Ulkona on kylmä, hrrr. En oikein tiedä, kumpiko on parempi, tällaiset viileät säät, vaiko sitten se kesäisen kuuma keli?

Jos nyt ennusteisiin on luottaminen, niin eipähän ainakaan tarvitse kärsiä helteistä muutamiin viikkoihin vielä, minulla häämöttää kesäloma, jonka ajankohta oli vielä viime viikkoon asti kysymysmerkki ja nyt lomailen sitten kesäkuussa. Talveksi jää onneksi reilusti lomapäiviä, hyvä niin, koska mieluummin ehkä olen kuitenkin kotosalla pimeällä kaamosajalla, kuin lompsia töissä.

Olin oikeassa aikaisemmin, pohtiessani työssä esiintyvää tahallista kiusantekoa. En oikein ymmärrä semmoista itsensä korostamista ja oman erinomaisuuden esille tuomista, koska työ on jokaiselle samaa ja tavoitteet on samat riippumatta siitä, kuka työn tekee. Onko vittuilukin päin naamaa sitä nykyistä kulttuuria, ja sanojen töksäyttely miettimättä nuorison tapa esittää asiansa? Hirmuisesti ei tosiaan kiinnosta semmoisen ihmisen kanssa alkaa puheisiin.

On ikävää huomata kerta toisensa jälkeen joutuvansa seläntakana paskanjauhamisen kohteeksi. Sellaista se kuitenkin on naisaloilla, joilla nainen on susi toiselle. Ei puhettakaan toisen kannustuksesta, yhteenkuuluvuudesta tai hyväme-hengestä. Kilpaillaan jokaisesta asiasta ja tehdään elämää suurempi numero ihan kaikesta. Draamaa pitää saada kivestä kengänpohjassa, jos ei muuta keksitä.

Olen onneksi oppinut sivuuttamaan moiset jutut, parasta on olla lähtemättä mukaan sellaiseen toimintaan. Minulle riittää, kun keskityn vain ja ainoastaan siihen omaan työhöni, välittämättä siitä, mitä muut mahdollisesti jauhavat. Olen tosin oppinut tuomaan esiin nätisti sen, että tiedän kyllä, mitä jauhetaan ja missä ja kenen toimesta. Yhtenä päivänä mennessäni töihin, työvälineitäni oli sabotoitu ikävällä tavalla ja tiedän kyllä kuka asian takana on ollut. Samainen tyyppi, joka on hyvin avoimesti alkanut tuoda esiin omaa pahaa oloaan minun suuntaani. Voisin ajatella, että olen riittävän turvallinen ihminen hänellekin, ihan kuin vaikka lapsille siinä, että siedän ja kestän kaikenlaiset tunteet ja pahankin olon ilmaukset toisilta.  Sitähän se yksikin tyyppi tuo jatkuvasti esiin, kuinka paskaa hänen työnsä on sanojansa lainatakseni. Tarvitseeko sitä jäädä kärsimään niin kamalaan työhön, jos siitä ei saa mitään hyvää ja edes palkka ei tyydytä palkkapäivänä? Ja sitten se, ettei ihminen ole yhtään huonompi, jos kipujen takia jäisikin sairaslomalle? Kukaanhan ei ole korvaamaton, ja ei ole hänen vastuullaan, jos hänen työnsä sitten jäisikin muiden vastuulle? On myös ihan ok väsyä joskus työhönsä, ei ole olemassa superihmistä, joka aina vain jaksaisi pakertaa väsymättä hymy huulilla. On vain osattava sanoa se ensin itselleen, ja sitten myös muille, että on väsynyt. Silloin jäisi monta turhaa kiukunpuuskaa ja muita syyllistävää kommenttia pois ja vastuu olisi hällä itsellään, eikä tarvitsisi alkaa etsiä syyllisisiä itsen ulkopuolelta.

Väsyin itsekin monen päivän työrupeaman jälkeen. Ei minulle silti tulisi mieleenkään syyttää omasta väsymisen tunteestani muita tai alkaa kiukutella kuin teini muille. Toki tunteita saa ja pitää olla, väsyminen aiheuttaa paljon negatiivisia olotiloja, ne pitää kuitenkin oppia suodattamaan niin, ettei muiden tarvitse väsyä ja kantaa toisen kuormaa töissä ollessaan. Sitä varten on olemassa ammattilaiset, joiden puoleen voi kääntyä, kun alkaa kuppi keinahdella yli.

Peiliin saa aina katsoa. Mikä siinä toisessa saa tunteet pintaan ja mikä on se ominaisuus tai asia mikä ärsyttää toisessa? Samaan muottiin ei meitä ketään ole tehty, erilaisuus on pakollinen osa elämää. Ajattelemme erilailla, teemme erilailla asioita. Tunnemmekin erilailla jopa samoista asioita, reagoimme asioihin erilailla. Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa elää, olla ja hengittää saatika tehdä töitä, toimia tilanteissa, kohdata muita jne.

Tällä hetkellä jo ymmärrän, että minäkin saan olla persoona, juuri sellainen kuin olen. Hyväksyn itse itseni tällaisena ja siinä onkin mennyt hyvä tovi, vuosikymmeniä. Ymmärrän, ettei minun tarvitse miellyttää ja alkaa muuttamaan omaa persoonaani niin, että se sopii jollekin, joka ei siitä pidä. Ei niin. Saan olla oma itseni ja ei ole minun vastuullani, jos joku ei persoonastani tykkää. Ei ole minun ongelmani sitten ensinkään.

Aiemmin olisin ollut paniikissa, osin siitä syystä myös, etten ymmärtänyt kunnolla oikeuttani olla sellainen kuin olen. Aiemmin olisin itse pyrkinyt olemaan se miellyttäjä, kaikkeni antaja ja liian kiltti ihminen muille. Se harha on nyt poissa, ja minulla ei ole enää tarvetta muiden miellyttämiseen, tai liialliseen kiltteyteen. Olen siis oppinut, jotakin hyvin säästävää. Olen oppinut tiedostamaan omat rajani ja vetämään ne tilanteiden mukaan sopivasti, minulle sopivasti.

En ole enää suunapäänä olemassa avuksi muille, kuten ennen ja sitä käytettiinkin ilkeästi hyväksi. Luotettiin, että kyllähän xxxxxxxx senkin asian ottaa hoitaakseen ja hoitaa sen ja sen jutun jne. Ei, ei enää niin. Nyt oma kiinnostukseni tai osaamiseni saa määritellä sen, tai ihan puhtaasti oma henkilökohtainen halu tai kykenevyys sillä hetkellä eli oma tietoinen valinta määrittelee sen, mitä teen jos teen jotakin. ja jos päätän olla olematta mieliksi tai auttamatta jne. niin sekin on oma tietoinen päätökseni, joka perustuu ihan harkintaani, siihen ettei jokin sovi minun senhetkiseen elämään tai muuhun kulloinkin olevaan tilanteeseen ja en kanna huonoa omaatuntoa siitä sen enempää.

En toimi enää automaattisesti miellyttäjän roolissa, se tarve on kadonnut onneksi minusta. Se tietysti saattaa ärsyttää kovastikin, mikäli toinen taas toimii niin, että pitää miellyttää muita? Uskoisin, että olen myös syyllinen toisen mielestä erääseen asiaan, joka on kuitenkin jälleen toisen vastuulla, koska hänen työnsä ja hänen vastuunsa asiassa.