Olen törmännyt valitettavan usein sellaiseen ilmiöön, missä joku ihminen ei todellakaan ymmärrä ns. normaalia elämää sen kaikissa olomuodoissaan. Siis sitä elämän ilmiöiden ja tapahtumien kirjoa.

Tämä huomaamani ilmiö on korostunut juurikin omien lasteni ongelmien edessä sekä sitten työssäni.  Kun kaikki menee hyvin ja odotusten mukaisesti, mitään sanomista ei ole esimerkiksi opettajilla. Mutta, heiltä loppuu tietotaito sekä ymmärrys siinä kohtaa, kun jokin asia alkaa hiertämään lapsen elämässä.

Ymmärrän ihmistä, sellaistakin, jolla ei ole minkäänlaista elämänkokemusta vielä viisikymppisenä ja elämänsä ensimmäinen kriisi tulee omien vanhempien tai isovanhempien kuoleman edessä. Kun tällaisen ihmisen kohtaa, en osaa itse antaa mitenkään sympatiaa sille, että luonnollisesti jokaisen vanhemmat joskus kuolevat, yleensä juurikin vanhoina, kun itse on keski-ikäinen, mutta se asia on kuin maailmanloppu ja siitä pitää tehdä tiliä jokaiselle, joka sattuu olemaan kuuloetäisyydellä.

Samaan aikaan sitä miettii, kun samainen ihminen kokee nuoren ihmisen kiusaavan häntä, kun koulussa ja tunneilla oppilas ei kykene suoriutumaan normaalisti koulunkäynnistä, koska kotona on joitakin asioita, mitkä pitäisi ottaa huomioon ko. nuoren elämässä. esimerkkinä vaikkapa perheeseen on syntynyt vauva, joka huutaa koliikkia läpi yöt ja kukaan perheessä ei nuku kunnolla ja nuori myöhästelee koulusta sen vuoksi. Opettajistolta ei kuitenkaan heru ymmärrystä, vaan nuoren pitäisi väsymisestä huolimatta jaksaa nousta aamuisin ja ehtiä kouluun. Syitä voi olla monia muitakin, kuten oikeudettomuus koulukyyteihin, pitkä matka toisen vanhemman luota ja hankalat kulkuyhteydet ja vanhemmat on töissä, eivätkä pääse kuskaamaan kouluun ja opettajiston mielestä, siis heidän näkemys on, että nuori tahallaan myöhästyy ja on laiska ja haluton käymään koulussa. Tai, lapsella on muutoksia elämässään, jotka vaikuttavat yleiseen jaksamiseen ja sen myötä jää kouluasiat sijalle 2. esimerkkejä normaalista elämästä ja sen vaihteluista on miljoonia, mutta

kun jos olet itse elänytt suojattua elämää ilman näennäisiä ongelmia akateemisessa perheessä sukupolvesta toiseen, häviää ne tietyt elämän realiteetit ja siinä samalla ymmärrys lapsia ja nuoria kohtaan sekä heidän perheitään. Kun sukupolvesta toiseen elämä on rauhallista, tasapainoista ja ihannetta ilman ikäviä elämänkokemuksia, verrattain siihen, että hyvin moneen normaaliin elämään kuuluu myös niitä kolhuja, kuten kuolemia, erilaisia ongelmia ja elämäntilanteita, työttömyyttä rahahuolineen, tai jotenkin muutoin on elämänhallinnan kanssa enemmän tai vähemmän ongelmaa saati sukupolvelta toiselle periytyvät traumat ja muut toimintamallit vuorovaikutussuhteissa.

Oma ongelmani on, että itse ymmärrän ehkä vähän liiankin hyvin, en ainakaan toimi ja tee päätöksiä ymmärtämättömyyden sulkiessa silmäni, vaan olen oppinut näkemään useinkin kokonaisuuden, kuinka yksi johtaa toiseen ja toinen kolmanteen ja syy-seurauksia sekä näen myös niitä vaihtoehtoisia tapoja ratkoa ongelmia, uskallan kokeilla mikä auttaa ja mikä ei ja mikä voisi olla hyväksi jne. Valitettavasti olen liian usein nähnyt, miten juurikin elämän ymmärtämättömyys saa aikaan paljon enemmän ongelmaa ja kärpäsestä tulee nopeasti härkänen, kun ei kyetä näkemään asioiden taakse niin sanotusti, kun ei kyetä näkemään sinne alkusyyhyn, juurisyyhyn ja puuttumaan siihen tehokkaasti, jolloin myös kerrannaisvaikutukset ratkeavat yleensä tehokkaasti.

