Tällä hetkell olen kiitollinen , kuten viimeaikoina pääsääntöisesti yleensäkin monista pienistä, mutta minulle merkityksellisistä asioista. Talouteni on kohentumassa, hyvin vähän kerrassaan, mutta silti se on kohentumassa ja olen voinut hyvällä mielellä maksaa laskut, joita postin mukana sillointällöin putkahtelee. Parasta onkin ollut se, että säästöön on jäänyt ihan vähän niitä suurempia haaveita varten.

Kiitollinen olen lasteni puolesta kaikesta, mitä viimeaikoina on heidän elämissään järjestynyt ylipäänsä. heidänkin kohdallaan asiat ovat järjestyneet parhain päin, jopa ihan yllättäen ja samaa hyvää toivoisin jatkoonkin heille. Jännitämme jälleen alkukesän yhden nuoren tulevaa opiskelupaikkaa ja niin toivon, että pääsee sinne minne on toivonutkin pääsevänsä. Yksi lapsista siirtyy yläkoulun puolelle ja näin alkaa viimeiset vuodet ennen perusopetuksen päättymistä. Muilla koulu/työ /elämä jatkuu syksyllä samoin kuin nytkin. Osa ei ehdi kesälomaa viettää ollenkaan ja osalla voi tylsyys iskeä ennen koulutyön alkamista, vaan sekin on ihan ok. Lomalla ei saa eikä pidä kuluttaa itseään ihan rikkinäiseksi.

Olen kiitollinen miesystävän voinnin kohenemisesta, hoidot ovat lääkärin mukaan tehonneet ihmeen hyvin ja ei ole ollut negatiivista sanottavaa, päinvastoin. Onhan hän virkistynytkin paljon siitä, mitä tilanne oli vuosia, väsymystä ja kuorsausta. Kiitollinen olen myös siitä, että voimat hällä riittävät omiin juttuihinsa sekä normaaliin työntekoonsa. Parisuhteesta en itse hänen kanssaan enää elättele toiveita sen kummemmin. Tyydyn toistaiseksi tähän.

Terapiassa ymmärsin, kuinka olen selkäsaunoin ja rangaistuksin oppinut tyytymään siihen mitä on, en osaa kuvitella parempaa tai haaveilla toisenlaisista asioista. Nyt tiedän, etten saa rangaistuksia haaveistani tai yrityksistäni muuttaa omaa elämääni, siltikin se on hyvin vaikeaa, koska olen oppinut vähään ja siihen, mitä on. Totesin ykskantaan, että tällainen olen ja ei kait se miksikään minussa muutu, kun koko ikäni olen kuunnellut sitä, kuinka pitää tyytyä siihenkin vähään mitä on ja on turha haaveilla paremmasta. Nyt toki tiedän edellisen vääräksi, kukaan tai mikään ei voi pakottaa minua tyytymään elämäni kurjiin tai vähemmän miellyttäviin asioihin ja tiedän myös senkin, että muutosvastuu on minulla itselläni, sikälimikäli niin itse haluan. Minun ei ole mikään pakko tyytyä asioihin tai olosuhteisiin ja aina voin pyrkiä ajattelemaan monistakin asioista toisin, voin aina kuvitella toisenlaisen tilanteen jne. Paitsi, kun en tiedä mitä tai miten, jos minulla ei ole muuta aiempaa kokemusta tai näkemystä.

Joskus tuntuu siltä, kuin olisi kana kynittävänä niiden ihmisten kanssa, jotka minusta huolehtivat lapsuuden ja nuoruuden ajan. Mietin, onko karma olemassa todellakin, koska toisinaan törmään niin hullunkurisiin tilanteisiin, joissa minulla olisi tilaisuus antaa takaisin hieman, vaan en sitä kuitenkaan tee. Päinvastoin, toimin itse, kuin toivoisin itseni kohdattavan. Tosin, tuokin on tilanteesta riippuen koitunut monesti omaksi surukseni, koska suurin osa ihmisistä ei toimi samoin ja vaikka kuinka olen jo perusluonteeltani hyvin empaattinen ja kiltti, olen joutunut maksamaan siitä kovaa hintaa muiden ihmisten parissa. Ei riitä, että itse toimii ja tekee kuten on oikein, jos kukaan muu ei niin toimi. Olenkin oppinut ehkä enemmän kulkemaan itsekkäämmin ja odottamatta toisilta ihmisiltä kiltteyttä. Ymmärrän, miten ihminen on pohjimmiltaan hyvin itsekäs ja motiivit useinkin ovat itsekkäitä ja heidän näennäinenkin ystävällisyys ei tarkoita aitoa tapaa, vaan on vain opittua keinoa nostattaa omaa paremmuutta suhteessa toisiin ja hyötyä itse jotenkin.

