Hämärää, on ihanaa aamujen hämärtyessä. Jotenkin odotan kaamosta, ylitsepääsemätöntä pimeyttä ja harmaan eri sävyjä ennen lumien tuloa, jonka jälkeen valkoinen ja musta saavat ympäristön syleilyynsä. Lunta vasten vihreys korostuu, männyt ja kuusikot näyttäytyvät uudessa sävyssään. Odotan lunta, jäätä ja koivujen kimallusta kirpeänä aurinkoisena pakkaspäivänä.

Saan jälleen laittaa kynttilöitä pitkin kotia, hidastaa tahtia ja nautiskella hämärän hyssystä neuloen villasukkaa tai jotakin muuta yksinkertaista. Niin se vaan on, että syksy ja talvi ovat minun lempivuodenaikojani. Odotan jo vähän joulua, vaikka se saattaakin tänä vuonna mennä töissä. Aion jokatapauksessa nauttia tunnelmista jo hyvissä ajoin.

Tulossa on myös pitkin tulevaa vuotta monia isoja muutoksia, positiivisia muutoksia. Niistä ehkä joskus kirjoittelen enemmänkin, kunhan aika on kypsä. Saan kuitenkin jo tässä hetkessä olla hyvin kiitollinen kaikesta.

Tänään toivon kaikkea sitä hyvää elämääni lisää, mistä olen jo kuukausien ajan saanut mutustella, kuppi keikahti kuvaannollisesti toisinpäin, mikä tuntuu hyvin oudolta ja jännittävältä. Tein kesän lopulla hurjasti töitä itseni kanssa ja se kyllä kannatti.

Vuosia sitten liityin joihinkin vertaisryhmiin verkossa, ja nyt huomaan miten niiden aika on ohi omalla kohdalla. Huomaan itsekin miten en tarvitse tukea enää ja siellä näen, kuinka olen viimeinkin saanut oikean irtioton elämääni hallitseviin vanhoihin asioihin. Olen kiitollinen.

Aikani tarvitsin rypeä kaikenmaailman murheissa, negatiivisuudessa jne. Synkkä ajanjakso on ollut tarpeeseen, jotta osaisin tietää, mitä en tarvitse ja mistä sitten vastaavasti nauttia täysin rinnoin. Ja nyt vasta oman kokemuksen saattelemana uskon itse siihen, mitä monet ns. elämäntaito opukset kirjoittavat. Oma asenne elämässä on saatava kohdilleen ensin, ja paljon muuta. Silti, omat tavoitteeni saavutin muutamassa viikossa siitä hetkestä, kun päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tarttua mahdollisuuteen. Otin härkää sarvista ja sitten alkoikin asiat järjestyä nopeammin kuin uskalsin toivoa.

Jännä, miten ne asiat ovat nyt tosia, jotka olivat haavekartassa vuosi tai kaksi sitten. Unohdin tekemäni haavekartan kaapin kätköihin ja ehdin useamman kuukauden painua pohjaan, ennenkuin minulle riitti ja olin valmis päästämään synkkyydestäni irti. Kesän aikana sain aikaan paljon itseni kanssa ja nyt tiedän kolikolla olevan kääntöpuolensakin, ja minun kolikkoni on nyt kääntynyt toisinpäin, mikä on aika mukava ajatus.

Kesällä myös laitoin itselleni joitakin tavoitteita, aloin tehdä asioita, joita olen joskus halunnut kokeilla tai tehdä ja opettelin miettimään miksiei - ajatuksen myötä niitä juttuja, joista olen ennen kieltäytynyt monien tekosyiden varjolla. Tuossa hetki sitten tajusin, että jokainen pieni ja yksittäinen tavoite on nyt muutaman kuukauden sisään toteutunut, juuri niin yksinkertaisesti ja asia kerrallaan, etten voi kuin olla ihmeissäni, siitä miten ihmeitä näköjään tapahtuu.

Kesällä mietin työtä, palkkaa, työaikaa sekä kaikenlaisia muita juttuja, jotka työ mahdollistaa sekä monia muita pieniä yksinkertaisia asioita ja nyt huomaan, miten jokainen niistä miettimistäni asioista on tullut todeksi ja yksi asia on johtanut toiseen ja toinen kolmanteen jne.

Huomaan, miten jopa lomamatka toiselle puolen suomenmaata järjestyi ihan itsestään ja tosiaan olemme perheenä sinne lomalle menossa. Olen niin odottanut sitä, että joskus pääsisimme lasten kanssa viettämään yhteisiä hetkiä, jonnekin lomailemaan ja kohta se on totta.