Tänään on hyvin hämärää, kuten ajankohtaan kuuluukin. Oma kesällä alkanut vitamiinikuuri on toiminut, ja en koe väsymystä vieläkään, vaikka tähän vuodenaikaan ennen olen halunnut vain nukkua ja herätä seuraavana kesänä. Kiitos, kun olen saanut levätä, useamman vuoden itseasiassa. Pikkuhiljaa olen saamassa omat voimani takaisin ihan fyysisestikin.

Olen nyt vasta saanut tietää, kuinka traumat lapsuudessa ovat olleet yksi merkittävä syy omien ehkä outojenkin kokemuksien avaajana. Ja kuitenkin kaikki sellainen on kiehtonut minua valtavasti, ja samalla olen pelännyt ja pyrkinyt unohtamaan sekä välttelemään asioita, joita ei voi oikein "järjellä" selittää.

Lapsuudessani ehdin lukea valtavat määrät kaikenlaista kirjallisuutta, olin kiinnostunut vaihtoehtoisista tieteistä jo alaluokilla ja muistan, kuinka kirjastontäti mietti pitkään, lainatako minulle tiettyjä kirjoja, vaiko ei. Onneksi lainasi ja ahmin niin lasten,-kuin nuorten kirjat ja sarjat sekä myöhemmin myös aikuisten osaston kirjahyllymetrit. Paikkakuntaan nähden lähiminikirjastomme oli näin aikuisen silmin katsottuna kovin laaja ja kovin nykyaikainen ja siellä on ollut paljon hyvää luettavaa. Kouluikäisenä kiinnostuin kaikenlaisista mystisistä asioista ja koin ne omakseni ja minulle jotenkin normaaleiksi asioiksi, olihan moni asia elämässäni ihan arkipäivää ja tuttua itselleni, kuten esimerkiksi se, että saatoin aavistaa asioita ja saatoin tietää hyvän mielikuvitukseni voimin, mitä olikaan tapahtunut aiemmin, ihan vain koskemalla jotakin tavaraa, esinettä tai luonnossa jotakin ja minulle nousi silmien eteen selvä kuva tapahtumista, ihmisistä jne, ihan kuin olisin elokuvaa katsellut. Lapsena tosiaan luulin, että jokainen osaa saman, tai siis että jokaiselle käy samoin. Vasta nyt ihan edellisinä vuosina olen ymmärtänyt, että semmoinen on erikoista ja outoa ja ei mitenkään niin tavallista.

Lasten syntymien jälkeen en ole antanut tällaisille ajatuksille tahi asioille huomiotani, en ole jaksanut, ehtinyt enkä olisi kestänyt semmoista ollenkaan. Muistan, miten olen pyytänyt, että tietyt asiat minussa jäisi pois. unoholaan, jotta voisin keskittyä olemaan äiti lapsilleni, jne. ja olen saanut ikäänkuin olla rauhassa sen jälkeen.

Kuitenkin, kiinnostukseni on säilynyt, ja olen edelleen jatkanut lukemista tämän toisenlaisen maailman asioista, valikoiden kuitenkin sen, mitä ja kenen kirjoittamana luen. Olen huomannut, että kaikki normaalina pitämäni asiat eivät siis ole mitenkään tavanomaisia ja mikäli tosiaan haluaisin, voisin avata uudelleen tämän toisenlaisenkin elämän/maailman.

Oma mustavalkoisuuteni on estänyt minua, olen tiennyt sen, että elämässäni monien asioiden kohdalla on ollut valittavissa vain jokotai ja ei ole ollut mahdollista löytää keskitietä. ja niinhän se menee, kuin heiluri, ennenkuin tasoittuu ja päätyy keskelle. On nähtävä, on koettava ensin jokotai ja valittava tai sitten odotettava keskitien löytymistä.

On kuitenkin jännä, miten en ole ikäänkuin saanut täysin unohtaa näitä toisen maailman juttuja, ja tällä hetkellä tiedän, että on ihan itsestäni kiinni, milloin tavallaan annan luvan ja milloin koen olevani valmis ottamaan vastaan sen, mikä minulle on varattuna, mikä minussa jo on.

Minun pitäisi löytää se tietty rohkeus itsestäni, nyt kun olen tietoinen  niistä karikoista, mihin voi kompastua ja jäädä. Ja epäröin ja kyseenalaistan itse itseni. Haluanko? Vai onko sittenkään kyseessä oma valinta? Se mikä on syntymässä saatu, ei taida olla omaa valintaa ja onkin vain ajan  kysymys, että milloin?

Silloin tällöin olen saanut pieniä muistutuksia, ikäänkuin etten kokonaan unohtaisi, vaikka olenkin unohtanut. Yksi asia, mitä edelleenkin kaipaan, on kyky nähdä elämää eteenpäin. Se loi tietynlaista turvaa, kun ikäänkuin tiesi millaista elämää eläisi jatkossa.

Hämmästyneenä ihmettelen, miten asiat, jotka ovat itselleni olleet luonnollisia asioita, eivät sitä todellisuudessa ole ja moni voi samoja asioita kokea pitkien vuosien harjoittelun tuloksena, itselläni samat asiat ovat kulkeneet kanssani syntymästäni lähtien