Kun 99% kaikki asiat on jokseenkin kunnossa, en voi kuin ihmetellä omaa hyvää oloa jälleen. Asioillansa on edelleenkin tapansa järjestyä, mistä olen jälleen hyvin kiitollinen.

Eilen lepäsin, luin kaksi kirjaa alusta loppuun ja nukuin päälle päätteeksi päikkärit. Nautin tunteesta, että tosiaankin voin käpertyä omaan pesääni vällyjen alle katsellen hämärtyvää iltapäivää ja kukaan ei vaadi mitään, elämässä on kaikki jokseenkin hyvin ja se oma tunne, hyvä olo vihdoinkin, se rauha sisimmässä. Siihen oli mukava nukahtaa hetkeksi.

Olen alkanut nähdä öisin unia, aamuisin herään yön unien tunnelmien vallitessa, unen tunnelmien ja joskus se tunnelma saattaa viipyä pitkäänkin häiritsemässä päivää. Viimeyön unessa elin tai olin rähjäisessä ja rikkinäisessä talossa, (tiedän mitä talo unissa merkitsee) ja sen talon piti kyetä suojelemaan ulkoa tulevalta uhkalta, ja huonostihan siinä kävi ja uni siirtyi toiseen teemaan, tällä kertaa kaupunkiin ja kerrostaloon ja selkeästi oma koti oli kerrostalossa, jossa ulospäin näkyi verhoin peitetyt ikkunat ja samanlaisia verhoja näkyi muissakin ikkunoissa. Verhoissa oli hedelmiä, puolitettuja sellaisia, painettuja kuvioita valkoisella tai beigellä pohjalla. Omissa verhoissani näkyi vihreitä omenien puolikkaita painettuna valkoiseen kankaaseen ja siihen sitten heräsin. Unessa oli korkea kerrostalo, punaista elementtitiiltä ja jokainen parveke oli lasitettu, toisella puolen katua oli jotenkin harmaa ja matala kerrostalo, vanhempi ja siellä ei ollut kuin ikkunoita verhoin peitettynä näkyvissä.

Kärsin tosiaan vuosikausia öistä ilman unia, ellei painajaisia lasketa mukaan niinä harvoina öinä, jolloin nukuin. Olen miettinyt hieman tuota omaa nukkumisasiaa ja edelleen olen ihmeissäni, miten olen voinut elää ja säilyä hengissä nukkuen nukkumatta yöni, vuosikausia.  Nukuin, mutta niin ettei keho palautunut ollenkaan yön aikana ja en aamuisin kokenut levänneeni ollenkaan. Olin myös hyvin tietoinen kaikista yön aikana kuuluvista äänistä, jne. Toisaalta sitten saatoin nukkua niin syvää unta, etteivät lapset saaneet minua hereille yöllä, jos oli jokin asia heillä ja siltikin koin aamuisin suunnatonta väsyä ja uni ei tuolloinkaan palauttanut.

Olen onneksi nyt saanut nukkua yöni paremmin, ja aamuisin herään, en enää niin väsyneenä ja voipuneena kuin ennen. Päiväunetkin on pääsääntöisesti jääneet pois, jaksan siis jo koko päivän olla hereillä toisin kuin aiemmin. Huomaan kyllä, miten jokin yksittäinen asia saattaa koitua raskaaksi ja koen itseni väsyneeksi jonkin tapahthuman jälkeen, kuten nyt tällä viikolla terapiassa ja jokin muu yksittäinen asia veivät voimani ja olen onneksi saanut rauhassa toipua ja palautua omaan tahtiini, itsekseni.

Minun pitäisi nyt alkaa uudelleen rakentamaan tiettyjä "rutiineja" lisätä pieniä säännöllisinä toistuvia juttuja elämääni uudelleen. Ulkoilu, kaupassa yksin käyminen ja jotakin muuta vielä siihen. Jossakin vaiheessa olisi niin kiva, kun kykenisin poistumaankin kodista muuallekin kuin töihin ja lasten tai miesystävän kanssa kauppaan. Toisaalta, nautin tästä hyvästä olosta, jonka kykenen saavuttamaan tällä hetkellä yksin. Ainahan näin ei ollut.

Voisin todeta, ettei korona aika ole vaikuttanut elämääni, päinvastoin olen ehkäpä saanut enemmän koronan seurauksena? Kun ei ole väenpaljouksia, minun on ollut helpompi liikkua vaikkapa kaupoilla, kun on saanut käydä lähestulkoon tyhjässä liikkeessa, tai minun ei tarvinne pelätä oman työni puolesta, maskit helpottavat myös omaa liikkumista kaupungilla, sen taakse saa piiloutua, pois ihmisten katseilta. En koe menettäneeni tänä aikana mitään, koska minulla ei ole ollut sosiaalista elämää, minulla ei ole ystäviä, vaan elämäni soljuu samoin kuin se on jo vuosia mennyt kotosalla ja välttäen ihmisiä ja joukkoja pitäen tietyn välimatkan muihin.