Jokainen asia, siis ihan jokainen lasten asia, joka pitäisi hoitaa yhdessä lasten isän kanssa, jää hoitamatta. Isä ei kykene suurista puheistaan huolimatta huolehtimaan edes yksinkertaisista lapsiin liittyvistä velvollisuuksista.

Viikolla hammashoidosta sain kuulla, että lapsella oli käyttämättä jäänyt aika, isäviikolla siis ja isä ei ollut edes saanut uutta aikaa varattua unohtuneen tilalle. Ei ollut myöskään perunut lapsen aikaa. Ja kaikkein huvittavinta tässä on se, että isä syyllisti minut omasta vastuuttomuudestaan jälleen. No, onneksi kykenen todistamaan tarpeen vaatiessa, että olen tiedottanut isälle ja lapsellekin tietoon tämänkin ajan hammashoitoon ja kun aika on isäviikolla, isän pitää tämä kyetä jotenkin huolehtimaan. Oikeastaan isän siis pitäisi kyetä lähivanhemman ominisuudessa huolehtimaan kaikista lapsiin liittyvistä terveydenhoidon käynneistä, riippumatta kenen viikolla lapsi kulloinkin on. Mutta, hän ei kykene omalla viikolla muttei myöskään muulloin. Kurjaa jälleen lapselle, koska kovin montaa perumatonta käyntiä oikomishoidoissa ei siedetä. OIkomishoito lopetetaan huonon sitoumisen vuoksi ja sehän ei ole lapsen asia, koska lapsi ei pysty itse kulkemaan kymmeniä kilometrejä matkaa oikojalle ja on siis vanhempien kyytien varassa.

Sama homma jälleen sen sadannen kerran, isä ei kykene huolehtimaan lapsille asianmukaisia ulkoiluvarusteita. Selitys oli isältä, ettei lapsi itse halua ja sen nojalla isä on jättänyt huolehtimatta. Lapsi on ollut toista mieltä, lapsi sanoo minulle, ettei isä vain halua huolehtia hänen asioistaan ja isällään ei kuulemma ole varaa hankkia lapselle normaaleja, keliin sopivia vaatteita. Muistutan isän korkeasta vuositulosta sekä yhteiskunnan tuista. Samalla aikaa isällä on kuitenkin varaa matkustella sekä mm. tehdä remonttia ja ajaa uudella pakasta vedetyllä kalliilla autolla. Sehän on normaalia, kun ollaan köyhiä.

On ollut kurjaa todeta lapsille, ettei köyhän lapsilla voi olla samaa, mitä ikätovereilla. Minun lapseni erottautuvat koulussa porukoista, monin tavoin. Juurikin pukeutumisessa joka on kaikkein näkyvintä. Kun toisilla lapsilla on asianmukaiset vermeet sadepäivinä, minun lapset kastuvat, koska heillä ei ole vedenpitäviä asuja. Kun on pakkasta paljon, minun lapseni jäätyvät ja itkevät kylmyyttä, koska vaatetus on liian kevyttä ja ei ole lenkkareita kummempia kenkiä, joista niistäkin on kangas revennyt ja pohja paistaa läpi. Semmoista on köyhän lapsen elämä. ja kaiken kukkuraksi tämä isä käskyttää minua viestillä, että minun tulee autoillen viedä lapset kouluun ja hakea heidät, isälle on kuulemma ihan sama, kuinka tämän hoidan, häntä eie kiinnosta ja olen kuitenkin työssä, joten en edes voi huolehtia koulumatkoista. Pisin matka tosiaan pyöräillen meiltä on kolme kilometriä kouluun. Siis täysin normaali ja sopiva matka. Ja kun yhtälöön lisätään lisätään se, että yksi lapsista on lääkärin valvovan silmän alla painonnousun ja huonojen veriarvojen takia, niin koulumatka on oiva tapa saada lisää liikuntaa päiviin, kun muutoin lapsen aika menee pitkälti sisätiloissa pelaten eri näyttöjä. Että perustetta ei ole minkäänlaista kuljettaa lasta koulumatkoja edestakaisin. Isä vaan ei ymmärrä lasten hyvinvointia tukevia asioita vieläkään, hän ei tiedosta tuhoavansa omien lastensa elämää ja tulevaisuutta omassa kodissaan järjettömillä ruuilla, ja liikunnan estämisellä noin esimerkkinä.

Kaikilla lapsilla on isänsä mallin mukaisesti häiriö syömisen kanssa. Järjettömän suuret annoskoot liikuntaan ja tarpeeseen nähden ja lisänä vielä jatkuva napostelu ja jääkaapilla ravaaminen. Vartin välein lapset käyvät jotakin hakemassa heidän saapuessaan isän luota jääkaapista ja valittavat minulle, ettei minun luona ole mitään syötävvää, siis meillä kun ei ole pikaruokaa, ei herkkuja, ei välipaloja ellei vihanneksia ja juureksia lasketa. Meillä ei ole sokeripitoista välipalaa eikä oikeastaan muuta kuin leipää, joka ei näille muksuille kelpaa, kun pitäisi olla mikrohamppareita, pizzaa, ranuja jne. Tunnesyöminen on totta lapsilla, jokaisella enemmän tai vähemän. Aina, kun on paha mieli tai jokin asia ärsyttää, niin syömällä he yrittävät helpottaa oloa.

Viimeisimmät viestittelyt lasten asioista isän kanssa ovat tuoneet esille sen, ettei isä kykene ollenkaan huolehtimaan lasten normaaleista asioita. Ja viestit ovat nyt tuoneet esiin myös sen, kuinka tämä lähiisä siirtää syyn ja vastuun omista puutteistaan minun viaksi. Viimeisin keino välttää omaa vastuutaan oli se kun, isä tekosyyn varjolla on ottamatta lapsia kotiinsa omalle viikolle, koska yhdellä lapsella on isäviikolle määrätty veriarvojen tarkistusta ja kun isä ei kykene asiaa hoitamaan ja toisekseen isällä on ylimääräistä rahanmenoa juuri nyt, niin hän mieluusti maksattaa minulla lasten kuluja ruuan muodossa, eli lapset ovat minun luona hänen viikollaan. Jos joskus tarvitsisin itse joustoa näiden luonapitoviikkojen kanssa, niin isä ei kykene joustamaan minuun päin. Ja tilanne on senkin puoleen epäreilu.

Viestittelyissä isän puolelta näkyy isän kykenemättömyys kantaa aikuisen vastuu lapsista. Niissä näkyy selvästi myös haluttomuus huolehtia lasten asioista sekä ihan selvä kiusanteko lasten asioilla. Lapset ovat jo tottuneet vuosien varrella tähän tämmöiseen omituiseen ikuiseen ns. sodankäyntiin ja välttävät itsekin aiheuttamasta ns. riitaa vanhempiensa välillä. Minua on myös turha käyttää hyväksi, ainakin mitä isän jatkuvaan taloudelliseen kiusanteon yritykseen on nähtävissä viestein. Yrittäköön vaan säästää lasten kuluissa, se aiheuttaa vain sen, että lapset kärsivät ja sitähän se isä ei vieläkään ole tajunnut.