Vaikka ulkona vihertää, meillä alkaa olla sellainen kotoinen ja ihan jo jouluisen unettava tunnelma. Meillä asuu rauha, tyyneys, seesteisyys vihdoinkin. Kotona ei ole häslinkiä, ei kiirettä. Asiat tapahtuvat verkkaiseen, omaan tahtiinsa ja koen levollisuutta. Samaa kuulen lapsilta, jotka sanovat tullessaan käymään, että meillä alkaa nukuttaa, kun on niin rentouttava ympäristö ja levollinen tunnelma. Siihen olen tietämättäni pyrkinyt ja hyvä olo lisääntyy.

Muistan, kuinka joskus aikanaan jo pelkkä omassa kodissa oleminen aiheutti sellaista ahdistusta, että vietin aikaani ihan missä muualla tahansa kuin kotona, jossa tunnelma oli kaikkineensa sellainen räjähdysherkkä ja arvaamaton. Koti ei ollut turvasatama, vaan paikka, jossa kärsittiin. Onneksi ei enää.

Levollinen ja hyvä olo kertautuu ja tunnen, kuinka myös oma hyvä olo vaikuttaa positiivesti omaan työskentelyyn. Työ ei tunnu enää sellaiselta pakkopullalta, kuin se on tuntunut. Sielläkin siis tasapaino on kohdillaan ja vaikka työyhteisössä on suuria ristiriitoja, niiden vaikutus itseeni jää minimaaliseksi, koska itse koen olevani tasapainossa ja siis ulkopuolelta tulevat asiat eivät pääse vaikuttamaan niin paljoa, kuin ennen.

Maskin takaa jaksaa jopa hymyillä suurimman osan työpäivää, ja mieleni on pääosin levollinen ja tyhjä. Tunteet eivät pääse vaikuttamaan suuntaan tai toiseen, siis negatiiviset tunteet. Aiemmin olen kärsinyt ilon puutteesta, olen ollut ahdistunut ja hyvin epävarma ja erilaiset ristiriitaiset jutut ovat sekoittaneet työn tekoa hyvin paljon. Olen myös kiinnittynyt ja jäänyt jumiin moniin ikäviin tunteisiin ja ahdistus on lisääntynyt. Enää ei semmoista ole, onneksi.

Oman traumataustan ymmärtäminen sekä omien epämääräisten tunteiden ja olotilojen ja kokemusten ympärille kehittynyt ymmärrys on todellakin helpottanut omaa olemista. Moni hyvinkin omituiselta tuntunut kokemus, tunne, olotila ja reagointi tiettyihin asioihin on saanut selityksen ja enää ei ole tarvetta ihmettelyyn.