Olen tehnyt monia hienoja havaintoja viimeaikoina muista ihmisistä. Ja kaikkein hienointa omasta mielestäni on, kun kykenen näkemään niiden ihmisten läpi tavallaan ja osaan ymmärtää, tai en ehkä ymmärtää, vaan hyväksyä paremminkin heidät sellaisina, kuin ovat. Minun tehtäväni on vain luovia eri persoonallisuuksien seassa ja välttää yhteentörmäyksiä.

Onnekseni tajusin jo nyt, mistä ja keiden toimesta tuntuu töissä ollessa kuin kävelisin pommitusten jälkeen savuavilla raunioilla. Porukalla on sukset menneet ristiin, moni on irtisanoutunut tai vaihtanut työpistettä ja nyt ne jotka ovat jääneet, ovat hukassa ja hajalla. Ihmiset ovat todella väsyneitä, vittuuntuneita työhönsä ja se valitettavasti näkyy ulospäin sekä työpisteemme ei houkuttele ihmisiä tekemään työtä siellä, ja ymmärrän kyllä miksi.

Siellä on käyty jos jonkinmoista valtataistelua, eripuraa ja riitaa ja näen melkoisen selvästi keiden välillä niin on ollut ja keitä edelleen asia koskee. On sotkettu riitoihin esimiestä myöden kaikki, on savustettu ulos ihmisiä, jotka eivät ole lähteneet riitoihin mukaan jne.

Pahinta kaikessa on, ettei nämä yksittäiset henkilöt edes välttämättä näe itseään ja omaa toimintaansa mitenkään vahingollisena, onko niin, että joku on yrittänyt alkuun lempeästi opastaa työelämän pariin, vaiko onko sitten kyseessä semmoinen persoonatyypppi, joka pyrkii saamaan valtaa ja vastuuta keinoista välittämättä. Voihan olla myös ne haavat sisimmässä, jotka pakottavat todistamaan muille, että ollaan hyvää jätkää, että on pakko kantaa kaikki vastuu, kun oma arvottaminen ja oma luottaminen muihin ihmisiin on nollassa?

Jokatapauksessa, tulen itsekin tilanteeseen, missä joudun oman puoliskoni valitsemaan työpaikalla. Puolueettomana on helvetillisen epämukavaa tehdä töitä, kuuntelet kaksinverroin enemmän paskanjauhantaa ja koet itse sitten molempien puolien ns. hylkäämisen pitkällä aikavälillä ja saat olla sitten kaikkien syntipukki. Siihen rooliin en enää halua, joten järkevintä onkin valita se oma puoli jokseenkin ajoissa, se mihin sitten liittoudun jatkossa.

Kun yksi tai kaksi haluaa kaiken, epäilee muiden osaamista ja kun eivät voi luottaa muihin, silloinhan sellainen ohjaa tekemistä hyvin voimakkaasti, se saa varmistamaan, tekemään kaiken loppujen lopuksi itse, koska muut eivät tee asioita siten, kuin hänen mielestään pitäisi tehdä. Sellainen on ikävä tilanne kaikille osapuolille, kun yhdellä on tarve näyttää omaa osaamista niin voimakkaasti, päteä, jos sanaa voin tässä yhteydessä käyttää.

Kun joku sanoisi pätemisen tarpeiselle ihmiselle, että hän on ihan yhtä hyvä, kuin muutkin ja saisi vakuuttuneeksi vieläpä toisen, helpottaisiko tilanne yhtään silloin? Ei, koska sitten se luottamuspula toisen osaamiseen ja kykyihin tulisi vielä voimakkaampana esiin. Sellaiselle ihmiselle kun ei voi sanoa, että olemmehan kaikki vain ihmisiä, ja ihmiset valitettavasti tekevät myös niitä virheitä, vain koska inhimillisyys ja juuri se erottaa meidät koneista. Emme toimi konemaisesti, emme edes automaattisesti ja meillä on tunteemme, halumme, ajatuksemme jne. jotka saavat meidät toimimaan toisinaan myös virheellisesti. Emme ole täydellisiä todellakaan.

