Vakavia sairauksia, vakavia asioita mietittävänä. Onko elämässä siis mitään uutta ja ihmeellistä, paitsi uudet ikävät aiheet, joiden parissa ajatus viivähtää hetken jos toisenkin.

Olen oman sairauteni sivuuttanut tyystin mielen ja tunteiden tasolla, vain ajoittainen vihlaisu, puukon iskun tapainen muistuttaa minua kehoni olemassa-olosta. Olen ehtinyt jäädyttää omat tunteeni taka-alalle ja itken elämän kurjuutta ollessani fyysisesti yksin, neljän seinän sisällä, kuten aina.  

Kun ihmisiä, siis lapsia tai miesystävä ovat läsnä, minun kasattava itseni kokoon. Nyt olen yksin, tulen olemaankin yksin koko viikon, ja ymmärrän, kuinka olen näennäisesti esittänyt kaikenlaista, jotten itse aiheuta läheisissäni enempää huolta.

En syö, olen syönyt yksittäisiä aterioita vain toisten mieliksi, liikun vain koska on pakko viedä eläin ulos, peseydyn vain kun on käytävä jossakin ihmisten ilmoilla, en tee ruokaa, ellei ole pakko, en mene kauppaan ja nyt on viikko aikaa homehtua omassa yksinäisyydessäni, murehtia ja masennella ihan rauhassa ilman, että kukaan olisi näkemässä ja pelkään itseäni.

Muiden vuoksi olen yrittänyt toimia normaalisti, vaikka kovin hankalaa se on ollut. Koko elämäni olen sivuuttanut oman itseni, toimien aina vaan muiden vuoksi, huolehtien muista.

Onnekkaita ovat ne, jotka ovat kokeneet itseensä kohdistuvaa rakkautta, huolenpitoa ja läheisyyttä ilman pelkoa tai mitään muutakaan sellaista, mitkä kieroutuneissa ihmissuhteissa ovat arkea.

Olen peitellyt omaa mielenmaisemaani, masennustani jo pitkään läheisiltäni, ja nyt kun olen yksin, kaikki se ikävyys iskee vasten. Tänään olen vain ollut, aika kuluu vaikken tee yhtään mitään. Löhöän sohvalla, haluaisin niin kovin tarttua toimeen, niihin kotitöihin, mutten vaan saa aikaan toimintaa. Ulkoilutan koiraa, kävelen päämäärättömästi milloin minnekin ja kotiin tultua huilaan, ajatuksena tehdä sitten myöhemmin jotakin. Ja teenkö? Ennenkuin huomaan, tajuan, että on tullut taas aika viedä toinen ulos ja taas ulkoilun jälkeen haluan huilaamaan. ja taas, tunnit vierähtävät jonnekin, ilta alkaa hämärtää ja jälleen iltaeväs koiralle ja ulos ja sitten taas nukkumaan.

Kaikki ei ole hyvin nyt, tiedän sen itsekin. En saa voimia yksinäisyydestä, en siitä mitä kaikkea ikävää on jälleen tapahtunut mm. exän puolelta.