On melkoisen hienoa huomata, että selvisin työrupeamastani suht hyvin. Jäin kesälomallekin melkoisen hyvillä mielin ja päivä kerrallaan jatkan elämää. Vielä tämä yksi aamu pakollisia aamuherätyksiä ja sitten pääsemme koko poppoo kesälaitumille. Ansaitulle lomalle todellakin.

Etäkoulut sujuivat lapsilla oikeastaan paremmin, kuin normiopetuksessa. Jokainen kun sai tehdä omaan tahtiinsa ja keskittyä hiljaisuudessa itse tekemiseen ja tiedon etsimiseen ja jäi se kaikki muu ylimääräinen ympäriltä pois, alkoi oppimistakin tapahtua. Todistuksien haku ja sitten lomalle. Perinteeksi muodostunut ulkona syöminen jää tämän kevään osalta, teemme jotakin muuta pientä illemmalla, jos ja kun toivottavasti saan mukulat mukaani, ovat kasvaneet jo ulos pienien koululaisten muotista ja voi olla, että kaverit vetävät pidemmän korren, kotona on saaneet olla ihan tarpeeksi? 

Ulkona näyttäisi aurinkoiselta, ilma tuntuu mukavan viileältä yön jälkeen, kesän alku ja aikaiset aamut ovat kyllä parhaimpia hetkiä. Kahvia hörppiessä en voi olla miettimättä, mitähän tämä aika tuo tullessaan, jostain herää ajatus, joka varovaisesti kertoo, että tästäkin päivästä voisi tulla ihan hyvä päivä. Niin, todellakin, totta.

Jokin on liikahtanut eteenpäin, ylöspäin. Samalla palaan ajatuksissani, tunteissani siihen osaan lapsuuttani, joka vielä tunsi ja näki ympäristössään jotakin hyvää, hetkittäin nautti pienistä asioista ja vielä pienemmistä hyvistä hetkistä luoden uskoa juuri sillä hetkellä. Saatan saada kiinni niistä tunteista, hetkittäin.