi minusta niin surullisia edelleen, ne on surunkukkia, kuten ne lapsuudessa nimesin sinä hetkenä, kun puhaltelin valkoisia hattaroita ja toivotin haikeana niille siemenille hyvää matkaa ollen itse epätavallisen suruinen. Ja sen jälkeen opin esittämään iloista, hymyilevää toisinaan sekä ilmeisesti opin siirtämään omat tunteeni myöhempään, siihen, että olisin yksin ja saisin rauhassa vollottaa ja tuntea.

Huomasin ilmeisesti, etteivät silloiset läheiseni hyväksyneet minua surullisena, eivät kestäneet pienen ihmisen synkkyyttä ja oli parempikin tapa vetäytyä yksinäisyyteen kärsimään. Oliko vastuu tuolloin minulla? Olisinko voinut tuolloin tehdä jotakin toisin? Tuskin, lapsi on aina vanhempiensa vastuulla, tai minun kohdallani myöhemmin vieraiden aikuisten, jotka eivät tunnistaneet eivätkä tunnustaneet olevansa tekemisissä traumatisoituneen ja syvästi masentuneen lapsen kanssa, joka ei olisi tarvinnut rangaistuksia, vaan rakkautta ja huolenpitoa niinkuin nyt lapset yleensä vanhemmiltaan saavat.

En tiedä, tunnistanko itse vieläkään rakkautta, jos kohdalle osuu? Sellaista ei tiedä, mitä ei ole kokenut ja olen kyennyt kokemaan kuitenkin joskus rakkautta, välittämistä ja kykenen samoin joiltakin osin välittämään lapsistani, suurestikin. Olen kuitenkin oppinut jättämään oman itseni ja oman hyvinvoinnin kokonaan pois ja en lapsuudessa oppinut huolehtimaan itse itsestäni. Monet asiat jaksavat edelleen hämmästyttää minua, vaikka olisinkin tietoinen en silti osaa yhdistää asioita omaan elämään, koska esimerkit ja oikeat mallit puuttuvat. Opin huolehtimaan muista ja lukemaan ihmisten sanottomat viestit ja täyttämään tarpeet jo ennenkuin ihminen itse asiasta mainitsi, opin siis olemaan muille tiedostamatta mieliksi, ja vasta kun omat lapseni alkoivat ilmentää samaa luonnollisessa ikävaiheessaan, tajusin itse omaa itseäni paremmin.

Välittäminen on toisenlaista, sen ei tarvitse olla rakkautta. vai onko se rakkauden yksi ilmentymä? masennus kaikkinen synkkyyksineen tuntuu olevan masennuksen pimeyden vastakohta. Rakkauden vastakohtanahan on pidetty vihaa, muttei se niin ole. Masennus on rakkauden täydellinen vastakohta.

Vastuu itsestä on aikuisella itsellään. Masennus tosin vie kaiken mennessään ja pitää otteessaan ja laittaa silmälaput silmien eteen, että on kuin sokea ja joutuu pysähtymään paikoilleen. Se sitoo kädet ja estää toiminnan, laittaa vinoon ja kääntää ajatukset väärinpäin. Pahimmillaan masennus siis tappaa ja näivettää ihmisen sisältäpäin kuin syöpä joka leviää näkymättömissä ja jäljelle jää vain kuori, joka zombien lailla etsii ravintoaan tulematta kyllaiseksi koskaan.

Miten sitten masentunut voi ottaa vastuun itsestään? Ei voikaan, se on mahdotonta niissä ajatuskiemuroissa ja ikäänkuin toisen ihmisen on silloin kannateltava. Pahinta on, jos masentuneella ei ole ymmärtävää kumppania tai saatavilla olevaa ystävää, joka kirjaimellisesti jaksaa auttaa yli pahimman. Omalla kohdalla menetykset ja pettymykset ovat olleet pahimpia masentuneen mielen ruokkijoita, kun kaikkea on liikaa, jatkuvasti ja tasaiseen tahtiin elämä ei tunnu olevan omissa käsissä, sitä vain luovuttaa ja antaa periksi ja sitten se oman toiminnan aiheuttama pettymys aiheuttaa ikävän kierteen, joka näyttäytyy masennuksena. Silloin tulevaisuus häviää, jokainen negatiivinen tunne jää päälle ja kaikki positiivinen menettää merkityksensa, häviää.

Kolikolla on kääntöpuolensa, niinkuin kaikessa on vastakohtansa.