Vihani purkautui ja siinä samalla meni sitten myös toinenkin asia samalla kertaa, eli työpaikka ja siinä ilmenneet kovin ikävät asiat, joita nyt olikin tiedossa osa ja osa on alkanut näyttäytyä paremmin, kun olen enemmän päässyt sisälle ns. kuvioihin.

Tämä työpaikka on itselleni ensimmäinen, jossa ihmiset arvotetaan työsopimuksen päättymispäivämäärän mukaan ja sen mukaisesti sitten jätetään pois monista asioista. Itse olen tällä haavaa tullut taloon jäädäkseni, silti minua kohdellaan, kuin työsopimuksessani olisi se päättymispäivämäärä, eli sijaisena.

Arvotus näkyy minun näkökulmasta työntekijöiden epätasa-arvoisena kohteluna monissa tilanteissa. Esimerkiksi minua ei perehdytetä ollenkaan, yritän itse perehtyä sen minkä kykenen ja osaan. Moni ns. vakituinen työntekijä tiuskii takaisin tai sanoo, ettei muka tiedä ja käskee kysymään asiaani joltakin toiselta, ymmärtämättä, että tämä joku toinen ei ole välttämättä edes työvuorossa ja perehdytys nyt kuitenkin helpottaisi myös heidän työtaakkaansa jatkossa. Tämä olikin odotettavissa ja en siitä sen kummemmin edes jaksa numeroa tehdä, minulla on aikaa perehtyä ihan rauhassa eteentuleviin asioihin.

Kuitenkin, yksi tärkeä asia, mistä nyt työpaikalla nousemassa jonkinlainen haloo on vuosittaiset työhyvinvointipäivät koulutuksineen. Kuulin, kuinka eräs ihminen toimi melkoisen tökerösti toista työntekijää kohtaan arvottaen juurikin osallistumisen ja sama ilmeisesti on myös minun kohdallani. Kuvittelin oikeasti ja varmistin esimieheltä ennen työsopipmuksen allekirjoittamista useampaan kertaan, että vastaanottamani työ on sitten ns. vakituinen homma ja olen porukassa siis mukana. Yritys siis käyttää ulkopuolista rekrytointifirmaa ihan niiden sijaisten palkkaamiseen ja kyseinen lafka palkkaa listoilleen vain ja ainoastaan vakituiseksi, eli mikä on homman nimi? En siis tiedä omaa asemaani tällä hetkellä, koska ne toiset työntekijät näköjään määrittävät ja tietävät paremmin sen, mitä olen itse sopinut esimiehen kanssa.

Sama homma ainakin itselleni niin tärkeiden koulutuksien kanssa, ja nimeni olen laittanut pyynnön mukaisesti koulutuslistaan, jotta asia huomioidaan tulevissa työvuoroissa. Katselin innoissani omaa päivämääräni eihän minua sinne oltu mahdutettu ollenkaan, sinne minun tilalleni laitettiin uusi sijainen, siis määräaikaisella sopimuksella tuleva työntekijä, joka aloittaa juuri samana päivänä oman työnsä. Onko niinkuin omituista?

Tiettyihin asemiin työpaikalla hakeutuu kylläkin ne tietyntyyppiset pätemään pyrkivät tyypit, joilla valtava halu ja tarve hallita ihmisten asioita sekä päästä tekemään itselleen ne kaikkein helpoimmat ja mukavimmat asiat työssä, muista niin viis. En yhtään ihmettele enää omien kokemusteni kanssa sitä, kuinka ihmiset todellakin karttavat ja jos vain suinkin voivat valita työpisteensä, he eivät astu jalallaan siihen pisteeseen, missä itse työskentelen paraikaa ja todellakin olen vaihtamassa omaa työpistettäni, heti kun tilaisuus siihen aukeaa.

kupla on puhjennut tuossa pisteessä jo aikoja sitten, tulin taloon sellaisessa tilanteessa, jossa on selvästi ollut hyvin kipeä ja suuri paise, joka on sitten puhjennut. Tunsin syksyllä, kuinka astelin ikäänkuin miinakentällä, savuavilla raunioilla kuin sodan jälkeen. Eli porukka on kasautumassa yhteen sodan jälkimainigeissa, paljon tapahtunut väenvaihtoa, siis todella paljon ja ilmeisesti ne ikävimmät tyypit sitten jäivät ja heikoimmat poistuivat kukin eri syistä pois toisaalle.

