Osalla lapsia on ensimmäinen joulu omissa kodeissaan, pelkkä välimatka on taloudellinen este ajella pitkin suomenmaata kyläilemään juuri jouluksi. Yksi lapsista vietti meillä juuri parin viikon loman ja näemme ensivuonna sitten seuraavaksi, mikäli oma taloudellinen tilanne sallii, lähdemme vastavierailulle jossakin kohtaa alkuvuotta?

Tämän joulun aikaan mieleeni on hiipinyt paljon muistoja aikaisemmasta elämästäni juuri joulun aikoihin. Elimme monesti hyvin tiukilla, exällä oli ne omat rahanmenonsa, minne lie ja siis omin luvin otti minunkin palkkani omaan käyttöönsä, parisen vuotta luulin ja luotin, exän puheisiin säästämisestä. Jossakin kohtaa, kun olimme muka säästäneet ja eläneet kovin tiukilla kuukaudesta toiseen, laskeskelin omaa osuuttani niistä oletetuista säästöistä ja aloin penäämään juurikin joulun alla hieman rahaa käyttööni, jotta olisin voinut jotenkin muistaa lapsia ja sukua. Olin laskenut, että jos koko palkkani kokonaisuudessaan oli mennyt jokainen kuukausi sinne säästöön, meillä pitäisi olla niin ja niin paljon säästössä, ex luotti siis siihen, etten tuohon aikaan päässyt tarkistamaan tilejä, koska minulta oli kummakyllä kadonnut omat silloiset verkkopankkitunnukset ja minun olisi pitänyt mennä pankkiin asti kysymään tilien tilannetta ja käytännössä se oli mahdotonta, työt ja monta lasta ja arki ja en mitenkään päässyt. En myöskään saanut opetella verkkopankin käyttöä. siitäkin syntyi aina lihava riita, jonka seuraukset olivat tuhoisia.

Muistelin tässä, kuinka muuttaessamme kolmanteen omistusasuntoomme, ex pyysi pankilta hieman remonttilainaa normaalin lainan päälle, se olikin ihan ok. Mutta, kun laina sitten kilahti tilille, exän piti käydä hankkimassa itselleen uusi auto ja lopuille rahoille en koskaan saanut selitystä, mihin ne olivat kadonneet. Ja remonttia ei siis koskaan tehty. Paria vuotta myöhemmin ex oli käynyt sopimassa uudesta remppalainasta taloomme, olin kovin hämmästynyt, kun tuttu pankintäti soitti ja kysyi milloin olen tulossa allekirjoittamaan lainan. Silloin sanoin, etten ole tulossa allekirjoittamaan mitään lainoja, koska edellisenkin lainan exkäytti omiin menoihinsa, eikä remonttiin ja tässäkin oli nyt ilmeisesti siitä kiinni, ja pelkäsin pahaa, ettei mitään remonttia ole tulossa. Kerroin siis rehellisesti pankin tyypille, mitä mieltä olin lainasta ja sanoin, että ottakoon ihan omiin nimiinsä, jos jotakin haluaa, minä en lähde siihen leikkiin enää mukaan. Samalla sanoin, että voiko tarkistaa, onko siellä meidän säästötilillä yhtään, että siellä pitäisi olla minun kaikki palkkani tietyltä ajanjaksolta säästössä ja olin lentää lattialle, kun kun kuulin, ettei säästöissä ollutkaan sitä summaa, mikä piti olla. kysyin, kuinka on mahdollista, kun minun palkkani kuitenkin ex siirsi sinne kuukausittain ja totuus minulle valkeni siinä puhelussa. Ex olikin siirtänyt minun palkkani omalle tililleen ja huiputtanut minua mukasäästämään, en tiedä vielä tanakään päivänä, minne käytti minun rahani.

