Pääsin aika syvälle, erään sairaan ihmisen ajattelumaailmassa ja silloin opin pelkäämään todenteolla. Ymmärsin, kuinka itsestäni oli tullut uhka hänelle ja hän välttämättä halusi minusta eroon, keinolla millä hyvänsä. minusta ei ollut hänelle enää mitään hyötyä, niin hän koki minun irroittautumisen hänen vallastaan. Syytti minua usein, kuinka olen hänen mielestään tullut hulluksi, kun opettelin kaikenlaista ihan normaalia uudelleen hänen selkänsä takana, kuulemma salailin asioita häneltä, kun en suostunut enää antamaan hänen käyttöönsä minun henkilökohtaisia tietoja jne. Sain turpiini usein, sitäkin useammin, päivittäin koin piinaavaa helvettiä ja alkoi käydä yhä enemmän selväksi, kuka olikaan se hullu niissä tilanteissa. Jossain vaiheessa aloin uhmata hyvinkin voimakkaasti sitä, joka alisti minut kuin kotiorjan.  Sen jälkeen olenkin joutunut tietoisesti ja tarkoituksella välttämään kaikkea sellaista toimintaa, jossa tämä kyseinen henkilö voisi kokea minut edes jollain tasolla hänelle uhaksi.

Vuosien jälkeen olen viisaampi. Ehkä. On yksi osa-alue, mitä en ole kunnolla ymmärtänyt ja se nämä nykyiset laitteet, netti ja kaikki niihin liittyvät toimet. Kuinka moni sattuma ei olekaan ollut sattumaa ja kuinka voisin jatkossa pitää yksityisen elämäni yksityisenä?

Olenko saanut ollakin rauhassa vain siksi, koska tämä kyseinen tietää minusta sen, mitä haluaakin tietää? Eli missä olen, mitä teen ja keiden kanssa ja mahdollisesti myös  mitä sanon?

Ajatus on kauhistuttava, ja se on jälleen otettava huomioon. Mietin siirtymistä mm. vanhalle koneelleni, joka on varma sen suhteen, ettei siihen ole kukaan päässyt käsiksi ja pohdin vakavasti uuden puhelimen hankintaa. Tullessani eilen kotiini, alkaessani laittamaan sapauskaa, huomasin jälleen kuinka kaappiani oli myllätty, siirrelty ruoka-ainetavaroita ihan holtittomasti väärille paikoilleen ja yllätys, olin eilen koko päivän pois kodistani. Tämä ei ole siis ensimmäinen kerta, kun huomaan vastaavaa ja aina kiukustun suuresti siitä, kuinka joku kehtaa käydä kaapeillani ja myllätä kuin etsien jotakin. Yleensä jonkin ajan päästä sitten totean, että jokin tietty asia tai tavara on kadonnut, joka on ollut vielä edellisen kerran paikoillaan ja käytössäni.

On todella raivostuttavaa, kun yksi asia toisensa jälkeen on ottanut jalat alleen tässä huushollissa. Väliin mietin, olenko tullut hulluksi, väliin kyselen miesystävältä, muistaako hän kuinka jokin tietty asia on ollut olemassa meillä ja nyt sitä ei vain löydy ja yleensä hänkin muistaa missä viimeksi ollut käytössä tai on nähnyt ja muistimme on siis yhteneväinen. Myös hän on joutunut viimeaikoina samanlaisiin tilanteisiin omien tavaroidensa suhteen, hän etsii ja etsii ja ei väin löydä ja aivan vuorenvarmasti tietty asia on ollut paikoillaan viimeksi sitä tarvitessaan. Samoin itsekin muistan, ja kun kollaamme koko kodin läpi, kaikki kaapit ja muut paikat, ja kun kadonneita asioita ei vain löydy, pitää ihmetellä, kuinka on ottanut jalat alleen.

Ja minun periaatteni on, etten hanki uutta tai edes käytettyä vastaava

a tilalle, mikäli jokin on kadonnut noinkin mystisesti, ettei kellään ole tietoa, mihin tai kuka on mahdollisesti ottanut. Hyvin harvoin etsitty asia enää ilmestyy takaisin paikoilleen, ja myöhäistä se enää sitten onkaan.

Rakastan itse sitä, että kaapit yms paikat ja säilytys on kunnossa myös kaappien sisältä. Minulla tietty järjestys kaikelle, jokaisella on tosiaan oma paikkansa, joten on helppoa huomata, jos jokin vaihtanut paikkaa.  Harva se viikko törmään kuitenkin siihen, että kaikki on myllätty ja käännetty perinpohjin. Joskus harvoin joku lapsista myöntää käyneensä, etsien jotakin, mutta lapset yleensä kysyvät minulta, missä mikäkin on, joten ottaako lapset jonkun toisen tekemisiä sitten niskoilleen? Ja nyt ei ole edes mahdollisuutta, että lapset olisi olleet asialla, koska ei ole minun viikkoni nyt.

Meille tosiaan ilmestyi yksi ylimääräinen kotiavain joku aika takaperin, ja en ole itse teettänyt ylimääräisiä. Kuka lie? Muuttaessa harmittelin sitä, että osa lapsista jäi ilman, sainhan avaimia vain sen verran, kuin taloon muutti asukkaita. Ja nyt sitten yhenäkin kodista löytyy ylimääräinen avain. Kuka lie itselleen teettänyt? Onko niitä nyt useampiakin ylimääräisiä kenties tuolla maailmalla?

