Pääsen aloittamaan työt, vaikka mietittyttääkin toimintakyky hieman. Olen kuitenkin yrittänyt kotona kuntoutua juurikin työtä silmälläpitäen vähän kerrallaan. Olen kiitollinen, tässä maailmantilanteessa, että pääsen työhön ja tiedän, ettei työt lopu tekemällä. Ja edelleen jatkan osa-aikaisena, joten välipäiviä on viikossa useampia ja saan huilattua.

Lääkäri olikin sitten todella omituinen, myöhästyi omista töistään puoli tuntia, jonka ajan odottelin käytävällä vieressä räkäinen ja yskivä ja niiskuttava papparainen ilman mitään suojia ja ja en voi kuin toivoa, ettei hällä olisi ollut mitään koronaa. Vastaanottoaikani meni siis lääkärin myöhästymiseen, jonka hän korjasi niin, ettei hän tehnyt tutkimustaan kunnolla, en tiedä edes uusiko hän tarpeelliset lääkkeeni ja ei kertonut minulle oikeastaan mitään, jälkeenpäin harmitti vietävästi, koska tilanteessa unohdin kysyä monista mieltäni askarruttavista asioista. Hän ei kertonut edeltäkäsin tehtyjen kokeiden tuloksia, ja jatkoistakin jouduin kysymään useampaan kertaan erikseen, ihan kuin hän ei olisi ollut paikalla ollenkaan. No, toivottavasti kaikki on minussa hyvin, ja kroppa toimii kuten sen pitääkin toimia?

Puoliskon syöpähoidot alkavat vihdoinkin, se tietää sitten meille taas uudenlaista arkea ja saa nähdä kuinka paljon asiat muuttuvat jatkossa. Vaihdoin jo kodissa järjestystä hieman toimivampaan ja hänen kannaltaan edullisempaan liikkua, minimoiden esteet jne. Rankka aloitus, joka onneksi osastolla annetaan ja hoidetaan useamman päivän ja toivotaan parasta, että alkaisi vaikuttamaan kasvaimeen, joka on ehtinyt tässä odotellessa kasvaa minunkin silmään jo erikoisen suureksi ja hankaloittaa liikkumista valtavasti ja turvotus on levinnyt.

