Kiireettömien päivien aika alkaa olla auttamattomasti taaksejäänyttä elämää. Ihan hyvä niin, pitkä loma on tainnut tehdä tehtävänsä ja kuten minun syksyihini kuuluu, pääsen aloittamaan tänä syksynä jotakin uutta.

Viikonlopppuna omaksi ilokseni huomasin, kuinka tiukka säästökuuri on tuottanut tuosta. Olen saanut säästöön kaikkia odotuksiani vasten jo ihan kivasti ja tulevalla syyslomalla pääsemme näillä näkymin ensimmäistä kertaa pitkän matkan päähän kyläilemään ja samalla hieman lomailemaankin yhden lapseni luo, joka on jo tuolloin päässyt muuttamaan ihan kirjaimellisesti toiseen päähän maatamme oman unelmansa perässä.

Mitähän kivaa tänään on tiedossa? Mitähän mukavia iloisia asioita tänään tapahtuu?

Minusta tuntuu, että onnistuin vihdoinkin löytämään sen oman sisäisen juttuni, jolla saan pidettyä pääni kasassa vähän paremmin ja en hajoile jatkuvasti masennuksen ja epäonnisen taakan alle. Taisin vihdoinkin muistaa sen pienen jutun, mikä jo lapsena kannatteli minut läpi silloisten vaiheiden ja eipä tuo vieläkään huono asia ole, sen olen nyt huomannut tässä parin edellisen viikon aikana.

Tänään käyn etsimässä jotakin sopivaa työvaatetta, kenkiä en uusia ainakaan vielä tarvitse ellei satu kävelemään vastaan jokin erikoisen hyvä tarjous? Viimevuotiset työvaatteni eivät valitettavasti sovellu uuteen hommaan ja koko valikoima menee uusiksi. Onneksi olen oppinut pärjäämään vähällä ja tiedän suurinpiirtein mitä lähden etsimään, joten ihan koko päivää en tarvitse tuohon asiaan. Toivon löytäväni edullisesti joitakin supermukavia asuja, joissa on hyvä työtä tehdä.

Työviikkoni saan aloittaa omineni, onneksi. Lapset ovat isäviikollaan ja ehdin rauhassa sopeutua uuteen vuorotyöläisen rytmiini, ilman lasten pakottavia tarpeita, pehmeä lasku siis jälleen uuteen arkeeni. Olen saanut luotua yhden suuren tavoitteen, yhden suuren syyn miksi ylipäänsä teen jatkossa työtä ja se kannustaa minut yli niiden hetkien, kun väsymys valtaa mieleni, sitä en toivo tietenkään, vaan yritän ajatella realistisesti. Jokainen väsyy jossakin kohtaa ja itselläni se on valitettava tosiasia, ja lepoon on raivattava tilaa päivittäin. On löydettävä se aika itselle ihan jokainen päivä.

Onneksi työpäivien määrä viikossa ei tunnu liialliselta. Kuten ei kuukausittainkaan ajatellen. Minun pitäisi jaksaa se puolitettu määrä, se on kuitenkin ihan toista, kuin edellinen kamala vuosi täysillä viikkotunneilla, vaikka työ itsessään olikin järjettömän helppoa ja mukavaa.