Mitähän ihanaa tänään, mitä kivaa ja mukavaa on tälle päivälle tiedossa vielä lisää?

Aamulla, ennenkuin edes avasin silmiäni, tajusin herääväni unesta, pedissä joka on tällä erää ihana, samoin kuin uudet peitot ja tyynyt tuntuivat pumpulilta ympärilläni. Paitsi, että tunne oli totta, samoin peti ja uudet peitteet ja tyyny.

Minulla on ollut yhden kerran, kaksi? kertaa koko elämäni aikana uudet peitot ja tyynyt. Tämä on sitten kolmas erä ja enää en tosiaankaan ala kiusaamaan kehoani edes huonoilla petivaatteilla tai patjoilla. Yöunet on parantuneet huomattavasti saatuani hankittua joku aika takaperin uuden kunnollisen patjan.

Ja tänään vihdoinkin, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni minua ei harmittanut herätä ikävään tunteeseen, koska se ikävä tunne oli poissa. Tilalla olikin pumpulinpehmeys ympäröiden minut kokonaan. Peitto ei tuntunut ikävältä rätiltä, joka vain olisi ollut pitämässä kylmää paossa, jollaiseen olen siis tottunut.

Heräsin liian aikaisin ja kömmin aamukahvin jälkeen uudelleen peittojen väliin, ihan vain tuntemaan sitä pehmeyttä ja torkahdin hetkeksi ilmeisen onnellisena. Olen tosiaankin jäänyt paitsi niin monista ihan tavallisista kokemuksista, sellaisistakin, jotka ovat normaaleja arkipäivän asioita useille ihmisille ja en osaa edes kaivata, ihmetellä vain.

Ehdin ulkoilla jo tunnin, reipas kävely aamuisessa kasteessa ja heräävässä auringonpaisteessa lintujen laulaessa vielä viimeisiään ennen muuttoaan virkisti minua taas hieman enemmän. Lenkkikaverini on menevää sorttia, vaikka onneksi osaa ottaa huomioon senkin, jos jalkani eivät liiku yhtä rivakkaan tahtiin perässä ja hidastaa tahtiaan minulle sopivaksi. Olen kaivannut ulkoiluja, kovasti ja olen kiitollinen saamastani seurasta, voi kysyä huumorilla, kumpi ulkoiluttaa kumpaa?

Ehdin hyvin tehdä pienet kotihommat vielä ja ottaa parintunnen virkistävät torkut ennen työhön lähtöä, hieman jännitän uutta, vaan se on ihan normaalia. Viime iltavuoron jälkeen lähdin töistä hyvällä mielellä, ja toivoisin niin tapahtuvan tänäänkin. Sitten saankin pitää jälleen muutaman ylimääräisen palautumispäivän ennen seuraavan viikon työrupeamaa. Pitkät vapaat tulevat tarpeeseen, koska tiedän itsestäni sen, ettei kaksi päivää riitä työstä palautumiseen. Ja nyt tosiaan olen hyvin kiitollinen puolikkaasta työstäni. Saan hitaasti oppia työn tehtävät, ja vieläpä asia kerrallaan.

Odotukseni eivät ole kovin suuret, ei itse työstä tai muista samaa työtä tekevistä. Aavistelen kohtaavani jälleen ihmisyyden nurjan puolen, kuten ennenkin mutta eihän siinä ole mitään uutta minulle. Ihmiset nauttivat tosiaan siitä, että saavat riepotella ja juoruta sen minkä ehtivät, sen sain huomata alkuviikolla mennessäni työvuorooni ja yllätys, tunnelma oli kovin omituinen ja yksi, jonka minua piti perehdyttää, ilmaisi haluttomuutensa ja skippasi perehdytyksen toiselle melkoisen törkeällä tavalla. Hyvä alku siis työyhteisön kannalta. Onneksi saan pohtia näitä outouksia sitten omassa terapiassani, työnohjaus samalla kertaa muun asian ohella.

Tämä uusi työ on minulle oikeastaan juuri se, mitä kaipasinkin työltä. Nyt siinä toteutuu ne kaikki elementit, joista haaveilin tietämättä, että sellainen on oikeasti olemassa. Sopivasti haastetta ja vaihtelua. Edellisen vuoden aikana ymmärsin, etten kestä samanlaisena toistuvaa rytmiä kovin pitkään, saati liian helppoa ja yksinkertaista työnkuvaa. Opin siis paljon edellisen vuoden aikana ennenkaikkea itsestäni.