Ja ei tässä vielä kaikki, exän pirulainen on jälleen alkanut pelata pelejään lasten kustannuksella. Vuonna 2019 on tullut uusi laki voimaan, jota ei siis ole noudatettu meidän tapauksessa vielä ollenkaan, ja nytkin käydessämme vuosittaisessa elatusavun vahvistamisreissulla lastenvalvojan luona, ex sai edelleen lainvastaisen elatusapupäätöksen itselleen sillä verukkeella, että tekemämme tapaamissopimus vuonna nakit ja muusi antaa mahdollisuuden ja porsaanreiän tehdä lainvastaisen elatussopimuksen. Eli, meidän perheen lapset edelleenkin toimivat tulonsiirtona suurituloiselle exälle samaan aikaan, kun minä en kykene edes kaikkia laskuja maksamaan saati nyt sairaslomanloman aikana en kykene edes ruokaa ostamaa lapsille tai itselleni ja kun miesystävä on kykenemätön käymään työssään, ei sitä rahaakaan ole ollut, joten...Elämme pyhällä hengellä melkein ja kohta syömme kynsiämme.  Exälle siis maksetaan edelleen laista riippumatta elatusapuja ja kun hän kuuli, ettei tämä ole enää puolen vuoden jälkeen mahdollista, hän on ilmaissut lastenvalvojalle, ettei hän enää halua lapsten asuvan vuoroviikoin, koska hän tulee jatkossa menettämään elatusapurahat ja maksamaan minulle elatusapua, kuten olisi pitänyt siis jo vuodesta 2019 asti toimiakin. Tuo edellinen siis tarkoittaa sitä, että alkaa jälleen manipuloimaan lapsiamme, jotta he kieltäytyisivät vuoroviikkoasumista, jotta ex saisi pitää tulonsa, elatusapurahat, eikä joutuisi maksamaan minulle. Tähän asti siis lapset ovat eläneet elämänsä vuoroviikkoasumisen kanssa ja ovat siihen siis sopeutuneet. Mutta, kun ex ei enää saakaan rahaa lapsista, hän haluaa lopettaa tämän järjestelyn. Hän ei ymmärrä, että lapset ovat olleet ja tulevat olemaan puolet ajastaan luonani, ja kulutus on ihan yhtä suurta kuin hällä itsellään lapsien asuessa. Silti hän ei ole valmis jakamaan esimerkiksi lapsilisää tai maksamaan elatusmaksua ja tässä kohden muistutan, ettei lasten elatusmaksut kohdennu lasten välittömiin tarpeisiin vieläkään ja lapset ovat tästä kärsineet milloin mitenkin. Peli on kuitenkin alkanut ja ex yrittää nyt kieroilla lasten mielet niin, että saisi pitää saavutetut taloudelliset etuudet itsellään, eli on ilmoittanut haluavansa lopettaa vuoroviikkoasumisen. No, eihän asiat ihan noin yksinkertaisia ole, mutta kiero tuo ex on silti. Valheellisesti yritti minulle kertoa, kuinka hän on hakenut työhön toiselle paikkakunnalle ja lapset jäisivät asumaan luokseni, ja samaan aikaan siis oli alkanut lastenvalvojalle tehdä suunnitelmaa siitä, kuinka hän haluaa lopettaa lasten vuoroviikkoasumisen, jos hän joutuu maksumieheksi vuorostaan. Mielinkielin ex myös viestitteli minulle kuinka hän on niin pahoillaan oltuaan minulle huono aviomies ja aiemmin kyseli jopa jotain rahojen jakamisesta, ja asia ei kiinnostanutkaan exää enää, kun sanoin, että lastenvalvojan luona asiasta voi neuvotella, etten tee suullisia sopimuksia hänen kanssaan. Mitä lapset joutuvatkaan jatkossa sietämään? nyt jo mummo lahjoo yhtä lastata tilisiirroilla sekä on puhunut pahaa tälle lapselle minusta ja sisaruksistaan. Aivan samoin kuin aiempinakin kertoina kun ex on päättänyt kokeilla jotakin vastaavaa kiusantekoa minulle tai haaliakseen rahaa tai välttääkseen velvollisuuksiaan. Nyt jo samat elkeet nähtävillä exän teoissa, eli peliriippuvuuden vahvistamista hankkimalla lapselle laitteet ja minä sitten kärsin lapsen käytökseen vaikuttavat vieroitusoireet sekä äitiviikollakin pitää mennä isän luo pelaamaan tuntikausiksi, koneen hankinnan jälkeen koulumenestys on tipahtanut ja koulu ei kiinnosta, kun pitää pelata ja mitään muuta tekemistä ei enää keksi kuin palaamisen, ja viha ja kiukku on suurta kun ei pääse pelaamaan jostain syystä. Minä olen jälleen se kamala ihminen, kun rajoitan ja vaadin muutakin elämää, kuin pelaamista vuorokaudet putkeen ja kyseessä on kuitenkin vielä alakouluikäinen muksu. Osa lapsista alkaa jo olla kykeneväisiä tunnistamaan asioita kaikkien tilanteiden takana ja eivät ole niin isäuskovaisia, tai lahjottavissa. Minulle aikanaan tuli kehoitus lastensuojelun suunnalta olla avoin lapsille ja kertoa heille mitä milloinkin tapahtuu ja nyt olen tätä avoimuutta harkinnut vakavasti. Jo  tammikuussa aavistin, että tämä lasten isä hautoo jotakin kieroa ja nythän se syykin selvisi jälleen. Raha, hänen pitää pitää kiinni saavutetuista eduistaan lasten avulla ja tasa-arvohan ja tasavertaisuus ei ole koskaan kuulunt tämän ihmisen ajatuksiin. Inhottaa vaan jälleen kerran, ties kuinka monennen kerran, kun isä alkaa tämän tllaisen pelin, jossa lapset joutuvat olemaan aikuisten raha-asioiden pelinappuloina ja kärsivät. Aina parin vuoden välein isänsä keksii jotakin, tai toisaalla ymmärrän, eihän kukaan saavutetuista taloudellisista etuuksista luovu suosiolla, tosin, minä kyllä luovuin silloin eron aikoihin, kun halusin olla reilu isää kohtaan, mikä oli elämäni suurin virhe, jota olen katunut lukemattomia kertoja, olin tuolloin hyväuskoinen ja hölmö ja liian luottavainen oikeudenmukaisuuteen.

Olen nyt myös ulkoillut ahkerasti ja kuntoni on kasvanut kohisten. Huomaan miten entiset raskaiksi kokemani kävelylenkit ovat muuttuneet pikkuisiksi pyrähdyksiksi ja kun illalla katson askelmittaria ja käveltyjä kilometrejää, en useinkaan saata uskoa todeksi, monena iltana yllätyn siis positiivisesti ja olen saanut korjata omia tavoitteitani parempaan päin jo usein. Monesti ylittyy jo 10000 askeleen raja, vaikken edes sitä ole tavoitellut. Illalla, kun olen mielestänyt viettänyt "huilipäivän" ja kävellyt lyhyitä lenkkejä, huomaan kuitenkin 7 km matkan ylittyneen ihan itsestään ja hämmästyn, kyllä tämä tästä.

