Asiat järjestyvät, tavalla tai toisella ja yleensä myös parhain päin. Tämän olen saanut jälleen huomata ilokseni. Ja tätä samaa mantraa yritän myös hokea itselleni ja useimmiten pystyn luottamaan hokemaani.

Kaikesta elämäni varrella tapahtuneesta huolimatta yritän olla luottavainen tulevaan, on jo hyvinkin aika opetella ajattelemaan elämästä toisin. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään, ja niihinkin on lupa väsyä, jos koko ajan tulee jotakin järkyttävää eteen. Kaikesta olen itse kuitenkin selvinnyt.

Eilinen oli aivan hirveä päivä, sattui kaikenlaisia pieniä ikäviä ja lisää arkityötä kotona lisänneitä pikkuisia vahinkoja, sellaisia joille en itse voinut mitään, mutta jouduin kaiken silti korjaamaan ja huolehtimaan. Otin nokoset, ja päiväunessa tuli ikäänkuin kehoitus tai muistutus, ettei maailma niihin juttuihin kaadu ja niinpä nokosten jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja aloin hommiin, vaikka suututti, ja vaikka suretti. Ei taasen ollut paljon muuta vaihtoehtoa, valitushan ei tunnetusti auta, päinvastoin yleensä pahentaa tilanteita ja omaa oloa entisestään.

Terapiassa ymmärsin, miten oma ajatus on alkanut oikeasti kääntyä positiiviseen päin, pahin aallonpohja mieleni synkistelyissä on taaksepäin jäänyttä ja kykenen siihen samaan ajatteluun jälleen, minkä muistan aikanani omanneeni avioliiton alkuvuosina, tahto ja tunne mennä elämässä eteenpäin.

Niin olen nyt mennytkin, edellisen vuoden aikana hurjasti eteenpäin elämässäni. Ja toivon, ettei tätä positiivista kehitystä nyt enää mikään lannistaisi, vaan pääsisin jälleen jaloilleni oikein tukevasti ja rakentamaan ja etsimään kaikkea sitä hyvää ja omaa elämää ennenkaikkea.

Työtilanteeni on oikeastaan todella upea, töitä siis riittää niin paljon kuin jaksaisin tehdä ja olenkin päässyt tekemään ylitöinä sen, minkä olen kokenut jaksavani tehdä. Työni on kaikinpuolin erittäin kuormittavaa, mutta samalla työnkuva sopii itselleni kuin nenä päähän. En olisi vielä vuosi sitten uskonut kokevani tai sanovani näin, vaan tässä ollaan. Voin kuvitella itseni samaan työhön ja työnkuvaan vielä vuosienkin päähän, joten koen olevani oikeassa paikassa ja vielä oikeaan aikaan. Muistelen joskus sanoneeni ja kokeneeni, etten voisi tätä hommaa tehdä koskaan, ja tässäkin tulee jälleen yksi totuus todennetuksi, eli ei pidä sanoa ei koskaan, koska jonain päivänä huomaat olevasi tai tekeväsi juuri sitä, mitä sanoit ei koskaan. Omassa elämässä on satoja asioita, joita olen sanonut ei koskaan ja sitten olenkin huomannut asian toteutuvan tyyliin seuraavassa hetkessä ja olen joutunut asiaa vain ihmettelemään. Olen siis hypännyt pois omalta mukavuusalueeltani ja niin tein näköjään nytkin työn suhteen.

Sekin on näköjään jonkin verran totta, että saat sen mistä luovut. Itse hyväksyin monia asioita elämääni todeten tietyt asiat tavoittamisen jälkeen ns. turhiksi ja luovuin niistä aikani yritettyäni turhaan ja sitten kuitenkin, kun vähiten odotin, sain juuri sen, mistä olin luopunut ajatuksen tasolla. Se on aika ihmeellistä tosiaan.

Olen saamasssa terveyteni takaisin, kaikelle krempalle on vihdoinkin tullut päätepisteensä, joka nyt hoidettuna on parantanut omaa jaksamistani kuin fyysistä oloanikin. Se taasen mahdollistaa jossakin vaiheessa siirtymisen ehkä jo lähelle kokoaikaista työtä, vaikka vielä tarvitsen ainakin jonkun aikaa osa-aikaisen työni. Kuitennin, minun on nyt mahdollista tehdä työtä, ja se taasen helpottaa elämää säännöllisen palkan muodossa ja minun ei tarvitse repiä harvoja hiuksiani jokainen viikko miettien, kuinka ja miten minkäkin laskun saan maksetuksi. Nyt saan ainakin laskuni maksetuksi, vaikka raha ei vielä riitäkään ruokiin tai muuhun, on se silti jo iso askel.