Yhdessä kohtaa tosiaan lapsilta oli kadoksissa omat avaimensa ja he eivät niitä mistään löytäneet ja sitten ne ilmestyivät jälleen heidän käyttöönsä. Tästä taloudesta niitä on etsitty kissojen ja koirien kanssa ja eivät olleet siis täällä. Joten ainoa, missä niitä on jemmattu, on siellä toisessa kodissaan.

Nyt tämän edellisen kesän aikana kodistani on kadonnut mm. pöytäliinoja, matto kylpyhuoneesta sekä edelleen ne perhanan lakanat, joita ostan kotiin ja en edes paketista avata kun ne on jo kadonneet. Ahneudella ei ole rajoja ja se joku mikä lie käy näköjään entistäkin röyhkeämmäksi.

Sen tiedän, että eräs nimeltä mainitsematon tyyppi on vaihtanut kotinsa sisustuksen värimaailmaan samaan kuin mikä omani on ollut jo vuosia ja yllättäen kesällä juhlissa tunnistin mm. oman pöytäliinani koristavan tämän kyseisen ihmisen pöytää. Tunnistin sen yhdestä ärsyttävästä pesurypystä, joka ei ole ensimmäisen pesun jälkeen mihinkään kadonnut ja sitä harmittelin siis aina, kun pöytään kyseisen liinan laitoin.

On todella inhottavaa ajatella, miten minun kodin tavarat kulkeutuvat jotenkin sinne entiseen kotiin, en voi vielä vuosienkaan jälkeen ymmärtää sitä, miten joku voi ollakin niin ahne ja omistushaluinen viedessään minun kodin tavaroita, eikö hälle jo riittänyt se, ettei erossa omaisuutta jaettu, vaan hän omi kaiken itselleen?

Lapset ovat menneet hieman vaikan oloiksiksi, kun olen kuvaillut heille mitä kaikkea kodistani on kadonnut. He tietävät sen, mitä ei sanota ääneen. Tunnistavat kyllä tavarat, jotka ovat ilmestyneet toiseen kotiinsa. Eräälle kiusa se on pienikin kiusa. Vai ymmärtääkö hän mitä tekee? Onko hänen pakkomielteensä saada omistaa minut edelleen ja se onnistuu tavaroiden kautta sitten ja samalla tämä rahanahne ihminen kuvittelee säästävänsä ottaessaan minulta, kuvitellen edelleen, että se mikä on minulla on automaattisesti hänen omaisuuttaan? Sellainen on sairasta ja oksettavaa, mutta kun toinen pipi päästään, en ihmettele yhtään.

Kesän aikana huomasin myös vaivalla hankittujen lasisten tarjoilulautasten sekä kakkukuvun alusineen hävinneen, kyselin lapsilta, olisinko lainannut heille tai jäänyt heidän kotiin, kun olen kakkuja vienyt ja ei heilläkään ollut. Ja minä kun en missään muualla käy, minulla ei ole sellaista sosiaalista elämään, jossa kulkisin kylältä kylälle viemässä tarjoiluja.

No, päätin että elämme ilman kakkukupua, olen niitäkin eron jälkeen ostanut useamman ja kun kaikki on nyt kadonneet, en tee enää täytekakkuja, koska en saa niitä kuvun alle säilöön. Nyt loppui kakkukupujen ostaminen sitä mukaa, kun ne katoaa. Kodistani on hävinnyt myös jonkin aikavälin aikana keittiöpyyhkeet, niitä hankin myöskin sisustukseen sopivissa väreissä useamman uuden ja nyt nekin ovat kadonneet, jäljellä on vain pari ruminta ja kuluneinta, ja ihmettelen edelleen kuinka joku kehtaa, en voi uusia tavaroita sitä mukaa, kun niitä häviää.

Joskus mietin, viekö lapset niitä sitten mukanaan, eikö siellä toisessa kodissa ole elämiseen tarvittavia asioita? Olen muutenkin omassa kodissa laittanut eron jälkeen kaiken tavaran määrän minimiin, meillä ei ole kuin kaikkein välttämättömin ja sellainen määrä, ettei turhaa säilytystilaa tarvita. Kaikkea on siis vain käytössä oleva ja ei ole ylimääräistä. Jokainen kadonnut tuote kodissamme aiheuttaa hyvin suuren harmituksen, vitutuksen suorastaan ja meillä oli jo kertaalleen vanhassa asunnossa ennen lukkojen vaihtoja kamera, joka estikin tehokkaasti ylimääräisten vieraiden käymisen kotona ja tavaroiden katoaminen tuolloin loppui. Nyt minulla ei ole jälleen muuta vaihtoehtoa, kuin laittaa kamera, vaikka se minustakin tuntuu kovin ikävältä, vaan kun oma talous ei todellakaan kestä tätä määrää kadonneita tuotteita.

Ruokakomerostakin häviää kuivatuotteita, samoin mausteet tekevät kauppansa, saan huomata jatkuvasti, kuinka jokin on loppu tai purkki kadoksissa, vaikka kuitista katson, että sellaisen olen juurikin ostanut. Miesystävä on myös saanut tuta kadonneista asioista, usein syynä olen minä tosin, kun olen siivonnut hänen tavarat kaappin, mutta toisinaan häneltäkin kadonnut tavaroita.