Sain juuri tietää, kuinka miesystävä on jättänyt maksamatta omat sairaalavuorokautensa, koska hän on ostanut ruokaa lapsilleni ja raha ei ole riittänyt ylimääräisiin sairaalalaskuihin. Todella noloa ja minua hävettää aivan valtavasti ja joka kuukausi tulee kuitenkin uusia maksuja sieltä ja viimeksi hän jätti myös osan lääkkeistä ostamatta vedoten, ettei hällä ole varaa. Tarjouduin ne ostamaan, vaan hän tietää, että sitten minulta jäisi omat laskut maksamatta.

Arki, kun se ainaista rahojen kanssa miettimistä ja nämä tällaiset yllätykset ei ole mukavia kuulla ollenkaan.

Tässä itsekseni mietin, kun iho on kuiva ja hilseilevä ja minulla ei ole varaa ostaa rasvaa tuohon ihoon, harmittaa vähän. Pahimpaan kuivuuteen olen joskus ruokaöljyä laittanut, mutta se jää ikävästi iholle ja sotkee sitten paikkoja ja vaatteita, joita nyt ei ole niin paljoa, että voisi olla koko ajan vaihtamassa. En ole käyttänyt vuosiin hoitoainetta hiuksissa, koska ei ole varaa, lapsille ostan sen halvimman mahdollisen marketista ja se saa riittää. Lapset saisivat tuoda pesuaineensa mukanaan sieltä isän luota, kun itselläni ei ole oikein varaa moiseen. siirryin keväällä käyttämään palasaippuaa, joka kestää pidempään ja on edullisempaa, kuin nestemäiset saippuat. Teini-ikäiset tarvitsevat dödön, jokainen omansa ja jos isä ei ole hankkinut, kuten yleensä, lapset käyttävät minun ja sitten kun ostan heille omat putelit, he vievät isälleen sen ja isän ei näin tarvitse lapsille hankkia dödöä omaan kotiinsa, koska olenhan sen jo heille hankkinut. Rahaa en voi pyytää lasten isältä, koska hän ei sitä suostu antamaan. Itse en tarvitse kuukautissuojia enään, kiitos kierukan ja joudun silti tytöille suojat hankkimaan,ja vievät isälleen mitä kehtaavat ottaa mukaansa. isältään lapset eivät tuo niitäkään tullessaan, vaikka nekin olisi tämän lähivanhemman tehtävä tai ainakin korvata ne minulle.

Olen lopettanut päivittäisen syömisen jälleen kerran, en syö silloin kun lapset eivät ole luonani ja yritän näin säästää ruokakuluissa, jotta lapsille on jotakin tarjottavaa. Toihin otan eväät mukaan, koska muutoin en mitenkään jaksaisi pitkää päivää. Olen alaknut säästää myös pesuainekuluissa, vältän jatkuvaa siivousta ja kun ei imuri laula päivittäin säästyy sähköä ja kun en puunaa säästyy vettä ja pesuaineita huomattavasti. Ruokaakaan ei joka päivä tarvitse laittaa, säästyy sähköä, kun ei käytä hellaa. Mikroateriat tulevat halvemmaksi ja eipähän tarvitse tiskata useaa kertaa päivässä koneellista tiskiä, ja taas säästyy sähköä ja vettä ja pesuainetta.

Meillä ei avata telkkaria, koska se kuluttaa sähköä. Meillä ei kuljeta autolla kovinkaan usein, ei enää kun jokainen lapsista luopui harrastuksistaan vuosi sitten ja turhat ajot eivät enää luonnistu ja turhiksi ajoiksi luen lasten kuskaamiset kavereilleen, heillä on kulkupelinsä ja kulkekoon niillä. Kyllähän se harmittaa, mutten voi mitään kun vaakalaudalla on sitten minun työajot, se aina joka asiassa joko tai tilanne. Joko vien lapset tai käyn työssä. Molempiin ei ole varaa. Tätä on lastenkin vaikea ymmärtää, he ovat jostain saaneet päähänsä, että minulla olisi varaa nyt kun käyn töissä säännöllisesti ja kiukkuavat, kun minulla ei olekaan ja väännän rautalangasta, että jokainen euro menee kodin laskuihin ja ei edes riitä. Lastenvalvojan luona tehty tulomenojutska näytti, että minun menoni ovat 1600e kuukaudessa ja tuloni 1300e, joten se on hyvä miettimisen aihe. Isän elatuskyky oli  yli 300e per lapsi, mikäli hän olisi elatusvelvollinen, vaan kun ei ole.

