Olipahan taas arkiviikko, arkea todellakin. Lasten isukki on jälleen laiminlyönyt omat velvollisuutensa lapsiinsa nähden ja seuraukset on taas vakavat. Eli arkea riittää.

Tämän syksyn laiminlyönti tällä kitsaalla isällä koski erään lapsen talvikenkiä, lapsi on palelluttanut nyt jalkansa toistuvasti kulkiessaan ohuilla kesälenkkareilla, ja nyt on käyty lääkärissä asian tiimoilta. Lääkärin määräys oli, että lapselle tulee hankkia kunnon kengät talveksi sekä kunnon sukkia, mielellään villasukkia jalkoihinsa.

Lapsi on pyytänyt isää hankkimaan kenkiä koko syksyn. Isä ei ole lotkauttanut korviaan tehdäkseen asialle mitään. Itse olen kohoittanut pitkin syksyä lasta itseään pyytämään isältään uusia kenkiä. Lääkärikäynnin jälkeen laitoin isälle viestiä, Missä kerroin lapsen terveiset lääkäriltä ja että laittaa lapsen tilille rahaa, jotta pääsemme hankkimaan ne kunnon talvikengät kesäkenkien tilalle jalkojen ollessa nyt niin paleltuneet, että tilannetta seurataan ja pahimmillaan siis lapsi menettää varpaansa molemmista jaloista. Kiitos tämän isukin, joka ei välitä lasten normaaleista perustarpeista.

Isä lupasi laittaa lapsen tilille rahan, kun sopivat kengät löytyy. Kävimme useamman kaupan kautta sovittamassa ja hintalapusta laittoi kuvan isälleen. Vielä siinäkin kohtaa isä osoitti pihiytensä ja määräsi, että hän ei maksaisi kuin tietyn summan, koska hänellä ei ole varaa. Suutuin itse, koska emme siis saisi lapselle kenkiä, koska minulla ei ollut eikä ole tilillä rahaa, jotta saisimme kengät lapselle. (Muistutan taas, että isälle menee tästä lapsesta lapsilisät sekä elatusmaksut, joilla pitäisi lapsen perustarpeet huolehtia, vaikkei isä tulojensa puolesta tarvitsisi näitä avustuksia, koska isän palkka on erittäin korkea, usemman tonnin kuussa ja asumisen kulut erittäin matalat.) Isä kertoi viestillä minulle, ettei hänellä ole varaa hankkia lapselle kenkiä, olimme paraikaa siellä kaupoilla ja ne sopivat kengät olivat siis löytyneet. Sopivat tarkoittavat tässä kohden lämpimiä, paksupohjaisia sekä käytön kestäviä ja katu-uskottavia teinin ollessa kyseessä, joten jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen tietää tässä kohdin, ettei ole helppoa saada jalkaan järkeviä kenkiä jalkaan noin niinkuin terveyden puolesta. Isä miettii rahaa siinä kohtaa kun lapsella on hänen välinpitämättömyyden vuoksi terveydellinen ongelma. Raha meni isällä tässäkin tapauksessa edelle lapsen terveyttä. Ja mainittakoon tähän vielä semmoinen pieni yksityiskohta, että meidän lasten on täytynyt kulkeä yksillä kengillä niin pitkään, kuin asfaltti hioo sukat rikki ja sitten ovat saaneet uudet, jos ovat saaneet kenkänsä. mutta lapsilla on vain yhdet kengät käytössään, ei muita. Viestillä sairaalan pihalla isä ilmoittaa minulle ennen minun ja lapsen menoa kauppaan, että lapsella on isän luona uudet kengät, jotka on ostettu vuosi sitten syksyllä. Kysyn lapselta, miksi hän ei käytä niitä ja lapsi huutaa minulle takaisin, ettei vvoi käyttää, koska ne oli pienet jo ostettaessa, mutta isä oli pakottanut ne samaiset kengät ottamaan kaupasta mukaan välittämättä siitä, että varpaissa oli puristusta ja kävely ei onnistunut niillä. Joten...

Nämä tilanteet toistuvat samanlaisina vuodesta toiseen, lapsesta toiseen. Lapset kärsivät ja isä heittäytyy köyhäksi. Valitettavasti lapset kärsivät nyt enemmän, kun minulla ei ole mitään mahdolllisutta paikata laiminlyöntejä isän kieltäytyessä houlehtimaan lapsistaan ja omista velvollisuuksista lapsiinsa nähden.

Elin tosiaan tällaisessa olotilassa vuosikausia, tätä olotilaa en osaa edes sanoin kuvailla kunnolla, vain ihminen, joka on kokenut samaa voi kuvitella, miltä minusta jälleen tuntuu, varsinkin kun kyseessä on lapset, jotka siis syyttöminä kärsivät ja mitään ei voi tällekään tilanteelle tehdä.

