Keskityn, jalat maahan tukevasti, istun rennosti ja hengitän syvään muutamia kertoja. Ympärillä viuhuu sellainen härdelli, etten ole ihan vähään aikaan moista taas nähnyt tai kokenut. Yritän päästä tuosta pyörremyrskystä pois, vaikka imu keskiöön on kova, omat sisukset vääntyy ja kääntyy pahoinvointi yltyy.

Vaikutukset omaan elämään? Ei ole omaa elämää, juoksen toisten asioilla, vain koska olen äiti ja äitien kuuluu niin tehdä. Annan vaikka vaatteet päältäni lasteni hyvinvoinnin ollessa kyseessä ja mietin vasta jälkeenpäin, oliko ihan viisasta sittenkään?

Missä kohtaa taas joku ylitti rajani? Milloin annoin luvan siihen, että minua voidaan hyödyntää rajattomasti? Milloin joku koki, että on sopiva hetki alkaa käyttämään hyväksi äitiyttäni?

Lupasin joo kyllä auttaa, mutta ajattelin avun ajankohdan olevan neuvoteltavissa, ja olin väärässä. En osannut itse sanoa ei oikeassa kohtaa, lähdin mukaan siihen pyöritykseen, jossa yksi päättää ja muut vikisee ja tulee perässä miten kukakin pääsee. Yritin neuvotella jo hyvissä ajoin, yritin ja pyysin, että katsottaisiin kalenterista kaikille sopiva ajankohta, sitten tulikin jo yllätys, hetipaikalla on päästävä tekemään muuttoa, vaikka aikaa olisi ihan rauhassa suunnitella ja tehdä järkevästi asiat, ilman että kukaan kuormittuu liikaa ja normielämä pysyy niin, että muutkin voivat elää elämäänsä ja sopeuttaa oman toimintansa ja työsskäynnin ja niin edelleen.

Sitten tullee lisää ongelmaa, ja sen myötä lisää taloudellista ahdinkoa, ihan kuin sitä ei olisi jo tarpeeksi ja sitten vielä lisää taloudellista ahdinkoa, joka johtui ihan silkasta tietämättömyydestä. Ja tällä sitä mennnään loppuvuosi, autetaan minkä kykenemme, jos kykenemme.

Kaikki ikävät asiat tulevat kerralla, se kuormittaa ja rasittaa omaakin hyvinvointia ja aiheuttaa ylimääräistä huolta minulle. Yritän jälleen luottaa siihen, että asiat kyllä järjestyvät parhainpäin. Siltikin, oma jaksaminen on pienestä kiinni, Ja nyt pelkään, mitä jos en tätä jaksakaan? Kun liian monta päällekkäistä huolta mielen päällä ja en pääse niistä eroon oikein mitenkään.

Kiire loppui yhdeltä istumalta, nyt on vain mietittävänä, miten onnistuu kahden talouden ja yhden auton elämä? Missä välissä pääsen jouluostoksille, lapsille pienet muistamiset pakettiin. Muut saavat tänä vuonna eioota, ihan kuten ne muut on ilmoittanut meille päin eioota, joka puolella kuuluu taloudellinen hätä, emme ole ainoa köyhyydestä kärsivä perhe, vaikka kaikki töissä käyvätkin.

Toisaalla ymmärrän itseaiheutetun köyhyyden, kulutusluottojen ja auton kuukausierien ja huoltomaksujen muodossa. Ei ole ihan halpaa tänäpäivänä pitää kallista kuukausierällistä autoa, joka hajoaa käsiin jo ennen takuun umpeutumista. Ei ole ihan halpaa uusia sisustusta joka viidesvuosi kulutusluoton turvin ja maksaa eriä pois. Itse en ole koskaan edes harkinnut lainan ottoa, etukäteen olen säästänyt, mitä olen säästänyt ja edullisesti hankkinut käytettynä sen, mitä tarvin. kerralla en ole saanut hankituksi ja edelleen on pieniä tarpeita sitten joskus hankittavaksi.

Pitää myös huolehtia silloin tällöin aikuisten lasten taloustilanteen karikoista, opiskelijabudjetti ei ihan aina riitä, ja kunhan saavat laskunsa maksettua, avustan silloin tällöin eli kun on pahin nälkä ja kauppaan olisi nuorison päästävä. Olisipa mukavaa ollakin rikas, muutenkin kuin henkisesti.

No, talousasiat menevät ja tulevat, meillä on hyvin asiat moneen muuhun nähden, velkaa ei ole. Ellei opintolainan lyhennyksiä lasketa. Olen töissä, ja siis palkka juoksee. Työ on mieleistä ja sopivasti haasteellista ja pikkuhiljaa opin uuttakin. Lapsilla on vissiin pääsääntöisesti asiat hyvin, osaavat ja taitavat paljon itsekin, ennenkaikkea ajatella ja kyseenalaistaa sopivasti, heille maailma ei ole enää pelkkää mustaa ja valkoista. On olemassa myös eri värisävyt lukemattomine määrineen.

Tätä kirjoitusta jatkaessani, paria päivää myöhemmin moni asia on tullut kuntoon ja järjestykseen, onneksi. Autot ovat käytössä, kunnossa ja muuttokin on jo ohi nuorukaisilla. Itse olin töissä, ja nyt lopen väsyneenä torkahdin pituelleen sillä välin ruuan ollessa uunissa, jaksoin laittaa kaikesta väsymyksestä huolimatta kaalilaatikon, itse tehden alusta loppuun saakka ja en muistanut enää, miten hyvää se olikaan. Muksuilla on viimeiset päivät koulua ennen joululomaa, ansaittua sellaista jälleen ja keväällä taasen jännitämme yhden jos toisenkin lapsen kanssa erinäisiä mukavia asioita.

Hyväksyminen on saapunut elämääni pikkuhiljaa, en hätkähtänyt enää edes toisen tyypin voimakasta reaktiota erääseen minun kertomaani seikkaan, kohautan vain olkiani ja annan olla, koska ei ole minun ongelmani, ei enää. Mutta ikävää, kun tiedän totuuden sattuvan, tiedän sen kamalan epätietoisuuden tunteen, tiedän sen, kun epäilykset heräävät ja varmuutta ei saa, ja kuitenkin itse tietää varmasti ja niin edelleen. Ehkä joskus se haaremin laajuus todellakin selviää, tämä tyyppi on nyt jo ties kuin mones ex,nykyinen,salarakas, mutta hyväksikäytettävä ja hyväuskoinen ja liian kiltti ansaitakseen mitään sellaista.