Alkuviikko on sujunut jokseenkin hyvin, vaikka sietämätön ahdistus onkin työssä ollessa tullut rinnalle. Tauot on yhtä tuskaa, koska kun pysähtyy, alkaa aivotkin raksuttamaan omia rutinoitaan ja pelkään paniikin iskevän. Yritän istua, hengitän syvään kerran jos toisenkin, muistan jalat tukevasti lattiaan jne. Mutta eipä nuo poista ahdistusta, joka tulee voimakkaana ja syystä.

Olen nyt onnistunut ymmärtämään mihin ja mistä nämä ikävät ajatukseni ja tunteeni tulevat. Kaiken takana on oikeastaan yksi ihminen työmaalla, joka siis selkeästi tekee kiusaa ja on jotenkin kypsymättömän oloinen. Tämän alkuviikon olen ollut huomaavinani, kuinka hän kerää taakseen muita ihmisiä, joiden muuttuneesta käytöksestä minua kohtaan olen tehnyt omat päätelmäni eli tämä yksi ihminen puhuu  minusta selkäni takana. Ja voin vain kuvitella, mitä ?

Tämä on se seuraus sitten oman suuni avaamisesta ja siitä, että olen uskaltautunut avaamaan ei pelkästään minun kokemuksia tämän yhden ihmisen aiheuttamana. Tämä on se seuraus sitten, kun en itse voi sietää aikuisilta ihmisiltä lapsellista käytöstä muita ohtaan.

Olin niin helpottunut viikonlopun koittaessa. Olisin mieluusti vapaalla pidempäänkin. Palkka on taas yksi asia, mikä ei todellakaan enää kannusta käymään työssä. Enemmän tosiaan jäisi rahaa käyttöön, jos en olisi työssä ja saisin laskuihin apua toimeentulotuesta. Olisin tälläkin hetkellä ilmeisen oikeutettu toimeentulotukeen, palkkani on siis todella onneton ja ihmettelen välillä itsekin, miten pärjään. No en pärjäisikään ilman miesystävän taloudellista tukea.

Minulle on ehdoteltu muuttoa keskustaan, ei tarvitsi autoa. No sehän ei pidä paikkaansa kuin osin. Minä en tarvitsisi autoa, mutta lapset tarvitsevat edelleen. Minulla ei ole sitä suuren suurta tukijoukkoa takana, en siis voi turvautua muihin ihmisiin kyytiongelmien vuoksi ja pidemmän päälle muiden apuun turvautuminen on jo kovin noloa ja raivostuttavaakin. Ja kyllähän ilman autoa elämä olisi sama kuin heittaisin itsekin hanskat tiskiin ja jäisin vain kotiin. Hyvästi sen jälkeen myös siis kauppareissut ja ns. tarpeen vaatimat asiointireissutkin. Julkinen liikenne kun ei toimi tällä paikkakunnalla ja jos tarvitsee päästä paikasta a paikkaan c, se on jo mahdotonta. Eli pääset jos osuu reitille, muutoin on hankalaa liikkua julkisilla ja taksiin ei ole varaa edes villeimmissä unelmissa. Autoa tarvitsee jo ihan työhönkin pääsemiseen, tulevaisuudessa ja edelleen onneton julkinen liikenne on este työn vastaanottamiselle ainakin minun ammatissa.

Olen jo hieman pidempään uskaltautunut haaveilemaan omasta kodista, mutta sehän on mahdotonta, sanoo järki. Ja niinhän se onkin. Joten kitkuttelen tässä vuokralla, harmittelen viikottain jotain epäkohtaa, jonka voisi laittaa kuntoon, mutta ei, vuokranantaja on pihi, ja häntähän ei kiinnosta pikkuviat, ei ole hänen elämänlaatua heikentämässä tämän talon ongelmat. Olemme joutuneet omalla kustannuksella uusimaan paljonkin sellaista, mikä ei meille kuulu, mutta on ollut akuutti korjata. Vuokranantajaa ei kiinnosta ja kerran mainitsin käteen hajoavista kalusteista keittiössä, hän tuumasi, että ei ole hänen ongelmansa, tulitikuilla kuulemma voisi korjata asian. Kunnostimme muuttaessa lahonneen roskiskaapin, pesin ja putsasin sen kunnolla ja käänsimme hyllyjä toisinpäin, hankimme kuivauskaappiin ruosteisten hyllyjen tilalle mittatilauksena uudet, vain koska hygienia on tärkeää minulle ja en todella kestä sitä, kun ruosteista vettä tippuu sitten tiskialtaaseen astioiden kuivuessa niillä hyllyillä sotkien jatkuvasti niin astioita kuin muutakin ympäristöä. Nyt oli sitten aika etsiä jälleen hajun lähdettä taannoin, ja roskiskaapissa olikin sitten yllätys, kun eräs hylly oli päättänyt alkaa lahoamaan omia aikojaan ja roskiksen veto-osa putosi alas, koska kiinnikkeet lahosivat irti. Onneksi miesystävällä on taito käsissä ja hän pystyi uusimaan vetokaapiston. Hajunlähde paljastui sitten viimein, kun roskiskaapin osat saatiin irroitettua, lahonnutta jätettä oli pesuista huolimatta jäänyt metallin ja puun väliin ja huh mikä yllätys, niin pieni asia mutta suuri hajuhaitta. Kaapistot keittiössä on jo muutenkin olleet vuosikymmenen uusimisen tarpeessa, samoin laminaatti on pikaremontissa laitettu ilmeisen likaisen  ja alkuperäisen muovimaton päälle kovin huolimattomasti ja rakoja löytyy milloin mistäkin ja muovimatto paistaa alta rakojen välistä. Kylppärissä on kosteusvaurio, joka näkyy muovisen pinnan värin muuttumisena, ei lähde pesemällä pois pinnasta, kun ongelma on siellä maton alla tosiaan. Ilmanvaihto ei ole ainakaan vuoteen toiminut, tämäkin kuitattiin vuokranantajan toimesta sillä, että asiaa on kyllä tutkittu jo edellisien vuokralaisien aikana ja ongelmaa ei ole voitu selvittää. Ilma vaihtuu meillä siis nykyisin ikkunoiden aukipitämisellä ja tietyt ruuat on nykyisin pannassa, koska liesituuletin ei vedä, ja en itse siedä mitään ylimääräisiä hajuja missään kotona. Ilmanvaihtokone välikatossa pitää kovaa ääntä, se kitisee, vinkuu ja ritisee ja ratisee ja tekee siis kaikkea semmoista, mistä tiedän, että se on rikki. Mutta tätä vuokranantajaa ei kiinnosta asukkaidensa hyvinvointi, tärkeintähän onkin pitää tämä asunto ja saada siihen hölmöt vuokralaiset, jotta tulot itsellään säilyvät. Olen useasti katunut päätöstä muuttaa tähän asuntoon ja olisi pitänyt luottaa omaan nenään jo silloin käydessä katsomassa tätä, vaan eipä ollut silloin hirmuisesti varaa valita, oli oikeastaan otettava se ensimmäinen sopiva asunto, joka tarjolla oli.

Asumismukavuus on siis heikko, en sano, etteikö tässä jotakin hyvää olisi, kuten metsän läheisyys. Mutta, en koskaan pääse ulos. Olen usein niin väsynyt, että pelkkä ajatus ulos lähtemisestä inhottaa. Avaan ikkunoita, jotta saan raitista ilmaa..Ja yksin en mielelläni ulkoile, ja minulla ei ole kaveria, jonka kanssa voisin ulkoilla, joten sisällä on oikeastaan ihan siedettävää...