Viikonloppuna on ollut paljon iloisia yllätyksiä, Ja kohtaamisia.

Sain kerättyä vielä ämpärillisen punaista viinimarjaa ja  saan pari litraa siis pakkaseen mehua talveksi. Ennen vanhaan joimme mummonmehua talvisin ja se oli lasteni herkkua, sitten oli useampi vuosi, ettei kukaan jaksanut kerätä pihan puskia ja mehukin jäi siten keittämättä. Opettelin tuon taidon ja keräämisen sitten omiin tarpeisiin, ja hyvä niin.

Kohtaamiset olivat itsessään jo pelkkää positiivista, jäi hyvä mieli ja toivon mukaan myös muillekin jäi?

Opettelen uudelleen olemaan tietoisesti kiitollinen siitä, mitä tällä hetkellä on. Jälleen, taas kerran. Aina uudelleen, teen jotakin, kunhan teen. Edellinen on ennenkin toiminut, nostanut minut hetkellisesti pois masennuksen ikuisesta ja syvästä suosta johon niin säännönmukaisesti uppoan vastoinkäymisten käydessä ylivoimaisiksi kestää.

Nyt haluan elämääni hyvää, positiivista sävyä. Halauan sitä kaikille perheeni jäsenille.

Olen yrittänyt aamuisin muistaa melkein heti herättyäni, että mitähän mukavaa ja kivaa tänään on tiedossa? Tai huomenna, ylihuomenna, viikolla ja kuukaudella peräti vuodella?

Edellisen viikon olen pakolla joutunut pitäytymään tavoitteissani, niissä arjen askareissa ja hyvä niin. Kuuntelen mielenkiintoisia tarinoita äänikirjojen muodossa ja keskityn tekemiseen. Samalla mietin elämäni hyviä asioita, niitä pienen pieniä ja vähän isompiakin asioita, joista voin kaikesta ikävästä huolimatta olla positiivisella ja kiitollisella mielellä.

Tietoisesti päätin myös alkaa opettelemaan kirjoittamaan näitä elämäni hyviä asioita myös tänne, yritän muuttaa omaa negatiivista tunnettani parempaan päin. Masennukseni kanssa eläminen on kovin haastavaa, ja kun omat voimavarani menevät asioissa rypemiseen, unohdan siten pikkuhiljaa koko elämän tarkoituksen ja se ei ole missään määrin onnellista tai mukavaa elämää minulle tai muille läheisille. Haluan päästä siitä surusta ja murheesta eroon, surra surut ja opetella elämään myös ilon kanssa.

Opettelen päästämään irti tahallisesta itseni kiusaamisesta, joka siis tulee siitä pahasta mielestä ja pettymyksestä, kun teen toisille ihmisille asioita ja mahdollistan kaikkea mukavaa ja iloa heidän elämiinsä ja jätän oman itseni huomiotta. Ikäänkuin minut olisi ohjelmoitu suorittamaan palvelusta toisten hyväksi ja siitä tavasta pyristelen nyt irti.

Olen kokenut niin syviä syyllisyydentuntoja aina, jos olen edes erehtynyt ajattelemaan omaa parastani. Minua on siis syyllistetty pitkin elämääni ja sillä tavoin hallittu. Siitä on tultava loppu, en ole syyllinen muuhun kuin oman itseni laiminlyömiseen, siihen, että olen tukahduttanut omat luonnolliset tarpeeni ja jättänyt itseni sivuun kaikessa elämässä. Ja niin ei voi enää jatkua, ihminen minäkin olen ja samalla lailla minulla on tarpeeni ja samoin saan tavoitella ja elää kuin muutkin.

Opettelen etsimään omaan elämääni toisenlaisia merkityksiä, tarkoitusta ja ennenkaikkea mielekkyyttä. Ei ole ihmiselämän tarkoitus kuitenkaan pyydellä olemassa-oloaan anteeksi ja kokea olevansa yksi suuri virhe.

Nukuin yllättävän hyvin edellisen yön, löysin myös toimivan ja tehokkaan kivunpoistajan ja selkäkipuni alkaa olla poissa reilussa viikossa, siis pahin on jälleen takana ja vaikken vieläkään pysty kumartumaan, olo on kuitenkin jo siedettävä ja siis pystyn toimimaan melkein.

Yksi jos toinenkin huolta aiheuttanut asia on järjestynyt, oikeastaan paremmin kuin olisin osannut edes toivoa ja niinkin pieni asia, kuin shamppoo sai minut eilen iloiseksi, koska en ole yli puoleen vuoteen löytänyt markkinoilta kyseistä tuotetta ja nyt kun sitä oli tulin asiasta hyvin onnelliseksi, samoin ihoni ja päänähkani kiittävät.

Yritän säilyttää tätä positiivista virettä yllä omassa ajattelussani, tarvitsen ja haluan todellakin vaihteeksi hyvää ja iloista elämääni. Kirjaimellisesti olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja päätin, että nyt saa riittää se suossa rämpiminen. Syyllisyyden jätin sinne suolle suosiolla, en tarvitse sitä liekaa rajoittamaan elämääni.