Päiväni täyttyvät leppoisasta elosta, olen kuin lomalla ja lataudun taasen jaksaakseni työt. Teen itseni kanssa melkoista työtä, etten vajoaisi jälleen synkkiin maisemiin monien syiden siivittämänä.

Olen pitkin syksyä saanut kokea sitä hyvää oloa ja soisin sen myös jatkuvan, riippumatta siitä mitä ympärilläni tapahtuu tahi asioita, joille en oikein voi mitään. Tilanne on sikäli hassu jälleen, että vaikka kuinka yritän toimia, teen asioita oman jaksamisen rajoissa, sekään ei riitä. Ja silti en saisi antaa tiettyjen asioiden vaikuttaa, vaikka mahdotontahan se on.

On hyväksyttävä, että tällä mennään taas vaihteeksi, tällä mitä on ja revittävä ilo irti vaikka sitten väkisin sieltä, mistä sen saapi. Huumorin voiman olen jo vuosia tai kymmeniä vuosia sitten unohtanut, joskus se on pilkistänyt minussa esiin, kuin kurkatakseen uskaltaako jo tulla näkyviin ja sitten se on kadonnut, yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Vielä ei ole oikea aika sille vissiin.

En voi olla ajattelematta työpaikkaani myös vapaalla, olen ymmärtänyt lähimpien esimiesten kykenemättömyyden nähdä, kuulla sekä tarttua esimiehen vastuuseen henkilökunnan tuodessa ilmi kokemiaan asioita. Saas nyt nähdä, mitä tuleman pitää ja onneksi esimiehilläkin on esimiehensä, joiden kuuluu sitten toimia kuten pitää. Viimeksi tilanne tosiaan lähenteli suoranaista kaaosta, tullessani töihin omaan vuorooni ja se oli jotakin itselleni ennenkuulumatonta.

Kotosalla on sentään rauhallista, neulon, luen ja kuuntelen musiikkia ja lepään silloin, kun siltä tuntuu. Kotini tuntuu olevan hetkeksi valmis, siis niin, ettei tarvitse koko ajan siivoilla, järjestellä paikkoja ja sisustaa (yrittää sisustaa) koko ajan eli olen päässyt mieleiseeni lopputulokseen, jota jaksan myös itse katsella pidemmänkin aikaa. Oma tilani olohuoneessa sointuu nyt mukavasti muuhun olohuoneeseen ja on ns. katseenkestävä enkä itse ahdistu nähdessäni tilan. Päinvastoin, koen iloa jokainen kerta astuessani olohuoneeseen.

Kaikki on siis tällä hetkellä, tätä kirjoittaessani päässäni ja ajatuksissani hyvin ja olen siitäkin iloinen. Nyt on taas tilaa ajatella sitä, mitä kivaa, hyvää ja onnellista tänään onkaan tiedossa?

Ensivuonna, mikäli kaikki sujuu odotetusti ja hyvin, pääsen mummokerhoon minäkin. Olen tätä asiaa saanut sulatella jo hyvän tovin ja odotettavissahan se olikin, toiveita sinne suuntaan pariskunnalla oli jo pitkään. Iloinen asia siis ja suurensuuri elämänmuutos tuloillaan kaikilla. Elämä soljuu eteenpäin, kaikesta huolimatta.

Tänään pitäis jaksaa vielä avata tietokone opiskeluihin, en vain millään jaksaisi, vaikka tiedänkin, että olisi jo vähän niinkuin pakko alkaa suoriutumaan. Sen laatuiset opinnot kuitenkin vaativat täysin taakillaan olon, jotta edes jotakin jäisi tuonne pääkoppaan ja niitä päiviä olen odotellut, kuulostellut sitä omaa kykyä vastaanottaa ja painaa mieleen uutta, kerrata vanhaa, ei ole niin yksinkertaista  näköjään enää. No, edistystä tässäkin on tapahtunut, aiemmin olisin tyrmännyt koko opinnot, vaan nyt sentään kokeilen ja yritän parhaani, omassa tahdissani tosin, mutta silti ja olen itse asiasta kovin tyytyväinen, että ylipäänsä uskalsin lähteä suoriutumaan urakasta.

Toivon itseni kuin muidenkin perheenjäsenten vuoksi, että elämä pysyisi nyt näin rauhallisena ja seesteisenä, kuin mitä se nyt on ollut jo pidempään.