715)Järkytys ja kauhu, pohdinta kuinka myös olisi voinut käydä ja vastauskin on ihan hiuskarvan päässä. Mielikuvia noussee lisää, en oikein osaa reagoida. Alan arpoa, onko mielikuvitusta vaiko ei ja tiedän, ettei ole.

Menneessäni on paljon salaisuuksia, sellaisiakin joita minulta on yritetty salata, olen elänyt niin, ettei kukaan tiedä, joskus jopa niin, etten ole itsekään muistanut. Parin edellisen vuoden aikana mieleeni on yhä useammin kuitenkin herännyt uusia kysymyksiä omasta ja silloisesta lähipiirin menneisyydestä. Mikä tai mitkä on ne asiat, joista niin kovin pitää salata? Mitä jos en olekaan turvassa? Kaikki ei voi olla vain huonoa tuuria, tai sattumaa.

Voisin melkein todeta jo, kuinka oma lapsuuteni oli kuin huonoa kauhufilmiä, öö-luokan yritystä tuhota, kiristää, uhkailla jne. Tai siltä ne asiat näin jälkikäteen voisivat näyttää, huonosti käsikirjoitetulta leffalta. Vaikutelmia, tunnelmia ja viimein pako omasta kodista, ihan kuin jossakin amerikkalaisessa elokuvassa tosiaan, piilottelua ja salaisia osoitteita ja ehdoton kielto kertoa kenellekään kuka on, mistä on tai missä asuu. Jos nyt jotakin vakavaa olisi ollut, kai silloin olisi pitänyt nimeä vaihtaa, sekä paikkakuntaa? Vaiko menikö niin, että paras piilopaikka olikin sittenkin näkyvillä?

Lapsuuteni koostuu hyvin ristiriitaisista muistoista. Niistä mitä enää muistan. Mutta, nyt aikuisena hyvän mielikuvituksen voimalla voisin todellakin kuvitella eläneeni kohtauksesta toiseen, kuin kauhujännärissä. Tottakai sitä etsii syytä, miksi kaikille asioille. Moni asia tuntuu kuitenkin saavan ikäänkuin aina lisää uusia kysymysmerkkejä. Ei siis ole selviö, että kuka oli lapsuudessani esimerkiksi alkoholisti, oliko vielä silloin kukaan ja missä vaiheessa sitten alkoholismi sairautena on astunut kuvioihin mukaan.

Syy ja seuraus. Olen kärsinyt valtavasti elämäni aikana seurauksista ilman käsitettävää syytä. Kukaan ei ole selittänyt minulle menneisyyttäni, ei ole valaissut pimeyttäni aikuisen kertomuksilla, kukaan muu paitsi siis äitini, joka on ollut itsekin ahdistunut, järkyttynyt ja sysännyt vastuuttomuuttaan muiden harteille sekä hänen syyllisyydentuntonsa ohjaamana ja syyllisyyden taakan kieltävänä on valehdellutkin asioita.

Kun olisikin joku elossa, joku joka osaisi kertoa näkemyksiään ja minun ei tarvitsi arvailla, pohtia ja miettiä syitä, joiden seurauksia kannan jokatapauksessa. Mitä ja miksi äitini ei kerro? Miksi hän istutti minuun sellaisen pelon vaikkapa isääni kohtaan, kun omat muistikuvat ovat jälleen ristiriidassa sen kanssa, mitä jaksaa muistella. Onko katkeruus kenties syynä semmoiseen?

Näistä olotiloista ja mietteistä menikin useampi päivä toipumiseen, en ole vieläkään selvillä vesillä itseni kanssa ja jälleen alkaa tapahtua ikäviä asioita lähipiirissä, lasten asioita jne. Ei hyvä, ei ollenkaan.

Omalla asenteella tosiaan joutuu taas sietämään mitä ihmeellisempiä tilanteita, jotka kuormittavat henkisesti hyvin paljon. Kuten olen jo tiennytkin, pienestä pitäen itseasiassa, olen liian vahva tai siedän liikaa ja liian paljon.