Kiitollinen olen myös kohentuneesta terveydestäni, enää ei tarvitse ihmetellä miksi olotilani oli niin kamala, kunto olematon. Jokainen otettu askel muistuttaa minua olemaan kiitollinen tästä hetkestä, ja siitä, että ylipäänsä olen vielä tässä. Olen kiitollinen työstäni, saan tehdä sitä, missä olen parhaimmillani ja minkä parhaiten osaan ja työ on myös tarpeeksi haastavaa ja mielekästä sekä koko ajan on mahdollisuus oppia jotakin uutta. Vuosi sitten olin lopen väsynyt ja olin kiitollinen silloinkin tulevasta lomasta, ja samalla olin kiitollisena tullut siihen tulokseen, ettei se paikka tai työnkuva sopinut minulle lainkaan ollen puuduttavan tylsää näin jälkikäteen ajatellen.

Olen kiitollinen tarpeellisesta vapaa-ajasta ja siihen osaan elämääni kaipaan ehkä vähän lisää jotakin tulevaisuudessa. Kotona on tosin täysi työmaa viellä joitakin vuosia lasten kanssa sekä lenkkeilykaverini osaltaan pitää huolen siitä, ettei tarvitse miettiä mitäköhän tekisi. Olen melkoisen tyytyväinen siis tähänkin osaan elämääni. Terapiassa jälleen jouduin toteamaan, etten ole vieläkään tarpeeksi jaksava tai energinen pitääkseni yllä ylimääräisiä ihmissuhteita, kuten kaveri tai ystävyyssuhteita, olen jo vuosia sitten todennut niiden kuormittavanminua ihan liikaa ja olen mieluummin yksin, kuin väsyisin muihin ihmisiin. Kotona on hyvä olla, mikäli vastapainona olisi jonkin ihmissuhteen epätoivoinen yrittäminen pitää hengissä ja kasassa se. Olen todellakin mieluusti itsekseni, koska jo pelkkä tapaamisten suunnittelu etukäteen kalenteri kourassa on hyvin rasittavaa ja hermoja raastavaa toimintaa sekä sitten itse ahdistun ja jännitän itse tapaamisia niin paljon, etten osaa rentoutua saati olla tilanteissa mitenkään päin normaalisti eli koen hyvin epämiellyttävinä kaikenlaiset ihmisten tapaamiset. Olen unohtanut, kuinka olla ihmisiksi kaverisuhteissa, vaikken enää saakaan rangaistusta niistä.

Toisinaan tunnen kiitollisuutta eletystä elämästä, hyvin häviävän pienen aikaa tosin- Ja opettelen ajattelemaan olevani vapaa kaikista aiemmista minua kiinnipitäneistä ihmisistä ja asioista sekä monista omista virheellisistä opituista ajatusmalleista, joihin olen kasvanut. Vapaa, joku voisi ajatella minun olleen vankilassa joskus, kun näin kirjoitan ja ainakin lastenkoti oli vuosia minulle kuin vankila, jonka sellissä vietin yksinäisyydessä lukemattomia kuukausia, jonka aidat ympäröivät kuin keskitysleirin piikkilankaesteet estäen kulun vapauteen. Vapaa en sitten ollut seurustelu,-ja myöhemmin avioliitossa, jossa ex toimi poliisina, kuulustelijana, etsivänä, syyttäjänä ja tuomarina sekä elokuvaohjaajana ja käsikirjoittajana, hyväntekijänä, lakimiehenä ja lääkärinäkin näin joitakin hänen roolejaan jälkikäteen kuvaten vanginvartijaa unohtamatta. Pääsin pakenemaan ja olen vielä hengissä osittain sen vuoksi, että opin pelaamaan hänen säännöillään elämää hänen kanssaan ja vaikka tilanne on tällä hetkellä vihelletty poikki, hän saattaa sen aloittaa koska tahansa ja minun silloin oltava valmiina pitämään ainakin lapset sivussa. Tiedän, että tälläkin hetkellä hänellä on menossa alustavaa ja valmistavaa toimintaa hänen seuraavaa siirtoaan varten, ja saan kuulla sitten myöhemmin mitä on tiedossa. On siis menossa aikalisä tällä hetkellä ja se voi päättyä milloin tahansa.