Mikähän siinäkin on, että joillakin ihmisillä on ihan älytön tarve hallita toisten ihmisten elämää, sitä kuinka ajatella, tuntea, toimia jne. ?

Toisen ihmisen hallintaan käytetään sitten kaikenlaisia keinoja, väkivaltaa erilaisissa muodoissa. Elin itsekin toisen ihmisen kontrollissa vuosikymmenet. Lapseni joutuvat tällä hetkellä elämään kahdessa eri maailmassa, kahden kodin erilaisissa olosuhteissa. Toisessa kodissa valta ja hallinta näyttelevät pääosaa, juurikin kuulin kuinka lapsen oma vanhempi on jälleen haukkunut lastansa, arvostellut ja lyttyyn lytännyt ja lapsi on siellä toisen vanhemman luona siis tämän vanhemman vallan ja kontrollin alla muutoinkin ja syytön lapsi on esimerkiksi siihen, mitä vaatetta päällensä laittaa, koska tämä hallitseva tyranni määrää ja hankkii nuokin asiat oman mielivallan mukaisesti. Ja nyt tämä muka turvallinen vanhempi sitten haukkui lapsen ulkonäön ja kaiken ja vaati tätä lasta kanssaan kauppaan mukaansa...Sairasta, ja todellakin tämä samainen lapsi alistuu kaikkeen tuohon ikävään kohteluun ja minulle kielsi kysyttäessä näin tapahtuneen. Joku siis valehtelee minulle, ja miksi?

Meillä jokainen lapsi on jo yli kymmenen, eli ikäänkuuluvaa ohjausta ja neuvontaa eli kasvatusta olisi siellä isänkin luona syytä pohtia ja tarkastella. Lapsen oikeuksiin kuuluu paljon enemmän, kuin mitä heillä nyt tällä hetkellä siellä on. Viisivuotiaalta ei kysellä mm. hiusten leikkuusta, tai vaatteista vaan vanhempi määrää.

Teini-ikää lähestyessä vanhempi ei voi enää määrätä millaisen tukkamallin lapsi haluaa, tai mitä lapsi pukee päällensä, siis lapsella pitää olla mahdollisuus päättää ikätasoon suhteutettuna omista henkilökohtaisista asioistaan ja hiukset sekä pukeutumistyyli alkavat jo olla sellaisia, etteivät vanhemmat voi määrätä niitä. Isällä ei ole tietoa lasten ikätasoon liittyvistä kasvatuksellisista asioista, hän vain määrää ja hallinnoi oman sairaan mielensä mukaisesti eikä kunnioita kenenkään itsemääräämisoikeutta omissa asioissaan.

Ymmärrän, miksi jokainen lapsi on jättänyt isänsä heti kun siihen on tullut mahdollisuus, eivät pidä yhteyttä kuin ehkä tavan vuoksi, koska niin kuuluu tehdä, olen itsekin kannustanut siihen ja en sitä enää tee jatkossa. Miksi lasten pitäisi altistua aina vaan uudelleen valtaan ja hallintaan?

Lapseni ovat hyvin alistettuja, jollain lailla heidät on saatu hiljaisiksi ja sanomaan minullekin, ettei väitettyjä asioita ole tapahtunut, he kieltävät itsekin vääryydet, joita kohtaavat ja usein minun viikoilla sitten paha olo purkautuu ja he alkavat hallitsemaan toinen toisiaan samoin, kuin toinen vanhempansa heitä kohtelee.

Alistuin itsekin aikoinaan, valehtelin itsekin ja kieltäydyin näkemästä asioita totuudenmukaisesti. Häpesin kaikkea sitä, mitä neljän seinän sisällä tapahtui, uskoin siihenkin, että toinen on oikeassa minun suhteen. Esitin, että kaikki oli hyvin ja me olimme onnellinen perhe. Totuus olikin kaikkea muuta, kuin onnea.

