Edelleen jatkan kysymistä, mitä ihanaa tänään on tiedossa? Mitä mukavaa tapahtuu tänään?

Eilisen positiivisin asia oli työssä, en jännittänyt liikaa ja ote oli rento ja kiireetön. Pidin siitä, mitä tein ja niinhän se kuuluukin olla.

Positiivista oli myös eilinen aurinkoinen ilma, sekä oma huomioni syksyn edistymisestä. Uskalsin poiketa lenkillä ollessa metsään, pienelle polulle ja en voinut silmiäni uskoa, kuinka ihanat maastot alkavat ihan pihaltamme. Olen kökkinyt sisällä tietämättä moisesta luksuksesta mitään.

Viimeviikolla kävin yhden aikuisen lapseni kanssa oman varhaisen lapsuuteni metsissä ja maastoissa kävelemässä. Alue on vieras itselleni, mutta hämärä tuttuuden tunne valtasi minut ja tajusin, missä olimme samoilleet edesmenneen isäni kanssa ollessani kovin pieni. Varmistin tätä muistoa äidiltäni, joka vahvisti asian. Isä viihtyi siis metsissä, luonnossa samoillen ja olen päässyt usein mukaan näille retkilleen. Olen perinyt taipumuksen ja kiinnostukseni valokuvaukseen isältäni ja vähän kerrassaan opettelen itsekseni tuota. Sama ominaisuus ja hyvä silmä on sittemmin myös siirtynyt osalle lapsiani kameran taakse.

Eilinen toi myös hyvän fiiliksen itselleni, ihan pelkästään omasta identiteetin osasen paluusta. Aikanaan ammatti-identiteetti siis määritti  minääni isolta osalta, ja kun työ ja ammattini jäivät pois, osa minuuttakin jäi sille tielleen ja uudenlaista en kyennyt koskaan rakentamaan. Minussa oli vuosia ammottava aukko ja nyt on yksi tyhjä kohta jälleen täytettynä.

Palaset oman elämäni kanssa alkavat olla koossa, vihdoinkin. Työ, koti, vapaa-aika jne. ovat  nyt kunnossa ja minusta tuntuu juuri nyt kovin hyvältä olla olemassa. Elämään on tullut se tuttu vanha rytmi vuorotyön muodossa ja se sopii minulle hyvin, paremminkin kuin hyvin. Selvisin tähän pisteeseen asti, olen nyt vihdoinkin siinä kohden elämää, kun aikanaan jätin ammatin, että "sitten kun lapset ovat niin isoja"... ja nyt he todellakin ovat ja vuorotyöni on jälleen mahdollista myös lasten kanssa, ilman että jäisivät heitteille minun ollessa töissä.

Vapaa.aikani alkaa olla myös kunnossa ja mikä parasta, olen hieman oppinut tietoisesti pitämään huolta ennenkaikkea kehostani, omasta hyvinvoinnista. Olen oppinut ajattelemaan myös itseäni ja omaa takalistoani ja vieläpä asettamaan omia hyvinvoinnin asioita etusijalle. Olen oppinut kiinnittämään huomiota uneen ja lepoon, syömiseen ja liikkumiseen raittiissa ilmassa sekä opetellut tekemään myös puhtaasti niitä asioita, joista itse pidän ja joita haluan tehdä. Ja kas kummaa, asiat ovat mahdollistuneet ja esimerkiksi tänä vuonna pakastin on täynnä marjoja, kiitos lapselleni, joka ilmaisi minulle halunsa lähteä kanssani metsään sekä toisaalle kaverille, joka myös pyysi minua mukaansa tyhjentämään metsää sinisestä terveyspommista.

Koen edelleen kipuja, koen edelleen ajoittain voimakasta väsymistä, mutta esimerkiksi selkäni kivut olen oppinut lääkitsemään niin, että pysyn toimintakunnossa ja osa kivuista on terapiassa selvinnyt kehon keinoksi huutaa pysähtymistä itsen äärelle. Se, minkä tekisin toiselle, pitää ensin tehdä itselle ja sitten voi vasta miettiä muita.