Eron jälkeen exälle on tehty selväksi, ettei hän saa tulla lähelleni, ei kotini lähelle varsinkaan ja lasten kanssa tuodessa/viedessä heitä, hän odottaa kiltisti parkkipaikalla ja sen pidemmälle ei saa tulla, jotta kaikenlaisilta konflikteilta vältyttäisiin. Nyt tämä hyypiö haki yhtä lasta asioille ja mitä tekikään? Saapasteli kotini portaille ja pimputti ovikelloa sekä muina miehinä odotteli lapsensa kenkien laittoa siinä ovi auki ja kuulin miten ilkeästi hän hoputti lasta. Kiire heillä ei sitten kuitenkaan ollut, kun ihmettelin ja kyselin kuinka ostokset olivat menneet.

Vainoamista jouduin sietämään ensimmäiset vuodet eron jälkeen, ensimmäiset kuukaudet itkin ja pelkäsin tuota ihmistä. Ihan syystä. Ja nytkö tuo lähentyminen kotiini alkaa jälleen? Järkyttävät tekstiviestit, syyllistävät puhelut mihin vuorokauden aikaan vaan olivat kauhistus, ja tuolloin en osannut edes olla vastaamatta, en ennenkuin kehoitettiin olemaan vastaamatta ja kerrottiin, ettei minun ole pakko niin tehdä.

Edellisessä kodissa jouduin vaihtamaan lukot, muksuilta hävisi tiheään kotimme avaimia ja usein nämä avaimet sitten löytyivät isänsä jemmoista isän kodista. Tässä uudessakin osoitteessa lasten myötä oli kadoksissa kahdet avaimet ja ne jälleen löytyivät sieltä isän kodista, vaikka kuinka yritin pitää huolen siitä, ettei avaimet olisi menneet sinne.

Eron jälkeen kodistani alkoi häviämään tavaroita, yksitellen ja huomasin katoamiset aina kun jotakin asiaa tarvitsin. Lapset olivat silloin pienempiä ja lipsauttivat suustaan sitten minun ihmetellessä missä jokin taas on, että isä oli juuri hankkinut samanlaisen jne. Tavaroiden katoamiset loppuivat siis vasta lukkojen vaihtoon. On se jännä tunne, kun tulee kotiin ja tunne on, että kodissa on käynyt joku, kun huomaa miten on myllätty vaatehyllyt, on tutkittu ja siirretty tavaroiden paikkaa eikä ole edes yritetty laittaa niille sijoilleen. Vielä nykyisinkin häviää asioita, syytän niistä lapsia, jotka vievät tarpeelliseksi katsomiaan asioita joko omaan kotiinsa tai sitten sinne isän luo. Isä kun ei kykene huolehtimaan lasten tarpeista niin lapset joutuvat varastamaan minun luota asioita isänsä luo. Joskus muistavat kysyä lupaa, joskus eivät.

Samalla viikolla yksi aikuisista lapsista tullessaan käymään kysyi, oliko isänsä käynyt meillä kylässä kun oli ajanut autolla meiltä päin pois, katsahdin miesystävääni ja onneksi hän oli ollut kanssani kotona koko sen päivän, eli jotakin on jälleen ilmoilla, joko exällä on tyttöystävä täältä meiltä päin tai sitten hän on aloittanut minun elämäni tarkkailun jälleen, seuraamisen ja vainoamisen. Näitä tämmöisiä tilanteita on tullut ennenkin, ja ei todellakaan tunnu mukavalta kaiken sen avioliitto helvetin jälkeen.