Aloin tuossa miettimään vakavissani, ettäkö mistä minä pidän ja en pidä? Kykenen luettelemaan monituisia asioita, mistä en pidä tänäpäivänä, mutta en oikeastaan keksi yhtään asiaa itselleni, mistä pitäisin. Se on huolestuttavaa jo omastakin mielestäni.

Ne asiat, mistä olen joskus pitänyt tai mitä aikanaan olen halunnut tehdä, eivät ole enää edes muistissani. Vuosia välissä liikaa ja olen onnistunut unohtamaan ne sittenkun-asiat. Nekin asiat, mistä vielä hetki sitten pidin, ovat menettäneet merkityksen ja eivät tuo iloa minun elämääni.

Mietin, miten minulla ei ole juuri nyt , lomalla yhtään ainoata asiaa, jota mielelläni tekisin. On vain kaikenlaista pakkositä ja pakkotätä. Kuten siivous ja ne iänikuiset kotityöt, jotka eivät enää houkuttele mitenkään päin. Aiemmin olen myös yrittänyt panostaa kotini viihtyvyyteen ja olen yrittänyt kaikin erilaisin tavoin tehdä kodista silmää miellyttävän ja enää sekään ei kiinnosta. Yksi lysti koko sisustuksen kanssa, vain koska kotini ei pysy siistinä, ei sitten millään. Minusta tuntuu, kuin kukaan ei kunnioittaisi vaivannäköäni, joten olkoon. Olen alkanut jälleen syvästi inhoamaan kotiani ja en enää jaksa edes yrittää, turhaan.

Kesälomani, menee miettiessä mitäköhän tekisin? Olen päivät ja illatkin yksin, ja ainaiset kotityöt ei enää nekään jaksa innostaa.

Niin, mistä minä pidän? Mikä kiinnostaa? Mikä innostaa? Rehellisesti sanoen ja nopeasti vastaten ei mikään. Kuljen pakolliset ulkoilut lemmikin kanssa ja siinä se. Kiinnostaako sekään minua, jos nyt olen ihan rehellinen? Ehkä vähän, mutta siinäkin mietin ensisijaisesti lemmikin hyvinvointia ja oman terveyteni palautumista, joka sekin taasen tuntuu olevan vaakalaudalla kipujen kanssa.

Masennus on tätä, tämmöistä. Ajatus ei oikein kulje, ei jaksa miettiä mitään, ja kuitenkin harmittaa kaiken tekemättömyys. Sekä sitten ne asiat, jotka kiinnostaisivat, eivät ole tällä hetkellä mahdollisia, kuten vaikkapa matkailu. Tai kodin tekeminen oikeasti toimivaksi.

Äsken mietiskelin ja mietin mikä on juuri nyt mukavaa tai mistä pitäisin ja kirjoittaminen tuli ensimmäisenä mieleeni. Päätin kokeilla jotakin uutta, ja tulin ulos . Sitä ennen minun piti kaivaa ja etsiä jatkojohto läppärille, koska se on jo niin vanha, ettei kestä sekuntiakaan ilman suoraa sähköä. Asettelin itseni mukavasti ulos ja ehdin hetken aikaa kirjoitella, kun ensimmäiset vesipisarat runnoivat katosta. Kohta on mentävä sisälle, koska rajuilma piiskaa ympäristöä voimalla ukkosen säestämänä. Joten, mikään ei onnistu, ei edes ajatus ja sen toteutus ulkona olemisesta tällä erää. En ymmärrä tätä elämäni huonoa tuuria kaiken suhteen. Tämän ainoan kerran, kun saan päähäni ajatuksen, joka on toteuttamiskelpoinen samantien, aurinkoinen hellesää muuttuu hetkessä rajuilmaksi, joka piiskaa suuria rakeita ja ukkosen tuohon ihan viereen.

Olen kyllä lapsesta asti saakka pitänyt ukkosenilmoista, ja nyt olen vanhemmiten opetellut opettelemalla pitämään myös näistä lämpimistä keleistäkin. Onko tämä nyt sitä maailmankaikkeuden huumoria sitten? Päätän istahtaa nauttimaan mukavasta säästä ulos ja lopputuloksena saan kirjoittaa ja nauttia ympärillä vellovasta myräkästä, joka tuli ihan puskista, yhenäkin tuohon ja ilma raikastuu ja viilenee kovin, kohta etsin villasukat jalkaan, kun tulee jo kylmä.

