Hyvää huomenta!

Ja mitähän hyvää tänään?

Viikonloppuna tippa silmässäni elin kiitollisena pienen pieniä hetkiä lasteni kanssa. Nykyisellään ovat olleet koko porukka niin harvoin yhdessä ja samassa paikassa samaan aikaan, ja nyt viikonloppuna olimme koolla useampana päivänä.

Perheeni kasvaa, joko eläinlapsilla tai ihmistaimilla ja väki ei suinkaan vähene tässä taloudessa tulevaisuudessa. Sain jo nyt menneenä viikonloppuna tehdä järjestelyjä, jotta mahdumme jokseenkin sujuvasti tähän nykyiseen pieneen kotiimme ja sopu antoikin tilaa sujuvasti. Ydinperhe pysyy kuitennin samana, eli meille ei ole tulossa lapsia minkäänlaisia, ja vielä hetkeen ei ole kukaan muuttamassa.

Kiitollisena saan vierestä katsoa kuinka aikuiset lapseni pärjäävät omillaan ja kaikesta eletystä elämästä huolimatta heillä on tulevaisuuteen tavoitteita ja unelmia, joita kohden kulkevat tietoisesti. Kaikki kääntyi lopulta heidänkin kanssaan paremmaksi ja toivon heillekin lisää kaikenlaista hyvää ja parasta, mitä elämä voi antaa.

Eilen muistin jälleen kastella kukkaset, toivottavasti ei liian myöhään kuitenkaan. Se on jännä, miten näen, että kukat pitää kastella, vaan en ymmärrä toimia ja sitä ihmettelen kovin? Jokainen kerta sitten kastellessa kukkiani, ihmettelen miksi olikaan taas niin vaikeaa ja hankalaa ottaa se kastelukannu ja kiertää kastelemassa kukat? Jokuhan siihenkin on syynä, etten malta hetipaikalla lähteä tuumasta toimeen ja asia sitten saattaa unohtua moneksi päiväksi uudelleen, jos en siis hetimiten tee.

Sain eilen myös järjesteltyä ja tehtyä pienen pieniä muutoksia kotiimme, niin että mahdumme vaikkapa porukalla yhteisen pöydän ääreen keittiöön. Samalla tuli uudemman kerran imuroitua koko muukin koti ja tänään oma tavoitteeni on saada pölyt ja lattiat pestyä. Loppuviikolla olenkin työssä ja en ehdi/jaksa paneutua muuhun kuin töistä palautumiseen vuorojen välillä.

Olen yllättänyt itse itseni tällä viikolla saadessani valmiiksi yhdet villasukat. Edellisissä sukissa menikin aikaa useampi viikko, niissä jotka aloitin viime keväänä ja nyt vasta päättelin ennen uusien aloittamista. ja tosiaan, ne uudet villasukat valmistuivat ihan ennätysajassa, kuin silloin joskus aikanaan ja nämä sukat ovat vieläpä semmoiset, etten ole tehnyt koskaan aiemmin vastaavia, joten olen tästäkin asiasta kovin iloinen.

Viikonloppu oli myös kovin rankka toisaalla, ja eilen huilasinkin päiväunien muodossa parisen tuntia. Olen virkistynyt vähän kerrallaan jo niin paljon, ettei kehoni huuda väsymistään ihan jokainen päivä. Eli pärjään joskus jopa kokonaisen päivän ilman päivätorkkuja kaatuen iltaisin suoraan yöunille.

Olen kuunnellut useita äänikirjoja, samalla kun teen päivän askareita kotosalla. Se on itselleni ihan uutta, koska ennen vanhaan luin paljon ja paksuja kirjoja kotitöiden lomassa tai iltaisin ennen nukkumaan menoa. Eron jälkeen olen kuitenkin ollut niin shokissa ja kykenemätön keskittymään, ja niinpä kirjojen lukeminen on jäänyt maksimissään yhteen kirjaan per vuosi ja sekin on ollut tuskien taival. Äänikirjat on tulleet tilalle ja mielelläni  maksan kuukausittain hyvistä hetkistä.

Elämäni on palautumassa hyvää vauhtia raiteilleen ja loksahtaen kohdilleen moni sellainenkin asia, mistä olen eron aikoihin jo kertaalleen luopunut. Huomaan, miten yksi pieni asia johtaa toiseen ja toinen kolmanteen jne. en tiedä, mistä oikein tuulee, mutta loppukesällä aloittamani "positiivisuus"kampanjani tuntuu tuoneen tulosta ja olen saanut omaa ajatteluani muutettua parempaan suuntaan ja on ollut jännä huomata, kuinka myös omat läheiseni ovat saaneet kokea positiivia juttuja ja onnistumisia omissa elämissään myöskin.

Tajuan myös päivä päivältä paremmin, kuinka kaikki sidokset exään on katkottu, hän ei enää ole elämässäni edes ajatuksen tasolla, hän ei pääse vaikuttamaan minuun enää millään tasolla ja lastenkin kautta nämä yritykset vaikeuttaa elämääni on nyt torpattu. Voin huokaista siis helpotuksesta ja saan todellakin tuumata olevani vihdoinkin vapaa hänen ikeestään ja voin hengittää sekä elää omaa elämääni välittämättä tippaakaan hänestä. Olen päässyt irti hänen kahleistaan melkein kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Oma toipuminen on päässyt vihdoin alkuun ja nyt uskon jo itsekin, että elämässä voi olla kaikkea hyvää myös minulle!

Kiitos, kiitos, kiitos!