Tässä on pikkuhiljaa alettava miettimään, kuinka peruttu kesä lasten osalta lähtee sujumaan. Lapsiin tämä eristys on vaikuttanut kaikkein eniten tässä perheessä harrastusten loppumisen myötä. Heiltä on kadonnut tyystin yksi iso osa elämää, samoin toinenkin, jos kolmaskin. Eli kaverit sekä koulut.

Todennäköisesti uimarannat on myös kiinni kesän yli, kuten muun maailman esimerkki näyttää. Hyttysten riivaama metsä ei kesällä houkuttele, ja uskoisin, että ulkona sijaitsevat leikki,-ja pelipaikat on myös melkoisen varattuja kesällä ja sinne on siis turha suunnistaa.

Mitä vaihtoehtoja jää? Pyöräily, lähiliikkuminen kävellen? Oman minipihan hyödyntäminen jotenkin? Itselläni ei ole ollut voimavaroja panostaa tuohon minipihaan ollenkaan ja nyt pitäisi jostain saada se inspiraatio tehdä oma piha sellaiseksi, että siellä myös voi olla jatkuvasti. Kuinka sen teen? Ei mitään ideaa...Jo pelkkä parvekkeen sisustusyritys on jäänyt yritykseksi, kun ei vaan ole rahaa tai motivaatiota. Rahalla saisi tosiaankin hetkessä kaiken viihtyisäksi ja kun sitä ei ole, pitää miettiä ja pohtia ja tehdä itse ja kun yleensä sitten enää itselläni ei riitä rahkeet niin pitkälle, on nuo jääneet odottamaan sitä aikaa, kun joskus sitten on rahkeita kääntää katse ulos.

Nuorisoa ajatellen pihalla olisi siis hyvä olla joitakin  viihtyisiä löhöilypaikkoja, Aikuisille myös jotakin paikkaa, jossa voisi ne aamun kahvit nautiskella rauhassa.

Kotona sisällä pitäisi sitä ja tätä ja kun kuuntelen lasten mahdottomia toiveita, siis ihan tavallisia tarpeita, pieniä tarpeita masennun, koska en kykene toteuttamaan oikeastaan yhtään mitään niistä. Yksi tarvitsee jumppakuminauhan ja muuta pientä kehonhuoltoon fysioterapeutin ohjeiden noudattamiseksi ja kun minulla ei riitä raha edes moiseen ja kun vastaavia tarpeita on useita, itselläkin olisi tarpeita ja toiveita ja lopputulos on kuitenkin eioota, niin pää hajoaa.

Huomaan olevani jälleen masentunut, kärsin kaikenlaisista puutteista, isoista ja pienistä ja ennenkaikkea siitä, ettei ole mahdollisuutta edes itse muuttaa tilannetta mihinkään suuntaan. Päässä pyörii hienoja visioita ja niitä on mahdoton toteuttaa. Kun köyhä, niin on köyhä, se tilanne ei muutu mihinkään vaikka kuinka käyn töissä.

Ja vaikka jotakin yritänkin, homma kusee aina jotenkin ja johonkin. Olen oppinut luovuttamaan, ja olen myös oppinut jo edes tarttumaan tuumasta toimeen, koska yksin on kovin hankalaa toteuttaa yhtään mitään. Jokapuolella tuntuu taas olevan seinä vastassa, yritti mitä tahansa niin epäonnistuminen on varmaa.

Kaiken kukkuraksi jokapäiväinen saatanallinen väsymys estää tekemästä yhtään mitään. Lapset ovat keskenään sen kahdaksan tuntia ja itse tulen kuolleena töistä kotiin ja päässä vain surisee pelkästä väsymisestä ja mikään määrä unta ei auta kehoon. Viime viikonloppuna yritin ulkoilla, kävely oli jälleen yhtä tuskaa ja kipu alkoi varpaissa ja nilkoissa jo muutaman sadan metrin jälkeen ja reilu neljän kilometrin matka oli suorastaan helvetillistä kidutusta. Ja meni monta päivää jälleen toipua tuosta reissusta.

Olen myös hyvin vihainen, osin koska tenavat hakevat kontaktia toinen toisiinsa, puhuvat toisilleen rumasti, arvostellen vuorotellen ilkeästi toistensa persoonaa ja tapaa olla ylipäänsä olemassa. He eivät ymmärrä, kun sanon, ettei ole normaalia ollenkaan puhua ja kohdella toista niin huonosti, he vain syyttävät toinen toistaan omista ilkeistä teoista toiselle ja vierittävät vastuun ja syyn toiselle. Isältään ovat oppineet tavan kohdella muita huonosti. Lasten välit kiristävät myös sitten minua, heidän jatkuva nälvinen ja huono kohtelunsa saavat omankin mielen matalaksi.

Tuntuu pahalta, kun en tiedä taas, kuinka puuttua sisaruksien jatkuvaan kiusaamiseen. Siitä on jo vuosia aikaa, kun vanhimmat käyttäytyivät samoin ja heidän välillään puhkesi useamman kerran päivässä ihan fyysinen kontakti ja lievimmilläänkin vain tavaroita särkyi heidän yrittäessään hallita toinen toistaan ja itsekin sain osumaa heidän kohdistaessaan vihaa minuun ja kävivät käsiksi.

Valta ja hallinta, opetelkoon nyt ensin hallitsemaan itsensä ja käyttämään valtaa itseensä, vaan esimerkki on melkoisen huono, kun toinen vanhemmista kiukkuaa kuin tikkarin menettänyt kaksivuotias kakara jokainen päivä ymmärtämättä, ettei aikuisena enää niin toimita. Saman esimerkin mukaista on sitten lasten käytös, kun jokin asia ei mene mielen mukaisesti on hyvä vähän paiskoa tavaraa tai ärsyttää sisarusta tai muutoin epäterveellä tavalla ilmaista oma tahtonsa.

Viime äitiviikon jälkeen olin ihan tyytyväinen, että lapset siirtyivät isälleen, tapelkoon siellä ja hakekoon siellä sitä kukkona tunkiolla paikkaansa, kun se ei onnistu tässä taloudessa, meillä jokainen on edelleen ihan samalla viivalla, kukaan ei ole toista parempi edessäni ja nokkimisjärjestys ei toimi muutenkaan minun luona.

Miten käy lasten, kun koko kesä on heidän osaltaan peruttu?