Mitä ihanaa tänään? Mitä mukavan kivaa tänään on tiedossa?

Olen iloinen, koska onnistuin kääntämään oman synkän ajatteluni toiseen suuntaan.

Olen iloinen, koska huomaan hyvin vähän kerrallaan itsessäni niitä unohdettuja ja tukahdettuja asioita, tunteita sekä erilaisia intuition tuomaa herkkyyttä.

Osaan pysäyttää itseni, juuri kun huomaan jonkin alkavan huolen kiristävän otettaan ja osaan päästää siitä irti. Uskomatonta. Kaikki ajallaan, minun ei tarvitse tukka putkella olla suorittamassa, kuten olen tehnyt aiemmin ja ottanut valtavan stressin itselleni kannettavaksi.

Päästän irti, ei ole kiirettä minnekään. Rauhoitun, ellei tänään niin sitten huomenna ja kuitenkin illalla huomaan olleeni toimeliaampi kuin aikoihin ilman uupumista kaiken jälkeen. Jokin on siis muuttunut parempaan päin.

Muistelen itseäni nuorena ja hieman vanhempanakin. Löysin ilon ja positiivisuuden jopa kaikkein synkimmällä hetkellä, aina. Ja nyt olen kulkemassa uudelleen kohti tuota luontaista taipumustani, kulkemassa kohti iloa, elämää. Ja täytyy sanoa, että se tuntuu vapauttavalta.

Iloitsen edelleen alkavasta työstäni, olen syvästi kiitollinen paikasta ja todellakin uskon itseeni ja siihen, että tämä kyseinen työ todellakin voisi olla se loppuelämäni työpaikka? Niin minusta nyt tuntuu ja oikeastaan siltä on tuntunut viimeiset puoli vuotta, kun olen asiaa ajatellut.

Vaikka edellinen vuosi olikin työn puolesta maailman helpoin, yksinkertaisin, silti onnistuin uupumaan siinä. Oliko koronalla osasyynsä, ehkäpä työnkuvan äkillinen muutos aiheutti liian suuren vaikutuksen, vai oliko työ sitten itsessään liian helppoa siihen nähden mitä olen aiemmin tehnyt?

No, nyt kuitenkin olen kiitollinen ja iloisella mielellä jännittäen odotan jälleen jotakin uutta työn puolesta. Päivätyö vs. vuorotyö ja kyllä tällä hetkellä olen sitä mieltä, että vuorotyö on parempi vaihtoehto näistä kahdesta. Kotona elämä on soljunut omaan rytmiinsä, tasaiseen arkeen ja muksut osaavat huolehtia niistä asioistaan, mistä pitääkin eli minun ei tarvitse olla huolissani heistä sillä aikaa kun olen työssä ja enää ei minua tarvita heidän arjessaan niin säännöllisesti, he ovat kasvaneet ja kehittyneet ja ovat tasapainossa. Vuorotyö on vihdoinkin mahdollista, kiitos siitä osaltaan kuuluu lapsilleni, jotka ovat kasvaneet ja kehittyneet jälleen isommiksi ja ovat oppineet omatoimisiksi sekä ennenkaikkea kysymään, jos on jokin ongelma.

Eilinen toi mukanaan ison positiivisen yllätyksen, olen monen monta vuotta ollut kovin ahdistunut lasten nukkumapaikoista, fyysisistä sängyistä ja nyt on jokaisen sänky hyvä, kunnollinen selälle ja onpa jo valmistauduttu sitten minun osalta myös jälleen tulevaan, eli jonakin päivänä koittaa taas yksi hetki, jolloin joku lapsista on valmiina lentämään pesästään omaan kotiin. Hyvää tuuria olikin, satuimme juuri oikeaan paikkaan ja aikaan ja alennus oli lähemmäs 70% ja kannatti siis kuunnella omaa sisintä siitä, minne kannattaisi petiä lähteä etsimään. On siis itselläni jälleen yksi huoli vähempänä, yksi pitkäaikainen asia saatu pois päiväjärjestyksestä.

Olen liikkunut ulkona jokapäivä, useamman kerran ja kyllähän se kannattaa. Tiedän kuitenkin omat rajoitukseni ja kun lainalemmikki tuosta lähtee kotiinsa, en ehdikään ulkoilemaan. Ongelma onkin se, etten yksin lähde. Ulkoilu on kivaa, ja minun kuitenkin tulisi tehdä juuri niitä asioita, mitkä on kivaa ja tuottavat hyvää mieltä ja jotenkin joudun tuon asian lähiaikoina ratkaisemaan.

Päivittäin olen viimeaikoina keskittynyt siihen, että teen asioita, joista pidän ja pidin ennen, ja vaikka aloitankin työn, minun pitää jaksaa jatkaa samoilla linjoilla itseni kanssa. Tarvitsen vain sen energian, niin että sitä riittää muuhunkin kuin työhön.

Tänään taidan hieman sisustaa, kaipaan jo syksyistä ilmettä sisälle keittiöön, joten verhojen vaihto alkaa olla ajankohtainen asia. Ammu oli tänään ensimmäinen kunnon syksyaamu, kosteaa ja harmaata ilmaa ja kylmyys hiipii vähän kerrassaan, nautin tästä ajasta.