Eilinen sujuikin nukkuessa. En saisi kuitenkaan antaa valtaa mieleni möröille, jotka sitten vaativat unta liian kipeiden ajatusten vallatessa alaa. Nukkuminen on oma turvasatamani, siellä unen ja valveen rajoilla ei ole huolia eikä murheita ja sinne on helppo paeta liian kestämättömiä mieleen pyrkiviä ajatuksia ja niiden aiheuttamia ikäviä tunteita.

Väsyn ja koko keho menee toimintakyvyttömäksi kohdatessani asioita, joille en itse oikein kykene mitään. Kuten eilen. Illalla sitten ymmärsin järkevästi päätellen, että nykyinen taloudellinen tilanne on vaaan nyt tämä, mikä on ja sitä en voi muuttaa mitenkään. Tai voisin, mutten vvielä ainakaan toistaiseksi pysty, en kykene tekemään normaalia työaikaa. ja unohdin sen, että viimeksi tehdessäni osa-aikaista, tosiaan meillähän asui minunkin luona kirjoilla lapsia, ja sen vuoksi asumistukeen ei vaikuttanut omat tulot ja nyt kun omilla kirjoillani ei ole lapsista yksikään, asun siis virallisesti yksin ja sen vuoksi myös kaikki tuntuu mättävän ja eihän yksinelävän oleteta asuvan suuressa, meidän tarpeisiin kylläkin liian pienessä kodissa, ja eihän yksinelävällä ole menoja, jotka lapsista johtuisivat. Tämä tilanne on niin väärin, ja siihen ei ole saatu mitään muutosta, että lapsilla voisi olla vuoroviikkoasumiseen kaksi virallista osoitetta ja näin myös erityisesti se heikompituloinen saisi samat mahdollisuudet yhteiskunnan tukiin, kuin se vanhempi, jonka luona lapset virallisesti asuvat.

Meillä siis tästä eteenpäin lapseni jäävät täysin isänsä taloudellisen tuen varaan. Lapset saavat minun luonani enää perusruuan ja kodin. kaikki muu on sitten isänsä taloudellisen avun varassa lasten kohdalla. Laskin, että jos en kuluta ollenkaan esimerkiksi hygieniaan, eli nekin jäävät miesystävän ostoslistalle, saatan juuri ja juuri saada peruslaskut maksettua ja kun jätän vielä bensiinin oston miesystävälle, tilille jää noin 50e, jonka laitan säästöön, jott voin sitten maksaa auton välittömät vakuutukset sekä verot, ehkä.

Oma työssäkäynti ei nyt tuonutkaan taloudellista helpotusta, vaan sama köyhyys jatkuukin hieman vielä syvempänä. vesilaskua en kykene säästämään, joten en tiedä miten saan ensikesän laskun hoidettua. Matkat ja kaiken muun voin unohtaa suosiolla jälleen ja joudun elämään samoin, kuin aikanaan heti eron jälkeen. Harmittelen itse ja pettymys on kovin suuri, koska jotenkin jossain aivojeni sopukoissa ehdin toiveajatella, että taloudellinen tilanne helpottaa edes hieman ja kun olin niin väärässä sen suhteen. Ehdin jopa iloita siitäkin, että olisin itse päässyt kauppaan ruokaostoille, vaan eihän se nyt toteudukaan. Se menee jatkossakin ruokakauppaan, jolla on siihen rahaa eli miesystävä ja joudun jälleen elämään siinä isossa ristiriidassa omien ruokailutottumuksieni kanssa sekä kokemaan päivittäisiä pettymyksiä, kun en voi syödä sitä samaa, mitä muut. Miesystävä ei ymmärrä eikä osaa ottaa huomioon gluteenitonta ja lisäaineentonta ruokavaliota, vaan aina hän ajattelee tai sitten ei ole ajatellut, kun joudun pettymään hänen käytyä kaupoilla. Onpahan hän testannutkin monesti ihan tahallaan valehtelevan jonkin olevan sellaista mitä pystyn syömään ja kun seurauksena on sitten päivien hurja migreeni sekä viikkojen ripuli, on hän uskonut sen, mitä olen kertonut ja rajoitukseni eivät ole ihan tuulesta temmattuja ja huvikseen keksittyjä, kuten hän jossakin vaiheessa niinkin ajatteli. Eihän sen nyt yksi leipäpala haittaa... niin eihän hän joudu kärsimään verenvuodosta perseestä syötyään sopimatonta ja eihän hän joudu kärsimään valtavista vatsakivuista ja pöntön räjäytyksistä paskalla ja siivoamaan jälkiään joka vessareissun yhteydessä. Ja eihän hän joudu kärsimään siitä, että vessan pitää olla sekunnin päässä siitä, kun vatsa murahtaa varoittamatta ja ulos ei voi mennä tai lähteä minnekään ennen kuin vatsa on toiminut, koska muutoin vahinko tulee ja kaupassa tai autossa tai muualla ei vain ehdi vessaan, kun on jo myöhäistä, kun se on jo kotonakin, jos olen muualla, kuin vessan välittömässä läheisyydessä syötyäni sopimatonta. Niin, eihän semmoista vatsaa ymmärrä kuin sellainen, jolla itsellään on samankaltaisia ongelmia. Ja sitten menee parantumiseen viikkoja, vaikka kortisonia syönkin ja yritän muistaa litkut veden sekaan jne.