Samaan aikaan koen vihaa, monista asioista ja ennekaikkea siitä, etten voi tälle tilanteelle mitään. Aiemmat yritykseni auttaa lapsiani ovat päättyneet siihen ylistykseen, miten lasten isä näyttäytyy loistavana ja huolehtivana perheenpäänä, pilke silmäkulmassa hurmaa jokaisen eteentulevan naikkosen ja minusta maalataan se kurja, valittava, ylihuolehtiva ja erosta edelleen katkera hulluexä, joka haluaa vain kostaa ja joka on rahanahne paskiainen. Tämän olen toistuvasti saanut omissa nahoissani kokea viimeisin episodi päättyi siihen toteamukseen, että lapseni valehtevat minulle ja en saa uskoa lapsiani, kun he kertovat tarinoita isänsä kodista. Niin olen sitten tehnyt. Pyydän lapsia lopettamaan valehtelun ja he eivät enää kerro minulle kokemuksistaan. Hautaavat ja unohtavat kaiken kokemansa paskan sisälleen. Ja näin on useita kipukohtia ja ongelmia pois arjesta. Lasten isä on oikea unelmatapaus, kulissit on niin vedenpitävät, ja sanansäilä sekä manipulointitaito ovat kohdallaan ja kun ei enää muuta keksitä, niin unohdus menee aina vuosikausia selitykseksi sille, miksi isä ei jotain asiaa ole kyennyt huolehtimaan.

Huoli lasten hyvinvoinnista nostaa päätään jälleen, jokainen tällainen laiminlyönti ajaa oman vointini hyvin alas, romahduttaa nopeasti ja takaumat ja lamaannus iskevät kuin salama kirkkaalta taivaalta. Taas saan sanoa omalle hyvälle ololle heipat pitkäksi aikaa. Kehoni reagoi kuten se on aina ennenkin tehnyt, lamaantuu ja en kykene oikeastaan mihinkään. Pää lyö tyhjää, en kykene ajattelemaan kunnolla ja stressi kilkuttaa hälytyskellojaan.

Suuttumus omasta taloudellisesta köyhyydestä, huono omatunto siitä, että minulla ei ole mitään taloudellista mahdollisuutta hankkia lapsille edes perustarpeita, ja se on sovittu jo eron jälkeen, että näiden lasten kohdalla isän täytyy huolehtia, mutta kun isällä ei ole mitään kykyä toimia vanhempana edes perustarpeiden hankintojen kanssa. Ristiriita huutaa suurena jälleen, jälleen tiedostan tilanteen, että jos ja kun minulla olisi näidenkin lasten kohdalla se sovittu velvollisuus huolehtia, ei olisi lapsi palelluttanut jalkojaan, koska olisin hälle jo ajat sitten huolehtinut säänmukaisen vaatetuksen, mitä isänsä ei ole kyennyt tekemään.

Minun on turha enää yrittää saada tilanteeseen muutosta, sitä ei vain tule ja pelkään pahaa, mitä kaikkea muuta laiminlyöntejä vielä lasten kohdalla on edessään. Mitä jos isänsä laiminlyönnin seurauksena lapsille aiheuttukin jotakin peruuttamatonta ? Kuten nyt on vaarassa käydä. Kuitataanko asia sillä sitten, että kyllähän vanhempi saa olla huolehtimatta lapsen perustarpeista, kuten pari vuotta sitten minulle kerrottiin, että vanhemman ei tarvitse huolehtia huolllossaan olevien lasten perustarpeista ja tämäkin tuli ihan lastensuojelun ihmisten suusta.

Lasten isän vaarallisuutta ei tunnistettu, minun helvetti avioliitossa kuitattiin olankohautuksilla, ja sanottiin, että se on vain minun kokemukseni ja lasten isä on kertonut ihan muuta tarinaa ja heillä on vaikeutta uskoa minua. Niin, olihan se tiedossa, että lasten isä osaa puhua omaksi parhaakseen kaiken, osaa vääntää kissan koiraksi ja mustan valkoiseksi niin halutessaan eli kääntää kaikki asiat omaksi edukseen.

Normisti lapsilla on esimerkiksi useammat kengät käytössään, vähintään kahdet. Meidän tenavilla on vain ne yhdet, ja nyt kun isällä on kaikki valta huolehtia siis olla huolehtimatta lasten tarpeista itse en voi vaikuttaa lasten hyvinvointiin, en enää kykene taloudellisesti siihen. Koen, että minulla oikeus myös omalta osaltani huolehtia siitä, että vuoroviikoin asuminen mahdollistuu ja asumisolosuhteet on lasten kannalta heidän etujen mukaiset. Ihan turha on kenenkään tulla urputtamaan, että minun pitää muuttaa pienempään asuntoon, se ei tuo mitään säästöjä ja lapset eivät hyväksy asumista olohuoneessa, eikä enää eri sukupuolia voi laittaa kerrossänkyyn saati samaan huoneeseen, lapsetkin tarvitsevat yksityisyyden ja tuollaisessa tilanteessa vuoroviikkoasuminen ei enää onnistuisi. Ja nimenomaan lapset haluavat edelleen jatkaa elämäänsä asuen vuoroviikoin, joten minun pidettävä kiinni siitä, että vuoroviikkoasuminen onnistuu lasten etujen mukaisesti, mikä kylläkin tarkoittaa minulle hyvin tiukkaa ja alijäämäistä kulurakennetta, koska en kykene suoriutumaan omalla palkallani kaikista talouteni laskuista, jotka on kuitenkin hyvin minimaaliset.

Jatkuva talouden kanssa painiminen aiheuttaa kokoajan tuskaa, ja sitten kun näitä lasten isän laiminlyöntejä paljastuu, se aiheuttaa ikäviä tunteita lisää ahdistuksen muodossa, koska tiedostan jokainen kerta, että jos lasten asiat olisivat minun vastuullani, tälläistä ei pääsisi tapahtumaan.