Vakituinen työ antaa itselleni myös mahdollisuuden myös asuntolainaan, joka taasen pienentäisi asumiskustannuksia jopa puolella, sekä parantaisi uskoakseni myös yleistä elämänlaatuani, on ollut ikävää itsestäni todeta, kuinka huono tämä nykyinen koti on ja kuinka toimimaton se loppujen lopuksi on ja kuinka puutteellisille asioille tai edes rikkonaisille, vanhoille asioille ei voi tehdä mitään ja asumisen laatu kärsii huomattavasti. Parempaakin on olemassa ja mikä minua enää jatkossa estäisi etsimästä parempaa laatua asumiseen? Niin, järkevyyttä ja asumismukavuutta kaikenkaikkiaan. Oikeastaan näin huonossa kodissa en ole koskaan edes asunut, ja minun oli aikanaan tyydyttävä tähän, koska muutakaan ei ollut tarjolla, ei tällä seudulla.

Koti on siis minulle tärkeä, vietänhän kodissani suurimman osan ajastani. Kodin pitää tuntua kodilta, näyttää kodilta sekä olla ennenkaikkea toimiva. Ja mitä pidempään tässä olen asunut, sitä huonommin on kaikki toiminnot alkaneet näkyä ja toimia. Pyykkihuolto on katastrofi, keittiössä en viihdy ollenkaan, joten ruuanlaittoni on jäänyt monien ikävien asioiden ja toimimattomuuden vuoksi. Olen alkanut inhoamaan pyykkejä, koska ei ole kuivatustilaa minkäänlaista, ei ole tilaa edes viikata pyykkejä ja kuitenkin ihmisiä on jonkin verran tarvitsemassa puhtaita vaatteittaan. Eteinen on myös katastrofi, samoin huonosti tehty lattiaremontti joskus vuonna muusi, ei ole välitetty siitä, ettei ovia saa liikuteltua ilman mattoa, joten eteisessä meillä ei voi pitää mattoa ja niin meille kulkeutuu sisätiloihin ulkoa kaikki lika, joka taas lisää siivouksen määrää sekä muiden huoneiden mattopyykin määrää. Nämäkin olisi kaikki järkevällä suunnittelulla ratkottavissa, mutta eihän se vuokranantaja välitä muusta, kuin kuukausittaisesta maksusuorituksesta. Ei kannata mitään tehdä, eihän vuokralaisella tarvitse olla asumismukavuutta.

Säilytystilaa tässä kodissa ei ole, ei sellaista mitä yleensä vähintään on kodeissa. kaikki on suoraan sieltä 80-luvulta, ja sen ikäisinä valkoinen on kellastunut, ikävän näköiseksi. Kaikenlaiset pikkuasiat on alkaneet harmittamaan ja haluan kauniimpaa ympärilleni ja tämä asunto alkaa olla mahdottomuus, kun mihin ikinä katsonkin, alkaa harmittamaan suuresti, kun ei ole kunnollista ja kaikki on vähän rempallaan.

Kuitenkin, kaikki on hyvin tässä hetkessä ja olen siitä kovin kiitollinen. Elämän peruspalikat alkavat olla kasassa, pitkän ja uuvuttavan etsimisen jälkeen. Ikäänkuin paluu siihen, mistä aikanaan lähdinkin. Ikäänkuin toinen mahdollisuus alkaa tehdä elämästä itsensä näköistä, mitä se sitten ikinä onkaan tulevaisuudessa.

Tässä ja nyt olen kiitollinen monista asioista, jotka ovat hyvin elämässä. Ja tämän mielentilan soisin nyt jatkuvan pitkään, pitkälle tulevaisuuteen, vuosienkin päähän.

Elämässäni on nyt tosiaan tietty varmuus, monella saralla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja kun yksi asia alkaa järjestymään, se edesauttaa kaikkien muidenkin asioiden kanssa. Nyt huomaan, että oli ihan hyväkin saada toisenlainen kokemus eli kokemus siitä, mitä en ainakaan elämältäni halua. Elin aikani sellaista ja sain kokemuksen kautta tuta todeta, ettei se elämä ollut minun elämää. Ja nyt olen menossa takaisin kohti sitä, minkä koin jo nuorena omakseni.

Tosiaan, viime kesänä tein itseni kanssa paljon ajatustyötä ja tein jopa tavoitteita, sillä ajatuksella, että katsotaan mitä tulee eteen. Tarjoutui mahdollisuuksia ja otin niistä kopin, odottamatta sen kummempia ja yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen jne. Ja nyt huomaan niiden asettamieni tavoitteiden olevan täyttä totta, olevani siinä tilanteessa elämässäni, mitä viime kesänä toivoinkin.

Kohta on uusien tavoitteiden aika, pikkuhiljaa ja asia kerrallaan uskon siihen, että asioilla on todellakin tapansa järjestyä parhain päin, olenhan tämän jo kokenut niin monesti isoissa ja pienissäkin asioissa.