Niin, laskuista vessaan, niin se ajatus kulkee asiasta toiseen. Ja kierre on siten valmis, ja nyt on pysäytettävä nämä omat ikävät ajatuskierteet ja mietittävä, miten selviän tästäkin taloudellisen tilanteen huonontumisesta. Lasten asumista tai siis kirjojen vaihtoa isältään minun luo on turha ehdottaa edes, isä ei suostu edes keskustelemaan asiasta, koska silloinhan hän menettää asuntolainan lyhennysrahat sekä omat harrastukset ja omat ostoksensa. Isä siis maksattaa yhteiskunnalla omaa asuntolainaansa sekä autolainaansa lapsista saatavilla etuuksilla ja sen vuoksi ei suostu niistä luopumaan. Pitäähän isän elintason nousta kokoajan, sitä mukaa kun minun on laskenut vuosien saatossa.

Olin itse aikanaan isää kohtaa reilu ja suostuin hölmönä jakamaan lasten asumiset ja kirjoilla olot, jotta myös isä saisi hieman kustannuksia tasattua lasten asuessa myös hänen luonaan hänen omilla viikoilla. Sehän ei kuitenkaan nyt toimi vastavuoroisesti ja aiheuttaa minulle jälleen suunnatonta vihaa, kuinka joku voi olla epäreilu mutta siinähän ei ole mitään uutta tämän isän kohdalla. Ahne paskiainen kun on, ja vuosien ajan ja vielä edelleenkin tämä isä on maksattanut minulla lasten menot 90% ilman halua osallistua mihinkään. Jos olisin aikanaan tiennyt minkälaiseen ahdinkoon itse joudun tässä hetkessä, olisin ollut antamatta edes yhteishuoltajuutta hänelle, saatika vaihtanut lasten kotioisoitteita isän kirjoille. Yritin kuitenkin tehdä kuten normaalisti ihmiset tekee ja minähän siitä olen kärsinyt sekä lapset itse. Isänsä ahneudesta ja itsekkyydestä. Vuosia jouduin isänkin puolesta huolehtimaan lapsten perustarpeista alkaen kaikesta lapsiin liittyvästä, koska isä ei kykene edelleen sellaiseen, hän vain aukoo päätään aina kun saa siihen tilaisuuden ja yrittää vetää mattoa jalkojen alta ja nauraa siihen päälle sitten.

Olen katunut ylipäänsä sitä, että menin ikinä seurustelemaan, menin naimisiin ja sain lapsia tuon hirveän ihmisen kanssa. Kun olisinkin tiennyt millaisen ihmishirviön kanssa olin tekemisissä, olisin jättänyt elämän hänen kanssaan elämättä ja vaalinnut toisin monissa eri elämän asioissa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja olen säälinyt lapsiani siitä, että heillä on tunteeton, kylmä ja etäinen kiusaava isä, jonka elämäntarkoitus on vain tuhota mahdollisimman monta elämää ja tehdä läheisistään hulluja, jos nyt noin voimakkaasti saan sanoa.

Minun elämäni tarkoitus on ilmeisestikin sietää jokaasiassa epäreiluutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Vai onko niin, että minunkin pitää alkaa samanlaiseksi, tulla epäreiluksi ihmiseksi, joka toimii kaikessa epäoikeudenmukaisesti välittämättä muista. Pitääkö minunkin opetella olemaan itsekäs pirulainen, kiero korkkiruuvi ja sairas ajattelija, kiusaaja, jne...?

Oman työssäkäyntini yksi motiivi oli, että pääsen taloudellisesta riippuvuudesta miesystävään nähden eroon. Ja mitä kävikään? Olen entistäkin enemmän riippuvainen hänen tuestaan ja se on minulle yksi pettymys lisää, tätä en tahtonut, en toivonut, minun piti päästä eroon kokonaan hänen taloudellisesta avustaan perhettäni kohtaan. Ajatukseni oli, että pääsen oman talouteni herraksi, riippumattomaksi toisesta ihmisestä ja pettymys on kertakaikkiaan liian suurta.