Mietiskelin, mikähän tällä kertaa on se toisen vanhemman ukaasi, siitä että jos lapset kertoisivatkin totuuden elämästään? Vaihtoehtoja hallintaan on useita. Keinoja on paljon tällä toisella vanhemmalla krotiilinkyyneistä tappouhkauksiin asti ja kaikkea siltä väliltä sopivasti.

AIkanaan olin itse myös todella sekaisin, en tiennyt koskaan mitä odottaa, aina nurkan takaa tuli jokin uusi kriisi, jokin uusi selviäminen oudosta tilanteesta. Hajoita ja hallitse taktiikka toimi oikein hyvin minuun ja miksei sama toimi myös lapsiin. Minun piti pysyä kotona, neljän seinän sisällä, ilman sosiaalisia kontakteja. Syy siihen, miksi näin on alkanut aueta minulle, pelkkä sairaanloinen mustasukkaisuus ei ole ainoa syy, vaan niiden suurien salaisuuksien varjeleminen aiheutti kaikenlaista harmia ja uskoisin, että sama tilanne on edelleen jossain määrin näkyvissä.

Ne salaisuudet ovat sellaista laatua, että niiden ilmituleminen saattaa aiheuttaa jopa epätoivoisia tekoja, kuten hyvin olen sen omassa nahassani saanut kokea ja kuulla uhkaukset siitä, kuinka hän tappaa koko perheen, mikäli en aikanaan tehnyt ja toiminut kuten hän halusi. Oravanpyörää siis edelleen, lapset ovat vaikeassa tilanteessa ollessaan toisen vanhemman luona, itse saan toisinaan olla kovinkin peloissani, miettien miten lapset pärjäävät. Useinkin ihan hyvin, kunhan muurahaispesää ei sohi mitenkään, kun asioita ohittaa olankohautuksella ja jättää välittämättä.

Vallalla ja hallinnalla siis voidaan suojella jotakin ikävää asiaa, joka ei saa tulla päivänvaloon. Näillä asioilla on aina jokin taka-ajatus, syy miksi toimia niin kuin toimii halliten ja käyttäen valtaa murtamaan toinen ihminen. Ensin voi luoda itseaiheutun kaaoksen, tarkoituksella ja sitten tilannetta voi hallita tarjota asiaan jokin helpotus tai ratkaisu peräti ja elämä jälleen jatkuu ihmisten ollessa taas piirun verran helpommin hallittavia.

Olen vuosien aikana saanut kuulla monia asioita, millä tämä toinen vanhempi on lapsiaan hallinnut ja pelotellut. Tämä vanhempi on kertonut, kuinka minulle tapahtuisi jotakin, ettei lapset voisi pitää minuun yhteyttä tai nähdä, on ollut myös sitä, että on järjestänyt pelottavia tilanteita lapsille itselleen ja ilmaissut kuinka lapsille voisi käydä jotakin, mikäli eivät taivu tahtoonsa...

Valvoin viimeyönä pitkälle, melkein jo aamu sarasti nukahtaessa. Uni ei tullut, koska ajatus kulki lasten luona. Mietin, mitä he joutuvat kokemaan ollessaan toisen vanhemman luona ja mitä minulle ei kerrota ja miksi?

Miksi kysymyksiä tuli enemmän mieleeni, kuin mitään selkeää näkemystä asioihin. Ainoa, mihin päädyin ajatuksissani on, että joku valehtelee ja miksi sitten niin? Mikä on se kaamea salaisuus, jota en saa tietää ja jolta lapseni minua suojelevat?

On monia asioita, jotka ihmetyttävät minua ja joihin en ihan heti saa vastausta. Aavistelen pahaa, käsittämätöntä pahaa ja toivon olevani niin väärässä. Luulo ei ole tiedon väärti ja jos lapset eivät kykene kertomaan elämästään, kaikki jatkuu kuten ennenkin ja heidän elämässään mikään ei muutu ainakaan parempaan päin.

