Eilinen meni juostessa melkein kirjaimellisesti, kaupoilla. En muista, milloin olisin edellisen kerran ollut yksinäni jouluostoilla? Hieman ahdisti, mutta siedin sen jo melkoisen hyvin, kiitos myöskin maskin, jonka taa on todellakin helppoa piiloutua. Sain myös paketoinnin tehtyä inhimilliseen aikaan, toisin kuin useimpina aiempina vuosina asia jostain kumman syystä venynyt aina viimehetkille ja olen sitten yötä myöden tuskaillut niiden kanssa.

Meilläpäin lumi suli pois, ja kurakelit tulivat tilalle jo viime viikolla. Talvi alkoi ja päättyi ennen aikojaan. On hieman kurjaa katsella ikkunasta ulos, kun luonto vihertää ja on synkkää, lumi toi hieman valoa pimeään luontoon. Ulkoilen nyt siis useamman kerran päivässä lemmikin kanssa. En olisi uskonut, että meilläkin joskus asuisi koira, olen ollut lapsuudesta lähtien täysin ja ehdoitta kissaihminen, mutta tämän kyseisen koiran kanssa olen oppinut tulemaan toimeen. Lähtökohtaisesti olen siis pelännyt koiria ihan pienestä asti ja pelkoni sai lisää vettä myllyyn silloin  lapsuudessa, kun kimppuuni hyökkäsi eräs yksilö purren minua pahasti kasvoista. Tuon jälkeen pelkkä pelko ei riittänyt, vaan opin inhoamaan syvästi koiria, erityisesti niitä joita pidetään kiltteinä ja lempeinä, kyllä nekin purevat ja kovaa.

Jokatapauksessa olen saanut uuden kaverin, meillä yhteistyö sujuu hyvin ja kun tämä on entuudestaan senverran hyvin koulutettu, pärjään koiran kanssa. Meille tämä kyseinen hauveli on ollut ehdolla jo pitkään ja nyt oli sitten aika tehdä päätös ja koko perheen voimin asiaa tosiaan pohdittiin monilta eri puolilta. Itseäni pelotti ennenkaikkea oma jaksaminen, koiran ulkoilutus useampaan kertaan päivässä ja ne päivät, kun omat voimat on poissa tai olen liian kipeä tehdäkseni mitään.

Kuitenkin, jokainen kerta koiran oltua hoidossa meillä, sillä onkin ollut kovin piristävä vaikutus omaan jaksamiseen ja kun on ollut pakko lähteä esimerkiksi ulos, onkin ulkoilu ollut se, mitä olen tarvinnut ja pieni liikunta siis. Viimeksi koira oli hoidossa pidempään ja päivä päivältä jaksoin enemmän, jo ihan lenkillä käveltyjen kilometrien muodossa. Alkuun jos ja kun jaksoin köpötellä sen vajaan kilometrin, siis noin vuosi sitten ja nyt menee heittämällä se neljä ja parhaimmillaan siis kävelimme jo kahdeksaa kilometriä kerralla ja aikaa ei kulunut tuhottomasti köpöttelyyn.

No, nyt olemme sopineet, että tämä koiruus saa asustella meillä pidemmän ajanjakson kokeeksi, kesällä teemme lopullisen päätöksen jäämisestä meille asumaan. Positiivinen asia kaikenkaikkiaan ja kyllä tätä on pähkäilty jo pari vuotta ja harkittu asiaa niin monelta eri kantilta ja olen yrittänyt huomioida kaikki mahdolliset asiat ennen päätöksen tekoa. Vielä, kun itse epäröin, muksut kannustivat minua, koska he  ovat nähneet itse sen, millainen positiivinen vaikutus koiralla on minuun, joskus olenkin leikilläni sanonut yksilöä terapiakoiraksi, koska sen hoito toimii itselleni myös terapiana ja saa minut ennenkaikkea ulos, ylös ja illoiselle mielelle hämmästyttäen aina vaan omalla olemisellaan.

Uskomatonta, kuinka asiat järjestyvät ja parhain päin vieläpä. Olen kärsinyt vuosia siitä, etten pääsen yksin ulos ja lenkkeily tai ulkoilu on jäänyt sen jälkeen, kun nuorinkin lapsista on alkanut omineen liikkua. JOku joskus on ehdottanut koiran hankintaa ja en ole lämmennyt ajatukselle, koska olen inhonnut koiria ylikaiken, ja nyt tämä yksilö on sulattanut sydämeni, ja mielelläni pidän huolta, ja samalla huomaan, että sanomani ei koskaan oteta koiraa on pyörretty puhe.

Olen harkinnut ja punninnut, asioita eri puolilta, kaikessa on hyvää ja pahaa, omalla kohdalla ydinkysymys onkin, kuinka siedän sitä negatiivista puolta? Ja siinäpä onkin se oma kasvunpaikka sitten, opettelen sietämään uudenlaisia asioita, jotka väistämättä tulevat koiran mukana.