Tiedostan tällä erää, kuinka osaan pitää rajani työyhteisössäni. Moni asia itsessäni on kokenut muutoksen ja näen jo nyt selvästi ne omat paikkani, tilanteet joissa minun on osattava pitää omat rajani. Nyt, kun näen millaisia päteviä ihmisiä kanssani työskentelee, osaan varautua esimerkiksi tietynlaiseen pompottelun yritykseen, jolla tällainen ihminen ikäänkuin testaa toisen, alistuuko vaiko ei. Ja en lähde sille tielle. Sellainen ei kuulu minun työnkuvaani, meillä ei ole hierarkiaa ihmisten välillä ja tällainen ihminen sitä kovasti tahtoo ja yrittää saada aikaan jaottelua.

Huomasin tuossa taannoin, kuinka tällainen ihminen omassa työpaikassa jaottelee työntekijät sen mukaan, mitä työsopimukseen on kirjattuna päättymispäivän kohdalle. Ne, joilla on jokin päättymispäivämäärä sopimuksessaan jaotellaan ja työpaikalla tällaiselle ihmiselle ei kuulu samat asiat, kuin sellaiselle, jolla ei ole sitä päättymispäivämäärää sopimuksessaan, jolla on sitten ns. täydet etuudet. Kuitenkin, ne joilla on päättymispäivämäärä, heillä teetetään sitten samat hommat ja vähän enemmänkin, kuin muilla ja kuitenkaan ne ns. etuudet ja edes lakisääteiset asiat kielletään niiltä, joilla on se päättymispäivämäärä. Ja tätä tyypit käyttävät perusteena sille, kuuluuko jokin asia jollekin vaiko ei kuulu. Kuitenkin työ on täysin samaa riippumatta siitä, onko työllä päättymispäivämäärää, vaiko ei. Se ei siitä muutu mihinkään.

Sitä saa mitä tilaa, ja nykyisellään osaan pitää omia rajojani, ja mikä parasta, minulla täysi vapaus sen suhteen, haluanko olla kyseisessä paikassa työssä vaiko en. minua ei siis sidoo perinteinen ajatusmaailma, että minun pitäisi jotenkin miellyttää tai tehdä itseäni tykö mihinkään suuntaan. Koen olevani vapaa näistä tallaisista ja sen perusteella kykenen ilman pelkoa asettamaan rajat omalle itselleni ja myös sille työlle, mitä teen. Eli minulla ei ole semmoista omaa tarvetta enää varmistella omaa paikkaani työssäni, eikä minun tarvitse miellyttää myöskään ketään, riittää kunhan hoidan itse työni kunnialla.

Sivusta olen tämän syksyn seurannut, millaista jälkeä saa aikaan pitkään jatkunut työpaikkakiusaaminen, joka tosin tässä tapauksessa lähentelee jo terroria, niin julmaa se on. kohteeksi joutunut ihminen on hyvä työssään, oliko yllätys? Tämä ihminen ilmeisesti on sitten jonkinlainen uhka niille, jotka niin kokevat, vaikka työnsä hyvin tekevä kaiken lisäksi joustaa yli oman jaksamisen ja tekee paljon ylimääräistä ihan vain, koska kokee velvollisuudekseen tehdä niin ja kuitenkin sama ihminen saa kaiken kökön niskaansa. Sellainen ei ole reilua, eikä oikein. ja tämä ihminen ei ole asettunut puoleen eikä toiseen, joten joutuu tahtomattaan vellomaan myrskyssä.

Kun kaikkialla ymmärrettäisiin, että kaikkia tarvitaan tekemään työ, jokainen käsipari, mikä tekee työtä, on jokaiselle paljon parempi, kuin se, että koko ajan väki vähenee ja uutta ei tule mistään tilalle. Jos olisin tiennyt etukäteen, mihin ampiaispesään astun, olisin itsekin jättäytynyt pois jo silkasta pelosta.