Olen luopumassa jälleen tiskiräteistä ja joudun siirtymään kankaisiin ja pestäviin versioihin, ihan kuten silloin joskus lasten ollessa pieniä. Kävin töissä ja lasten isä vei palkkani omiin menoihinsa ja raha oli tiukilla, koska isä kulutti kaiken valehdellen minulle niiden rahojeni menevän säästöön, mikä ei ollut totta. Harmittelen edelleen tuota ihorasvan puutetta, se on sellainen, mitä tarvitsisin kipeästi tällä hetkellä. Olen säästellyt työpäiviin sitä, etten olisi ihan kasvoista rusina. Olen luopunut meikkaamisesta, siitäkin vähästä mihin opettelin eron jälkeen, teinit veivät minun meikit ja ihonhoitotuotteet ja minulla ei ollut enää varaa ostaa itselleni uusia, joten nyt säästelen niitä vähiä, mitä olen joskus vuosia sitten ostanut, jos joskus tarvitsen. Olen luopunut hiusten värjäämisestä tai sävytyksestä jo pitkän aikaa sitten, toivoisin saavani muutakin väriä tukkaan kuin auringon haalistaman sekasotkun, viimeksi teininä lakkasin kynteni, viimeksi tuolloin myös pidin huolta kynsistäni ja olisi joskus ihan kiva, jos voisin ne huoltaa muutoinkin kuin leikkaamalla. Olen luopunut korujen käytöstä, asusteiden käytöstä, minulla on kahdet kengät, toiset ulkoiluun ja töihin ja toiset kauppaan. Tarvitsisin toisinaan siistit kengät, joissa voisi häpeämättä kulkea ja käydä jossakin ihmistenilmoilla, vaan en kehtaa nukkavieruna ja rähjäisenä edes haaveilla käyväni missään, tosin eipä ole edes rahaa, vaikka joskus halua olisikin. Miesystävä käyttää minua joskus paikallisen hypermarketin pikaruokalassa, muka ulkona syömässä ja siellä on aina se sama tarjoilu, joten kymmenennen kerran alkaa jo tökkimään, vaikkei sielläkään ole kovin usein päässyt käymään.

Ostin viisi vuotta sitten käsitiskiainetta 7litraa, harmittaa kun se nyt alkaa lopussa, ja varaa ei olisi ostaa uutta tai jatkuvasti pientä pulloa. Olen opetellut säästämään astianpesukoneainetta ja parhaiten se onnistuu rakeisessa muodossa. Tabletteja ei pysty puolittamaan ja nestemäinen on liian kallis vaihtoehto ja rakeiden määrän voi itse määritellä. Puhdasta tulee yleensä vähemmälläkin määrällä.

Säästän suihkussa, ja siis veden käytössä. meillä on erittäin kallista veden hinta ja pahaa tekee jokainen kerta laskun tipahtaessa kotiin. Jokainen kerta olen itse suorastaan raivoissani, etteikö mikään riitä ja joudun vahtimaan lasteni suihkusessioita tätä nykyä, ettei vesilaskut nouse enempää. Käynkin enää työpäivinä suihkussa ja yritän tottua olemaan likainen, sekin aiheuttaa minussa masennusta ja itseinhoa, vaan minkäpä teen? kun ei ole varaa niin ei ole. Hammasharjani vaihdan vasta, kun se on todellakin siinä kunnossa ettei harjakset ole suorassa, vvuoden välein suurinpiirtein, samooin säästän dödöstä, enkä käytä kuin työpäivisin enää, ja sekin estää minua liikkumasta ihmistenilmoilla, koska en missään nimessä halua hieltä haisevana olla ihmisten ilmoilla.