Olen tiennyt sen, että he ovat olleet jokainen kovan kontrollin alla, he myöskin syyllistävät ja kokevat suurta häpeää elämässään. Nytkin perustelu osalla on se, etteivät halua saada toisen puolen suvun vihoja päälleen tai ettei uskota, jos on sana sanaa vastaan. Niin, aiheellisia pelkoja, aiheellista häpeää jostakin asiasta, jonka kanssa ovat oppineet elämään.

Järjetön viha minua kohtaan ja se, etten kyennyt auttamaan omia lapsia, suojelemaan heitä. Olen yrittänyt auttaa lapsiani, ja kuinka vaikeaa se on ollut isänsä kieltäessä lasten avun saannin sekä kieltäen hymyssä suin kaiken ongelmien olemassa-olon, vika on vain kuulemma minun päässäni. Onneksi terapiani on tähän auttanut ja voin hyvällä mielellä sentään sanoa olleeni tiettyihin asioihin täysin syytön, mistä siis minulle on yritetty langettaa syytöksiä.

Yöllä hiipi jälleen se ikävä tuttu pelko sisimpään, onko lapset turvassa ja mitä jos tämä sairas vanhempi keksiikin toteuttaa uhkauksensa, mikäli hänen olonsa vaarantuu liiaksi ja totuuden siemenet alkavat kasvaa näkyviin niin että hänkin sen ymmärtää, että muut tietävät. Silloin ihminen muuttuu epätoivoiseksi ja tekee epätoivoisia asioita. Tähänkin asti elämä on mennyt siloitellen tietä, ettei tämän ihmisen ole tarvinnut kokea eloaan uhatuksi millään tasolla, hän on saanut toimia mielivaltansa mukaisesti, tehden mitä huvittaa ja milloin huvittaa riippumatta siitä, onko lapsilla hyvä olla vaiko ei.

Aikaa kuluu, unohdan itsekin tiettyjä asioita ja elän parhaani mukaan arjessa sinnitellen ja miettien milloin helvetti loppuu. Tiedän, se loppuu vasta kun lapset ovat täysi-ikäisiä, elleivät he jo aiemmin sitten ota välimatkaa toiseen vanhempaansa, kuten olen useasti jo nähnyt käyvän tässä vuosien vieriessä.

Mitä lapset kannattelevat, mitä he suojelevat salatessaan asioita neljän seinän sisällä tapahtuvista asioista? Kuinka normaaleiksi he kokevat epänormaalitkin ilmiöt ja asiat mikäli niin on? Lapsilleni monet asiat ovat osa heidän normaalia ja jokapäiväistä, esimerkiksi henkinen väkivalta jota he myös toinen toisilleen tekevät pyrkiessään isänsä tavoin käyttämään valtaa ja hallintaa toinen toisiinsa, kuka mitenkin.

Illalla kieltäydyin toimimasta asiassa, jonka lasten isä omalla viikollaan voi hoitaa ja kuuluukin hoitaa. Lapsi oli minulle suuttunut ja vihainen, syystä jota en koskaan tule ymmärtämään. Miksi lasten on niin vaikea hoitaa arkensa asioita isänsä kanssa? Miksi lapset eivät voi pyytää isältään heidän omien asioiden hoitamista, vaan miksi minun pitäisi huolehtia asiat, jotka myös isä kykenee huolehtimaan lasten ollessa isäviikolla? Tätä puhumisen vaikeutta isälleen en ole koskaan ymmärtänyt kenenkään lapsen kohdalla, vaatiiko isänsä lapsilta kenties jotakin takaisinpäin, että isä suostuu hoitamaan lasten asioita? Onko niin, että isän ajatus on palvelus palveluksesta? Kiristääkö isä kenties lapsia, ja vaatiiko hän lapsilta jotakin takaisinpäin, jos isä alentuu huolehtimaan lasten perus ja normitarpeista esimerkiksi? SIksikö lasten on niin mahdotonta saada asioitaan hoidettua isän kanssa isäviikoilla?