Olen tullut nöyryytetyksi elämäni aikana satoja, tuhansia kertoja. Lastenkodissa se oli päivittäistä, useita kertoja toistuvaa ja niin normaalia, ettei sellaista edes osannut kyseenalaistaa. Vasta aikuisena olen tämän ymmärtänyt, vasta kun joku muu uudelleensanoitti tai antoi kuvauksieni perusteella kokemuksilleni nimen, nöyryyttäminen. Ja sitähän se todella olikin ja siinä on yksi syy sille, miksi olen reagoinut tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla. Ja tämän reagointini myös oppi lasten isukki avioliiton aikoina ja käytti sitä surutta hyväkseen ja myöhemmin sitten sai minua syyllistettyä sanoistani ja teoistani kertoen toisille, kuinka minä olin sellainen ja tällainen tai tein tai sanoin jotakin, kertomatta sitten kuitenkaan muuta antaen ihmisten ymmärtää, että olin vain "kilahtanut" ihan yhenäkin.

Mietin siis edelleen oman terapiani jatkoa, sitä kuinka helvetin nöyryyttävää on ylipäänsä soittaa kuntamme terveydenhuoltoon ja anella sitä hemmetin lääkärin aikaa, kun se tuntuu olevan niin vaikeaa siellä toisessa päässä antaa se yksittäinen aika, kuten on käynyt aiemminkin. Hoitajat puhelimen toisessa päässä eivät tunnu tietävän protokollaa, kuinka toimitaan ja minä olen joutunut selittämään lakia heille ja sitten he vielä kyseenalaistavat asian ja tarkistelevat viikon, kuinka pitää toimia, voiko antaa lääkärinaikaa vaiko ei itsestäänselvässä asiassa. Kokemukseni ovat aina olleet paikkakuntamme arvauskeskuksessa kovin nöyryyttäviä jostain kumman syystä, jopa itsestäänselvissä asioissa. Tämä nöyryytetyksi tuleminen aina vain uudelleen ei houkuttele, päinvastoin en halua joutua kokemaan sellaista enää uudelleen, mitä koin esimerkiksi vuosi sitten saadakseni lakisääteisen terapiani jatkumaan. Koen olevani nyt siinä tasapainossa, mikä on suinkin mahdollista saavuttaa terapiassa, Loppu on omissa käsissäni ja vastuullani kuitenkin ja uskoisin tällä erää, etten hyödy enempiä terapiasta, joka olisi pitänyt aloittaa jo lapsuudessa, vähintäänkin vuosikymmeniä sitten.

Masennukseni kulkee omia teitään, se tulee ja menee ja olen sen kanssa elänyt koko ikäni, joten pärjään sen kanssa kyllä. Jotenkin tunnen, että se ikuinen matala pohjavire on noussut ja en vajoa enää masennuksen syövereissä niin syviin vesiin kuin joskus ennenmuinoin, ja itseasiassa riittää minulle, paremmin kuin hyvin. Paljon on omissa käsissäni oma hyvinvointi ja joudun myös kiinnittämään hyvinvointiini jatkossa tarkemmin huomioni, nythän osaan tiedostaa paremmin niitä minun kipupisteitä sekä syitä ja seurauksia.

Aika sattuma taas, yllä kirjoittelin nöyryytetyksi tulemisen kokemuksesta ja kas, töissä tuli vastaan työkaverin taholta ilmeisen tahallista nöyryyttämistä useampaan kertaan työpäivän aikana. Jäin miettimään, miksi toinen kokee suurta tarvetta sellaiseen toimintaan ja tulin siihen yksinkertaiseen lopputulokseen, että toinen on väsynyt työhönsä, hällä on jo kesäloman aika selvästi sekä sitten kuuluisa "pissi nousee hattuun" ja hän kokee omaa paremmuutta suhteessa minuun ja siten oikeuttaa oman ilkeän käytöksensä, ikäänkuin hän ja hänen tapansa toimia olisi se ainoa oikea. Valitettavasti näin ei ole kuitenkaan, samaan lopputulokseen voi päästä myös toimimalla toisin ja sehän ei nyt käynyt tälle yhdelle tyypille sitten ollenkaan ja sain ilkeällä tavalla kuulla siittä ja niin sai työkaveritkin hänen arvostellessaan minut heille.

No, Olemme erilaisia persoonia jokainen, ja on ilkeää kokea toisen ikävällä äänellä esitettyjä kommentteja ja se vie haluni kommunikoida kyseisen ihmisen kanssa. Minunhan ei ole mikään pakko sietää keneltäkään alentavaa kohtelua ja viimeksi tosiaan annoin hänen lotkautella suustaan niitä kommenttejaan, ne olivat hänen sanojaan, hänen näkemyksiään asioista sekä hänen tapaansa toimia. Jostain syystä hänellä on tullut tarve korottaa itseään jalustalle, alkaa mitätöimään ja nöyryyttämään minua kaikessa toiminnassaan tuona päivänä ja itseasiassa jo hieman muinakin päivinä. Onneksi minun ei tarvitse jakaa aikaani tämän ihmisen kanssa, mutta pidemmän päälle hän onnistuu myrkyttämään puheillaan koko yhteisön mielialan, mikäli jutut alkavat olla sellaisia, jotka pakottavat ihmiset valitsemaan ikäänkuin hänen tai jonkun muun väliltä?

Paha olo on ikävä seuralainen, ainakin työelämässä ja jos vielä pitää pahaa oloa purkaa toiseen ihmiseen tai väsymistään ja kyseinen tyyppi ei sitä ilmeisesti tunnista itsessään. Yhtälöön jos lisätään vielä isot luulot itsestä ja omasta paremmuudesta suhteessa tiettyihin ihmisiin, halu olla parempi kuin muut? Tuota edellistä en ole koskaan ymmärtänyt, jokainen on erilainen persoona ja tekee asioita erilailla, samaan lopputulokseen pääsee niin monin eritavoin, ja ei tarvitse toimia ja olla kuten yksi on oppinut tekemään.

Pitääpä jatkossa olla varovainen, ja kaukaa viisas. Olen tähän ikään oppinut, kuinka ihminen on susi toiselle, varsinkin kun kyseessä naispuoleiset ihmiset. Minun ei tarvitse suostua maalitauluksi kenellekään, minun ei tarvitse sietää ikävää käytöstä tai arvostelua silloin, kun siihen ei oikeasti ole aihetta. Ja mikäli on aihetta antaa palautetta, sen voi tehdä rakentavasti eikä lyttyyn lytäten ja nöyryyttäen.

Itse en todellakaan tahtoisi löytää itseäni tilanteesta, jossa työvuorolistaa katselen sillä silmällä, ketä kulloinkin on samassa vuorossa ja alkaa inhoamaan tai pelkäämään tiettyjen ihmisten kanssa töissä olemista.