Ymmärtämättömyys opettavassa henkilökunnassa on kovin usein syynä oppilaiden pahoinvointiin, kun ei haluta nähdä normaalia elämää, koska se tuntuu liian vaikealta kestää siihen omaan kuplaan verrattuna. Olen valitettavasti itse saanut olla todistamassa tällaisten ikävien ketjujen alkuja, joissa loppujen lopuksi oppilas alkaa voida pahoin ihan oman opettajan vuoksi, koska opettaja ei vain kykene ymmärtämään normaalia elämää ja oppilas jää silmätikuksi ja leimatuksi jonkin asian vuoksi. On puuttunut kyky ohjata lasta ikäänkuin oikein, vaan lapsi kokenut häpeää, noloutta ja erilaisuutta ihan normaalin asian kanssa, on ollut ennakkoluuloja, jotka ovat estäneet jonkun lapsen oppisen kokonaan, vain koska opettaja ei kykene itse näkemään lapsen kykyjä, ja lapsi lannistuu ja lakkaa yrittämästä ja myöhemmin masentuu, koska alkaa opettajan taholta kokea huonommuutta.

Erityisopettajilla olen sitävastoin huomannut, kuinka heillä on iha toisenlainen ote työhönsä ja he saavat ilman kikkakolmosia oppilaat suoriutumaan ja kokemaan onnistumisen iloa lisäten koulumyönteisyyttä ja jopa innokkuutta koulunkäyntiin. Erityisopettajilla on jäljellä omakohtainen kokemus elämän monimuotoisuudesta ja heillä on ymmärrys ja kyky nähdä esimerkiksi se oppilaan ongelmien taustalla vaikuttava tekijä, jonka myös kykenevät ymmärtämyksellä ohittamaan, niin ettei se vaikuta itse koulutyöskentelyyn.

Miksi kirjoitan tästä nyt? Ehkä siksi, että olen itse vuosien saatossa törmännyt ymmärtämättömyyteen omien lasteni kohdalla joitakin kertoja. Ja nyt siis on jälleen tilanne edessä ja yritän ymmärtää , hullua kylläkin, opettajistoa ja heidän toimiaan sekä toimettomuutta silloin, kun olen itse tukea kysellyt ja ymmärtämätön suhtauminen asiaan on tullut bumerangina takaisin ja jos kyse on puhtaasti koulussa olevista asioista, niin itse vanhempana on todella hankala omaa lasta auttaa siellä ympäristössä. Ja kun kyse on ihmistyypistä, nimeltään kusipää, joka lapsen kavereissa niissä menetetyissä vaikuttaa, niin omasta kokemuksesta tiedän, ettei mitään ole tehtävissä asian suhteen. Vanhempana minun on turha kertoa kuinka tilanne kehittynyt tähän pisteeseen, on turha kertoa miltä lapsesta tuntuu menettää kaikki yhden ihmisen kieroilun vuoksi ja on turha kertoa edes kierrellen, että kusipää on kusipää, joka jatkaa toimintaansa koko loppuelämänsä, kiusaten heikompaansa ja minun on vain tuettava lastani selviytymään jollakin keinoin loppuvuodet yläkoulun puolella. Sitten tulee uusi mahdollisuus, ilman tuota kiusaajaa.

Tiedän siis jo kokemuksesta ja etukäteen, että on ihan turhaa ymmärtämättömyyden edessä selvittää minun ja lapsen näkemystä, myöhäistä se enää tässä vaiheessa on. Kusipää on ihmistyyppinä kusipää ja enempää en voi vaatia omaltakaan lapselta, kun mittari on täynnä ja tulee yli, ja lapsi on tehnyt paljon sen eteen jo, että selviää ja sietää itse tilanteet sekä välttää parhaansa mukaan ja se kaikki on hälle maksanut lapsuuden ystävät, harrastuksen menetyksen sekä vapaa-ajan, koska ei enää halua alistua ja satuttaa itseään kusipään kanssa. On ollut parempi vetäytyä pois tämän vaikutuksen piiristä, jotta oma olo ei enempää mene huonommaksi, saati altista itseään jatkuvalle kiusanteolle, jonka kohteena joutuisi olemaan, mikäli kaveeraisi kusipään haaremin kanssa.