Jospa tämä taas tästä? Viime kesänä taisin olla jo erittäin kipeä, olin kauttaaltaan turvoksissa ja nestettähän se minun epämääräinen painonnousuni oli. Kesällä vanhimmat muksut ihmettelivät jalkojani ja sitä, kuinka ne näyttivät olevan turvoksissa. Samoin kasvoni ja koko kroppani. Kyllähän sitä jo tähän ikään helteet alkavat vaikuttamaan, joten en itsekään ymmärtänyt olla huolissani asiasta.

Liikkuminen, kaikenlainen oli jäänyt minimiin, hengästyin jo pelkästään kenkiä laittaessa jalkaan ja tai muuta pientä tehdessäni ja en osannut olla huolissani tarpeeksi. Olihan minulla ollut vuosia eripituisia väsymisen jaksoja ja ajattelin itse, että menee ohi ajan kanssa. En osannut edes kaivata normaalia virkeyttä, olinhan hyväksynyt omat rajoitteeni jo vuosia sitten, sekä sen, ettei ololleni ole mitään tehtävissä.

Vuosi sitten keväällä sairastin pitkän flunssan hengitystieoireineen kaikkineen. Sen jälkeen voimistuivat kaikenlaiset oireet, vähän kerrassaan ja kävin lääkärilläkin oloani valittamassa ja erityisesti minua häiritsi sydämen tuntemukset ja vihlovat pistelyt sekä nukkumaan käydessä ikävät tuntemukset. Sydänfilmissä ei kuitenkaan ollut poikkeavaa, joten oloni kuitattiin masennuksen aiheuttamaksi, ja opin elämään epämääräisten olojeni kanssa voinnin hiipuessa tasaisesti alamäkeen. Itselleni kerroin jatkuvasti, että minussa ei ole vikaa, kaikki johtuu vain psyykestä ja ylikuormittumisesta. Syksyllä jo ihmettelin muiden ihmisten virtaa ja tarmokkuutta, itse olin aivan poikki ja väsynyt jo pelkästään kotona liikkumisesta ja mietin työni jatkoa, miten jaksaisin ne vähäisetkin päivät pakertaa kunnialla.

Nyt jälkeenpäin on helppo nähdä miten tilani edistyi vähän kerrallaan ja äkkikuolema häämötti nurkan takana. Uskoin kiltisti keväällä, ettei minua mikään vaivannut ja jatkoin elämääni yhä pahenevien vaivojen kanssa. Nyt on kulunut kuukausia tapahtuneesta ja olen toipunut jokseenkin hyvin pitkästä ja vaativasta toimenpiteestä- Syön kiltisti joululahjaksi minulle määrätyt lääkkeeni ja opettelen liikkumaan uudelleen kohottaakseni kuntoni, joka jo nyt on parempi kuin edeltäviin vuosiin on ollut.

Peilistä katsoo kaventunut ja turvotuksista vapaa ihminen tätä nykyä. Yritin aiemmin laihduttaa tuloksetta ja nestettähän se suurimmaksi osaksi olikin minun lihavuuteni, nestettä, joka oli kertynyt kaikkialle päästä varpaisiin. Olin siis pöhöttynyt ja turvonnut niin tasaisesti, että en itsekään ymmärtänyt mistä oli kyse. Paria viikkoa ennen leikkausta kärsin myös kovasta ja häiritsevästä yskästä, joka sekin on jäänyt sinne pöydälle, kuten moni muu ongelmani kroppani kanssa.

Mieli tekee edelleen tepposiaan, mutta niinhän se on aina tehnyt, reagoinut kuten kuuluukin, toiminut normaalisti ja oikein tilanteisiin nähden. Oikeastaan toiminut erinomaisesti ja luontaisesti, koska olen vielä tässä. Olen niin monesta selvinnyt, vaikka toisinaan en ole kokenut selvinneeni. Eli, jos ajattelen positiivisesti, minulla on kykyni selviytyä äärimmäisistä tilanteista, olosuhteista sekä kyky sopeutua moniin erilaisiin ja haastaviin asioihin elämässä. Sillä siis mennään, mitä on ja ainahan sitä saa toivoa, muttei se toivo tilanteita muuta miksikään. On elettävä sillä, mitä on. Elämä vain on, kuten monesti joudun monesti sanomaan toisille ihmisille nostaen käteni pystyyn.

Hyväksyn ja sopeudun käsillä olevaan hetkeen, turha haihattalu ja toivominen luovat vain harhan jostakin epämääräisestä ja satunnaisesta mukatoivosta. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, tässä juuri käsillä olevassa hetkessä ja sen mukaan eletään, juuri se hetki, juuri tämä hetki.

Jokainen yksittäinen hetki voi olla se viimeinen, joten muistaa pitää elää sen mukaisesti. Tässä kohtaa aatostani ymmärrän, että saman pitäisi toteutua myös omalla kohdalla, niin että muistaisi myös sen oman itsen olemassa-olon ja toimisi samoin itse itselleen. Minun pitäisi jotenkin kyetä murtamaan opittu uskomukseni, jonka mukaan itseä ei saa ajatella missään tilanteessa, ja lopettaa toimimasta itseäni vastaan. Niinhän tosin vanhemmat yleensä tekevät ja antavat vaikka vaattensa päältään, jotta lapsilla ensisijaisesti olisi. Tuon olisi nyt kuitenkin loputtava, opittava ajattelemaan asioita myös oman hyvinvoinnin kannalta, ilman syyllisyyden ja huonouden tunteen kokemuksia.