Tajusin tuossa aamusella, mitkä on niitä tekijöitä, jotka aiheuttavat ja pitävät minussa masennusta yllä ja ne on juuri näitä edellämainittuja säästönkohteita. Samoin omien ihan jo perustarpeiden puuttuminen aiheuttaa päivittäin keljua mieltä, kun tiedän, että jotakin pitäisi olla kotona ja sitä ei ole varaa hankkia ja kuitenkin jotakin perusasiaa tarvitsisi, se harmittaa.

Pyykkiäkin pesen harvemmin kuin ennen, yritän viiemiseen asti käyttää vaatteet sekä pyyhkeet ja lakanoiden vaihtovälin olen pidentänyt. Meillä ei ole kuivausmahdollisuutta tilanpuutteen vuoksi ja kuivausrumpu vie sähköä ja senkin vuoksi yritän säästää olemalla käyttämättä, ovien pielet toimivat kuivausnaruna, samoin naulakot. Pyyhkeet ovat ikivanhoja ja ne kuivuvat koppuroiksi, huuhteluainetta en ole koskaan käyttänyt rahansäästämisen vuoksi. Imurointiakin olen säästellyt, niinpaljon, että minua harmittaa karvojen kerääntyminen ja inho on kova itseä kohtaan. Rahan säästämisen vuoksi kaikki asiat on pielessä ja eivät suju, kuten olen tottunut. Sotkuisuus harmittaa, masentaa ja kun jokin pesuaine on loppu , joudun säästämään saadakseni uuden, ja enää ei oikein ole sellaista mistä voisin säästää ja sekin tieto saa suuren harmituksen aikaan.

Meillä ei ole irtainta, mitä voisi myydä. Lapsilta ei jää mitään pieneksi tai heilläkään ei ole turhaa, mistä voisi luopua. Huonekaluni ovat ovat jo kertaalleen ehkä kierrätettyjä, eli kaiken olen hankkinut eron jälkeen käytettynä ja nyt nekin alkavat olla rikkinäisiä ja käyttökelvottomia, sekin harmittaa suuresti. Keittiön tuolit hajoavat jo niin, ettei niitä voi korjata, ja olisi tarve ihan kaikelle. Minulta on hävinnyt paljon arkisia asioita, joiden uusimiseen ei ole varaa ja näiden tavaroiden katoaminen aiheuttaa päivittäin hankaluuksia, samoin katoaa pesuaineita ja muita pieniä irtainta ja minulla ei ole varaa näidenkään uusimiseen. En voi esimerkiksi kakkuja enää tehdä, koska meiltä on kadonnut kolme kakkukupua, joissa saa kakun pysymään jääkaapissa hyvänä. Samoin on kadonnut lautasia, aterimia, ruuan valmistukseen liittyviä astioita ja kauhoja, kippoja jne. lasit ovat kadonneet yksitellen jonnekin, samoin jälkiruoka-astiat. Viimeksi katosi uusi rullalla ollut matto, jonka viime kesänä ostin alennuksesta ja nyt kun keväällä sitä tarvin, se ei ollutkaan siellä, missä sen piti olla.

Kaikenlaiset pienet ikävät vastoinkäymiset saavat mieleni surulliseksi, jokainen kerta, kun etsin jotakin ja tajuan kolunneeni kodin jokaisen kolon läpi ja en löydä sitä mitä etsin, saa minut raivon partaalle ja aiottu homma jää tekemättä, koska ei ole varaa hankkia uutta tilalle.

Minulla ei ole varaa viedä lapsia jäätelölle, ei ulos syömään. Minulla ei ole varaa viedä lapsia minnekään, paitsi joskus uimaan rannalle, jos tiedän ettei se vaikuta työhöni. Minulla ei ole varaa käydä lasten kanssa kaupungilla, ei ole varaa tehdä mitään sellaista, mihin tarvitsee vähänkään rahaa, ja täällä kaikkeen tarvitsee rahaa, ainakin liikkumiseen. Kävely metsässä ei teinejä enää kiinnosta.