Kesä näyttää saapuneen , ainakin ilmojen puolesta. Aamulla oli niin happirikas ja raikas mukavan kostea ilma käydä kävelyllä huipputyypin eli lemmikin kanssa, joka myös sai nauttia uusista tuoksuista ja niinkovasti nuuhki jälleen, ettei vauhtia meinannut löytyä ollenkaan kävelyn puoleen. Onneksi ei ollut mihinkään kiire.

Edellisinä päivinä on meinannut päästä valloilleen suurempikin ahdistus ihan koko kehoa myöden ja jotenkin olen oppinut huomaamaan nämä tuntemukset, ennenkuin pääsevät liian pitkälle muuttuen normaaliksi. Mietin tosin, miten erotan fyysisestä sairaudesta johtuvat oireet, joiden kanssa pitääkin sitten kiiruhtaa nopeasti lääkäriin asti? Mikä on leikkauksesta johtuvaa ja mikä ei ? Unohdin viime viikolla eräänä aamuna ottaa lääkkeeni, ne jotka on elintärkeät ja kyllähän ihmettelin omituisia tuntemuksia illasta ja yöstä ja unohdukseni huomasin vasta seuraavana aamuna dosetista.

Tällä erää onneksi tiedän, mikä aiheuttaa minuun nämä olotilat, kaikinpuolin ja onneksi pääsen piakkoin kesälomalleni, vaikka olisihan tuota työntekoa vielä jonkinaikaa jaksanutkin, koska pitkät vapaat mahdollistavat palautumisen noin niinkuin yleensä, viime aikoina omat vuorot on tosin menneet miten sattuu ja täysin väärin ainakin mitä palautumisen mahdollisuuteen on tullut ja väsyhän siitä on seurannut kaiken päälle. Vielä en siis jaksa mitenkään päin sitä normaalia rytmiä, mikä pitäisi jaksaa mikäli täyttä työaikaa tekisin.

Jännä, kuinka asiat muuttuvat vain sen perusteella, onko työsopimukseen kirjattu päättymisen päivämäärä, vaiko ei. Sijaisena toisilta saatu kohtelu on vaihtelevaa ja joskus kovin ikävääkin, ainakin mitä perehdytykseen tulee, vaikka monikaan ei tunnu ymmärtävän, että kunnollinen perehdytys vähentää omaakin työtaakkaa huomattavasti. Kilpailua ei ole työstä, kumma kyllä ja hakijoita vakituisiin paikkoihin ei ole, jokainen sijainen on todennut helpommaksi tehdä työtään ilman vakituisten vastuita jne. Ja kun työpaikalla on sitten useampi tällainen, kasautuu työt muutamien vakituisten niskoille ja jälleen ollaan ylikuormittumisen vaarassa, joka taas lisää sairaslomia uupumisen vuoksi. Tätä kierrettä olen saanut katsella nyt kohta vuodenpäivät ja mietin, olenko itse hullu, kun otin vastaan vakituisen työpaikkani? Saatan ollakin, ehkä. No, ei sentään. Olen virallisesti yksin ja huollan lapsiani ja se on yksi syy siihen, miksi tarvitsen oikeasti sen vakinaisen työn.

Minulla ei ole mahdollisuutta turvautua toiseen ihmiseen esimerkiksi asuntolainan kanssa ja mikäli joskus aion sen oman kodin saada, minulla on oltava säännöllinen palkkatulo. Onhan se tietysti hullua, että meilläpäin ainakin asunnon vuokra on kallis kuluerä, minullakin asumiseen menee 90% tuloistani, kun maksan kallista vuokraa ja jos olisin velallinen, nämä asumisesta johtuvat kulut tipahtaisivatkin tällä paikkakunnalla 40% ellei pienempäänkin. Vuokralla asuminen on kallista ja kun on hitusen palkkatuloja sekä lapsia ei ole virallisesti kirjoilla niin en saa edes yhteiskunnan tukea asumiseen. Ja on erittäin väärin, että noin suuri osa minulla menee asumisen kuluihin. Ja vain, koska rakastan lapsiani, he asuvat kanssani vuoroviikoin ja tätä pienempään kotiin emme enää mahdu.

Uusi laki joka on siis tullut voimaan jo pari vuotta sitten, ja jota ei ole meidän tapauksessa noudatettu ollenkaan lasten vuoroviikkoasumisen suhteen ei tuonut mitään helpotusta elämääni, eikä lasten elämään. On edelleen harmikseni todettava, miten lasten isukki kerää lapsista saatavat ilmaiset ja verottomat tienestit omaan käyttöönsä, omiin tarpeisiinsa.

Katsomamme koti oli hieno, vaan pienien laskelmien myötä tulin siihen tulokseen, ettei kannata sillä hinnalla ja näillä omilla vajavaisilla resursseilla alkaa remonttia tekemään tai itse en voi luottaa siihen, että miesystävästä olisi minkään tekijäksi, nyt kun olen tullut siihen tulokseen, että hyllyjen paikoilleen laittaminen on vieläkin ajatuksen tasolla, niin miten ihmeessä sitten suuri sisä,-ja ulkotilojen kuntoon saattaminen sitten? Hän aloittaa kyllä jouhevasti, muttei saa mitään valmiiksi asti ja varaa ei olisi palkata tekijää saattamaan aloitettuja asioita loppuun saakka. Asia olisikin ihan eri, jos minulla itsellani olisi taitoa ja rohkeutta opetella uusia asioita kodin remontin myötä? Itseeni sitten voisin ainakin luottaa enkä odottaisi kenenkään toisen tekoja saada jokin valmiiksi. Mutta, hintapyyntö on edelleen liian suuri, ja kun näkyvissä oli monta suurta ja kallista kohdetta, joihin ei itsellä ole mitään asiaa alkaa tekemään. Ja tarjousta en edes viitsi jättää kodista, koska omien laskelmieni mukaan jättämäni tarjous olisi naurettavan alhainen, huomioiden siis akuutit remontit, joita ilman ei kodissa voisi asua.

Yritän olla toiveikas, kaiken suhteen. Ja silti en saa päästää itseäni tilaan, jossa stressi pääsee valloilleen. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Omaa aikaani pitäisi kyetä jakamaan niin moneen eri paikkaan ja rahkeiden pitäisi sitten riittää vielä omaan itseen ja lapsiinkin. ja edelleen, lapset  menevät tärkeysjärjestyksessään ykkösenä. Joten, aina saa haaveilla , jos sellaiseen kykenee.