Eilinen teksti jäi kuin jäikin kesken, kaivoin sipsit edelliseltä illalta ja söin niitä yhdessä lemmikin kanssa ulkona tasan siihen asti, kunnes salamointi alkoi lähistöllä ja voimakkaat jyrähdykset kävivät liian pelottaviksi, jopa lemmikki hakeutui sängynalle piiloon ja sain häntä sieltä houkutella tovin lenkille sään jälleen kirkastuttua. Itse nukahdin päikkäreille.

Mieliala vaikuttaa kovasti ihan yleiseen vireyteen, jälleen pohdin mikä on normaalia ja mikä ei ja milloin pitäisi hakeutua lääkäriin asti näiden oireiden kanssa. Kovin herkästi en ole ennenkään ravannut lääkärissä ja useimmiten kohtelu on ollut ikävää ja vuodenvaihteen kokemuksieni jälkeen kynnykseni on noussut entisestään. Olen siis ollut useamman päivän liiankin väsynyt ja haluton yhtään minkään tekemiseen. Olen joutunut opettelemaan olemaan itselleni armollinen, koko kevät oli yhtä pakkolepoa sohvalla persus puuduksissa ja taasen huomaan, etten oikein osaa levätä, en kyllä saa mitään aikaiseksikaan, en mitään sellaista, mitä toivoisin. Minua vaivaa pesemättömät ikkunat, vääärä järjestys jälleen joka huoneessa sekä väärät verhot ikkunoissa ja ehkäpä eniten harmittaa oma jaksamattomuus näidenkin asioiden kuntoon saattamisessa. Kun ei jaksa, niin ei vaan jaksa. Ja nyt ei auta edes se, että ottaisin itseäni niskasta kiinni ja alkaisin hommiin.

Tällä hetkellä en saa liikunnasta energiaa, päinvastoin huilaan useamman tunnin aina lenkin jälkeen ja olo on kuin jyrän alle jääneellä. Hermokipu toisessa kädessä on jotakin sietämätöntä, ja siihen ei auta mikään, paitsi ehkä osaava hieroja päästämään pinteestä väärään paikkaan joutuneen hermon? Toisen käden sormet on puuduksissa jo useamman päivän putkeen ja kipu yltyy ajoittain sietämättömäksi. Olisin mielelläni jaksava ja energinen, iloinen ja aikaansaava.

En kuitenkaan jaksa haihatella turhia toiveita, siltä juuri nyt tuntuu. Riittää, kunhan taas selviän hetkestä toiseen. Minun piti miettiä sitä, mistä minä pidän ja huomaan kiertäväni aihetta kuin kissa kuumaa puuroa. En onnistu siinä miettimisessä, en keksi edes keksimällä asioita enää, mistä pitäisin. Kaikkea olen jo vuosien varrella yrittänyt ja todennut aiheuttavani itselleni monestikin suuria pettymyksia, vaikkei omat odotukset ole edes olleet korkealla.

Saan liian usein tuumata, kuinka olen jostakin tekemisestä ennenvanhaan nauttinut ja tehnyt jotakin mielelläni. Kummasti nuo asiat ovat muuttuneet ja nykyisin inhoan niitä ja jo pelkkä ajatus saa minut voimaan pahoin, mikäli joutuisin tekemään. Osaltaan olen siis kyllääntynyt moniin asioihin ja uusia ei ole vain tullut tilalle, tai ei ole taloudellista mahdollisuutta oikeastaan mihinkään. Kohta olen kuitenkin umpikujassa, koska nykyisin en pidä omasta kodistani, joka kaipaisi kaikenlaista uudistusta ja on hirmuisen turhauttavaa tietää, ettei ole varaa mihinkään, ei edes niihin verhoihin ja vanhoja on jo pyöritelty huoneesta toiseen niin, että tekee mieli heittää roskiin jokaikinen vanha ja kulahtanut tekstiili.

Mitä nyt sitten, kun olen aiemmin viihtynyt omassa kodissani ja nyt en enää välitä tästä ollenkaan? Minulla ei ole oikein paikkaa, mihin menisin ja pakenisin kodistani pois. Olen tehnyt voitavani kodin eteen ja enää minun rahkeeni eivät riitä, enää en sopeudu ja jaksa kiltisti tehdä voitavaani, koska en voi enää tehdä mitään, paitsi muuttaa pois ja minne sitten? Kaipaan uusia asioita, vaihtelua. Se on ihan luonnollista. Ja tuskastuttaa, kun tiedän etten saa millään ilveellä vaihtelua elämääni, vuosia olen jo tätäkin asiaa itse tehnyt sen, minkä voin niillä resursseilla, mit on ja nyt en enää jaksa. Olen väsynyt kotiini, olen väsynyt tähän yksitoikkoiseen ja tylsään elämääni, jossa ei tunnu olevan mahdollisuutta minkäänlaiseen muutokseen.