Noh, tuon episodin seurauksena sain selkääni, lentelin ympäri kotia lasten huutaessa vieressä nähden kaiken, mitä heidän isänsä minulle teki, helvetti oli valloillaan ja minulla pää ja kroppa hellänä käsittelyn jälkeen. Ex jäi kiinni ja minä hölmö jäin kiinni vielä tiukemmin exään, en kykene muistamaan millä ja miten minut ex aivopesi uskomaan valheet ja minähän vielä menin hänen lankaan, uskoin ja yritin luottaa ja jatkaa elämää. Tuon episodin jälkeen taisi alkaa se kovin erikoinen ja outo ajanjakso, jolloin exä teki kaikenlaisia pelottavia, uhkaavia asioita ilmeisesti vain näyttääkseen, että on tosissaan uhkauksissaan. Yksi, minkä hän teki, oli se, kun hävitti minun henkilötiedot, pankkikortit, avaimet jne ja syytti minua typeryydestä ja huolimattomuudesta ja tiedän tänäkin päivänä, että ex tarkoituksella ne kadotti. Kostaakseen sekä yrittääkseen saada minut epävarmaksi ja näyttäytymään hermoheikkona sekopäänä muille, lähinnä naapureille ja omalle suvulleen. Onneksi hän oli kertonut minulle omista suunnitelmistaan minun suhteen, kuinka hän tuhoaa minut ja toimittaa minut hullujen huoneelle ja tekee minusta sekopään. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kuinka hän kertoili minulle omat suunnitelmansa ja todellakin ne myös toteutti, kaiken sen minkä uhkasi minulle, hän toteutti ja hetki ennen eroa, kun exän mielipuolisuus minulle valkeni kunnolla, aloin pelkäämään lasten ja oman hengen puolesta, koska hän oli jo yrittänyt edellisen vuoden aikana useamman kerran tehdä pahaa koko perheelle, yritti saada näyttämään onnettomuudelta, mutta olin estänyt hänen suunnitelmat joko vahingossa tai toimien niin, ettei hällä ollut mahdollisuutta toteuttaa aikeitaan.

Kun luen tätä omaa tekstiäni, en saata uskoa kuinka hiuskarvan varassa elämämme onkaan ollut. Ero piti suunnitella niin, ettei exä menettäisi kasvojaan yleisön edessä, otin kaikesta syyt niskoilleni, annoin kaikessa periksi ja toimin niin, että ylistin exän paremmuutta, hyvyyttä kaikille, jottei exälle tulisi mistään tunnetta, että menettäisi kasvonsa. Vaati itseltäni aikamoista teatteria pystyä mm. päiväkodin palaverissa ja kouluilla exän läsnäollessa kertomaan aikeestamme erota ja kuinka vuoroviikkosysteemi toimisi oikein loistavasti, koska lapsilla oli niin huolehtiva ja hyvä isä. Naama pokerilla valehtelin jokaiselle, jopa naapureille ja sukulaisille, ja näin varmistin sitä, ettei ex menetä kasvojaan ihmisten edessä.

Muutakaan vaihtoehtoa minulla ei ollut, olin päässyt selville sairaasta, hyvin sairaasta mielenmaisemasta, jota hallitsi vallankäyttö, rahanhimo, nautinnot sekä erilaiset riippuvuudet ja pakkomielteet. Olin exälle kulissit lasten kanssa, elämämme oli ollut ulospäin katsottuna ulkopuolisten silmin täydellistä unelmaelämää, ja kun ovi meni kiinni vieraiden silmistä, alkoi se meidän helvetti, sairas maailma, jossa oli vain yksi kuningas ja orjia. Olin itse menettää henkeni useamman kerran kodissani, lapseni olivat jatkuvassa vaarassa ja minun on pitänyt pitää huolta siitä, ettei herran kulissit häviä minnekään, hänen erinomaisuutta minun on pitänyt ylistää ihan näihin päiviin asti, ettei lapsilleni tapahdu mitään pahaa.

Olen useinkin tuumannut, että eläisin oman lapsuuteni vaikka usemapaan kertaan uudelleen, avioliitto oli paljon kamalampaa, minulla ei riitä sanat kuvaamaan sitä sairasta kauhua, jossa elin aina, kun ex oli paikan päällä, myöhemmin hänen keksiessään ottaa lapset mukaansa menoilleen, uhaten minua, että jos teen jotakin väärin, lapset eivät enää näe äitiään tai minä en näe lapsia. Sellainen uhkaus sai minut pysymään sitten kotona, odottaen milloin tämä hullu palauttaa lapset luokseni. Ex loi minulle mielikuvia siitä, mitä hän aikoo tehdä, mikäli hänen tahtonsa ei toteutuisi hänen tullessaan kotiin menoiltaan ja minun piti olla valmiina palvelemaan häntä, tottelemaan ja olemaan kuuliainen hänelle.