Onneksi omaan kokemuspohjaan kuuluu niin paljon, myös työelämässä ja asetelmat ovat tuttuja, nyt en ole itse osallinen saati en voi sanoa tai edes luulla, että olisin ollut jollainlailla itsekin aiempaan sotatilaan, koska enhän ole ollut paikalla edes. Mielenkiinnolla olen siis seurannut ihmisten tapoja toimia, ja minähän en tule alistumaan kenenkään pompoteltavaksi, en osallistu siihen vallan uudelleen jakoon, mikä on nyt selvästi käynnissä niiden kesken, jotka ovat jääneet paikoilleen. En kallistu kumpaankaan puoleen, kun tarkemmin ajattelen, niin porukka on tosiaan edelleen kahtia jakautunut olen tästä itsekin saanut tuta huonon ja toimimattoman tiedonvälityksen myötä. Osa työntekijöistä ei esimerkiksi kykene tai halua auttaa toisia, vaikka niistä tilanteista on olemassa ihan kirjalliset ohjeet kuinka toimitaan tietyissä tilanteissa. Nämä vain myhäilevät mikäli heidän työvuoronsa on kohdallaan ja heille mukava ja samaan aikaan useampi muu tuskailee työtaakkansa alla ja sitten onkin sairasloman paikka ja jälleen ne työt kasautuu jäljelle jääville, koska edes ne rekryn kautta tulevat sijaiset eivät halua tulla kyseiseen työpisteeseen töihin, vaan valikoivat ne helpommat paikat itselleen. Se jo kertoo minulle paljon huonosta työympäristöstä.

Onneksi, minun onneksi olen niin vähän fyysisesti paikanpäällä, etten ehdi näihin vallanjakokiistoihin mukaan. Saan tehdä sen oman perustyöni, vaikka en ole minäkään välttynyt siltä tosiasialta, että toiselle jää paljon ylimääräistä aikaa vaikka pelaamiseen tietokoneella ja itsellä menee pari tuntia ylitöiksi vain sen vuoksi, ettei toinen kykene siihen, mihin on ohjeistettu eli jakamaan työtaakka tasaisesti. Viimeksi työvuorossa ollessani koin itse juurikin tämän myhäilevän ja itsetyytyväisen olemuksen, ilman mitään halua auttaa, saattoipa jopa mainita, että onhan hällä hyvin vähän työtä, ja voivotteli vain kuullessaan oman valtavan määräni. Sehän se, kun opitaan laittamaan aivot narikkaan työhön tullessa, ja tehdään vain se minimi ja ei kyetä ollenkaan joustamaan, oma takamus on se tärkein asia ja se miten pääsee sieltä, missä aita on matalin.

Uuttahan tuossa ei siis ole. Ainoa uusi onkin oma kykyni havainnoida tilanteita täysin eri näkökulmasta ja osata rajata omaa tilaani, niin ettei kukaan vahingossakaan lähde sille hyväksikäyttämisen tielle. Oma kilttityttösyndroomani on onneksi päihitetty, kiitos siitä.

Huomaan siis muuttuneeni, kasvaneeni jälleen ja oppineeni jotakin elintärkeää ihmisistä työpaikalla. Jokainen saa minun puolestani olla ja tehdä mitä lystää, ei kuulu minulle, kunhan ei vaikuta minun tekemisiini ja omaan työhöni. Toki on ikävää katsella vierestä sitä semmoista itsensä esille nostamista ja sitten eikuitenkaan kyetä kantamaan kunnolla sitä vastuuta mitä on itselleen haalinut tai toisinpäin, kukaan ei halua ottaa vastuuta mutta palkka kelpaa kuitenkin. Ymmärrän, että sehän on ihan normaalia ihmisten käytöstä, riippumatta vaikkapa ihanteista tai muusta sonnasta, jota meille syötetään lapsesta asti ja sitten ollaan me hölmöt, jotka haluavat uskoa siihen hyvään ja ihanteeseen. Itse en tosin enää usko hölynpölyyn, ihminen on susi toiselle ja raatelee heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, joten pitää oppia olemaan varuillaan ja suojata oma selustansa niin varhain kuin suinkin kykenee ja muistaa, että vihollinen pidetään kaikkein lähimpänä, jotta hallinta onnistuu. Edellistä en ole vielä päässyt käytännössä kokeilemaan, ja joudun itsekin valitsemaan todennäköisesti puoleni tässä jossakin vaiheessa, puolueettomuus ei toimi valitettavasti, senkin olen oppinut tämän elämän aikana. <tai toimii, puolueettomuus, mutta se tie on kovin raskas kuljettava ja joutuu sietämään paljon ylimääräistä, kuuntelemaan paljon sellaista mitä ei haluaisi ja itse en ehkä kuitenkaan ole niin jaksava tai vahva ihminen, että enää jaksaisin kulkea väistellen ja luovien, sekin on meinaan kovin perseestä sellainen.