Edessä oleva arki syöpäpotilaan kanssa arveluttaa, erityisesti hoitojen tuoma vastustuskyvyn aleneminen ja jatkuvat verikokeissa ramppaamiset sekä kaikenlaiset osastojaksot ja hoidot jne. Nyt jännitetään päseekö pois osastolta, vai joutuuko vielä jäämään, ensimmäinen hoitojakso on siis ohi ja odotellaan, koska pääsee pois.Itse olen käyttänyt viimeiset sairaslomapäiväni kodin puunaamiseen ja hieman parempaan suursiivoukseen, eihän täällä ole kukaan siivonnutkaan, kuin minä sen minkä saanut ja jaksanut eli melkoisen huonosti, imuriin sain tarttua edellisillä viikoilla, samoin kuin muihinkin kädessä pidettäviin "työkaluihin". Tajusin, että olen itse tehnyt viimeksi kunnon siivouksen kotona ennen joulua, joulunalusviikolla ja aikaa on siis vierähtänyt jokunen kuukausi. No, onneksi on ollut lumet maassa koko tämän ajan ja hiekkaa ei ole kulkeutunut sisälle, ainoastaan karvanlähtöaikainen eläimemme pitää huolen imurointitarpeesta.

Meillä ei ole varsinaisesti koskaan desinfioitu kuin pönttö ja suihkutilat klooripitoisella pesuaineella, nyt joudun opettelemaan hieman toisenlaisia tapoja huomioiden pöpöjen olemassaolon jokapaikassa, kaupassa käydessä käteen tarttui sellainen aines suihkepullossa, johon en olisi omassa kodissani luullut koskaan olevan tarvetta. No, nyt on.

Elämämme muuttuu jatkuvasti, eikä perässä tahdo pysyä kaikkien muutoksien mukana. Köyhyys tulee jälleen osaksi, koska miehen pitkät sairaalalaskut ja polimaksut ovat tulleet jäädäkseen. Ainoa tulonlähde olen nyt minä puolikkaalla palkalla ja se riittää tällä hetkellä omien laskujeni maksamiseen, ei mihinkään muuhun. Taloudessa on niin monta muttaa, ja niitä ei saa ratkottua, koska sitten moni muu asia menisi päälaelleen ja seinä on siis vastassa taloudellisenkin tilanteen kanssa. Vaihtoehtoisesti joudun nyt miettimään muuttamista astetta pienenpään kotiin, vaikka emme tähänkään kunnolla mahdu. Vuokra on niin kallis tässä tuloihin nähden ja kun en saa mitään tukia, koska kela ei edelleenkään huomioi vuoroviikoin asuvia lapsia, on tilanne jatkuvasti epäreilu kaikkia kohtaan. Mikään tai kukaan ei tasaa kuluja, joita aiheutuu, koska lapset asuvat vuoroviikoin ja kirvistelen taloudellisesti, jotta saamme elää totutuksi tullutta arkeamme lasten kanssa. Yksi vaihtoehto olisi muuttaa tietysti sellaiselle alueelle, jossa on halvat vuokrat, mutta se ei olisi kenenkään etu. En halua kokea tai nähdä epäsovinnaista elämää, saatika tarjota lapsilleni kokemusta turvattomuudesta ja huonosta elämänhallinnasta, jota väistämättä sellaisella alueella on liikaa.

En tiedä, koen olevani kuin päähän lyöty kaiken tämän elämänmullistuksen keskellä. kun mikään ei ole varmaa, ei edes se kotiutuuko mies vaiko ei ja minä päivänä. Saati sitten, joutuuko takaisin tai mitä tapahtuu jatkossa. Enää ei ole mitään sellaista asiaa, mitä voisi hyvillä mielin odottaa, voi vaan toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Toisinaan, elämän synkkinä hetkinä mietin, kuinka paskaa elämä voi olla , ja sitähän se onkin ollut viimeiset kuukaudet. Mieitn, mistä vielä löytyy sellainen asia, joka jaksaisi minua pitää pinnalla, jotta jaksaisin elää ylipäänsä. Mistä repiä iloa elämään, kun kaikki asiat tuntuvat kaatuvan edelleen itsestä riippumattomiin asioihin, sellaisiin joihin ei ole itse ollut osallisena ja mihin ei voi itse vaikuttaa. Joku varmaan miettii, että pitäisi opetella ajattelemaan positiivisesti, ja voin sanoa, että kun aikansa siis koko ikänsä on opetellut ja huomaa, että sellainen ei pitkälle kanna, aina tulee eteen sitten isompi ja isompi juttu, joka saa kaatumaan ja kun on ollut rähmällään miljoonia kertoja, ei ylösnousu enää houkuttele, koska aina tulee kuitenkin sama eteen. Positiivisuus on pyllystä, revi siitä sitten huumoria, kun koko elämä hitaasti murenee käsiin, ja kaikki mihin olet edes varovaisesti uskonut ja luottanut hitusen, häviää.

Mikään ei ole pysyvää, kehenkään ei kannata kiintyä, saati rakastua. On turha luottaa, koska luottamus revitään kappaleiksi. Paskaa paketissa, onnen murusetkin tuntuvat kadonneen parempiin suihin. Ja tästä pitäisi vielä jotakin oppia, jos ei muuta niin ainakin sen, ettei elämä ole mukavaa, jos se meinaa sellaiseksi muuttuakin, niin pidetään huoli, että palautuu ennalleen karmivaksi tapahtumien sarjaksi, kuten olemme sen jo saaneet niin kymmeniä kertoja huomata.