Olipa eilen ihmeellinen päivä. Ihmeellisen päivästä teki oma oloni, joka oli lähellä normaalia jaksamista. Näitä normaalin jaksamisen päiviä on nykyisin enää kerran tai pari vuodessa ja ei toista päivää enää kestäkään, ja niinhän siinä kävi tänäänkin. Eilinen on kuin hyvää unta, josta herää..

Käytin päiväni normaalina jaksavana ihmisenä siivoukseen. Ja ihan perusolemiseen ilman tunnetta kuolemanväsymisestä, joka on taas ollut kaverini selkäkivun lisäksi.

Ja yhteen päivään tuo hyvä olo sitten jäikin. Sunnuntai menikin levätessä kirjaimellisesti pedin pohjalla. Lääkärissä kävin ja pienen mutkan kautta ja vuorokauden miettisen jälkeen sekä terapiassa käydyn keskustelun pohjalta päädyin sitten jäämään sairaslomalle, joka onkin ihan tarpeeseen tässä hetkessä. Tajusin pitkänä vappuviikonloppuna, kuinka olen kuukausia vain sinnitellyt työpäivästä toiseen elämänlaadun heikentyessä ja eihän se ole mitenkään kenellekään hyväksi, kun oma jaksaminen on vajaata niin töissä kuin kotonakin täysin olematonta. Kun olen viimeisen kuukauden päivät vain nukkunut työpäivän jälkeen väsymistäni pois ja sekään ei riitä.

Olen helpottunut nyt pidemmästä sairaslomasta, sekä vihdoinkin se diagnoosi on siellä ja pääsen sen myötä paremmin hahmottamaan omaa tulevaa, onko sitten osa-aikaisuus työelämässä se paras vaihtoehto minulle. Uskoisin, että on.

Olen kuin olenkin tutustunut uusiin ihmisiin töissä, kaikista omista periaatteistani huolimatta ja päätöksestäni ja luulostani, etten enää voisi ystävästystyä kehenkään. Toisin on käynyt kuitenkin ja pienellä varauksella olen iloinen saatuani tutustua uusiin ihmisiin.

Sairaslomalla saan vihdoinkin levätä, aamut eivät ole kiukkua ja haluttomuutta lähteä kitumaan viimeisillä voimilla työhön, vaan nyt voin levätä, kuten pitääkin ja opetella uudelleen monia asioita, jotka on jääneet pois elämästäni jo avioliiton alkuajoista lähtien.

Kukat ovat odottaneet ulos istuttamista, nyt saatan ehkä jaksaa ne laittaakin paikoilleen, tai siis jaksan. Kotihommat saavat kelvata työstä. Ulkotilojen sisustus saa nyt olla ykkösasia, se on mielenrauhaa omalle päälle ja parasta lepoa tähän hetkeen. Sain kuin sainkin osan kukista ulos ja samalla vierähtikin useampi tunti ulkona siivoten ja järjestellen.

Siinä kesken touhujeni harjan varrelle lennähti pikkuinen sininen perhonen, siirtyi siitä etusormelleni ja vaikka siirsin perhosen varovasti juuri istuttamaani kukkaan, se liiteli takaisin vielä myöhemmin. Ajattelin kuinka tämä huilitauko tuli ihan tarpeeseen, ja josko omassa elämässä alkaisikin perhosen tavoin uusi, kevyempi ja vähemmän kuormittava elo.

Tänään ajattelin jatkaa siitä, mihin eilen jäin, mielessä vilahti jopa yhden ikkunan pesu . Katsotaan nyt, miten päivä tästä lähtee sujumaan. Muksut onneksi pärjäävät ja osaavat itsenäisesti koulunkäyntinsä kotona, ja ruokahuoltokin on turvattu, kun koululta on saanut hakea sapuskaa arkiaamupäiviin. Rajoitukset eivät ole pahemmin kirpaisseet meidän perhettä, koska olemme kovin erityneesti eläneet jo ennen tätä ikävää aikaakin ja olemme myös viettäneet perheen kesken paljon yhteisiä hetkiä.

Voisin melkein jo tuntea iloa kaiken tämän keskellä, yksi asia toisensa jälkeen selkenee ja alkaa selvitä niin omassa kuin lastenkin elämässä ja kyllä, totuus sieltä menneestä puskee esiin, salaisuudet alkavat nousta näkyviin ja kuuluviin. Olen ollut jäljillä, olen aavistellut ja yksi suuri suu avioliittoon jäämiseenkin niinkin pitkäksi aikaa hahmottuu itselleni, asia, jonka olemassa-olon olen tyystin unhoittanut, asia, joka pakotti minut jäämään myös.

Syytökset, joita exän suusta sain osakseni, olikin hänen omia tekosiaan, hänen kokemuksiaan eli ex heijasti minuun kaiken, mitä hän teki tai oli kokenut, ihan kaiken. Enää minun ei tarvitse ihmetellä exän silloisia järjettömiä puheita tai sitä, mistä hän kaiken puheensa ja syytöksensä keksi, hänen ei tarvinnut keksiä niitä, ne olivat hänen todellisuutta kaikessa sairaudessaan ja niitä hän väkisinkin yritti minulle siirtää, minun kokemuksiksi, minun syyksi jne.

Ja osa hänen ikävästä kohtelusta ja muista omituisuuksista menivätkin sen piikkiin, että hän yritti kaikin keinoin suojella salaisuuksia, pitää kulissia yllä. Hän yritti kääntää huomion aina pois, teki kaikkensa ettei paljastuisi itse tai ettei esimerkiksi hänen lapsuuden perheensä salaisuudet paljastu vahingossakaan. Kokonaisuus on alkanut itselleni hahmottumaan, samoin itse ne salaisuudet ja toivon vain, että jokainen saisi ansioidensa mukaan..