Ahdistaa ajatus huomisesta työpäivästä, viikkoja on liikaa omaan jaksamiseen nähden, vaan mitäpä voisin tehdä? En mitään. Sairauslomalle jääminen ei houkuttele, koska syy olisi masennus ja siihen ei sitten saa palkkaa ja jäisin jo ennestään enemmän köyhyyden valtaan.

Väki on vähentynyt tässä kodissa ja laskut, jokaikinen on noussut tähtitieteellisiin summiin. En ymmärrä yhtälöä ollenkaan. ja jo tuo pelkästään estää minua jäämästä sairaaksi, vaikken mitään muuta niin tahtoisi kuin levätä kotona ja ladata akkujani.

On vaan pakko sinnitellä jaksamisen äärirajoilla ja kohta alkaa sitten omat hermot pettämään ja ja kaikkea ikävää liittyy sitten siihenkin. Tiedän itseni ja kun tietty kynnys väsymisen kanssa on ylitetty, minusta kuoriutuu hirviö, jota ei sitten pidättele mikään. Hermostun asioista, joista en normaalisti olisi milläsänäkään, huudan ja kiroilen ja olen hapan kuin silakka.

Töiden jälkeen olen edelleen niin väsy, etten jaksaisi mitään ylimääräistä, en lapsia en kotitöitä ja sitten ne on hoidettava viikonloppuna ja taas se tarkoittaa sitä, etten pääse viettämään yhtään vapaa-aikaa, en pääse tekemään sitä, mikä voisi ehkä olla rentouttavaa tai palauttavaa. Vihaan kotitöitä ja kaikkea kotiin liittyvää, kun niitä hommia on tehnyt yksin ja tauotta useamman vuosikymmenen ilman minkäänlaista lomaa, päivittäin useamman kerran päivässä, alkaa kyllästyminen hipoa huippuaan. Ja kun kotona on sitten yksi iso poika, joka ei korviaan lotkauta minun kärsimykselle hänen aiheuttaessaan epäsiisteyttä ja järjystyksen kaaosta ja kun selittelee vain, miksi ei tehnyt mitäkin olen kirjaimellisesti hermoraunio. Poika, jonka iältään pitäisi olla aikuinen, hyvin aikuinen lähennellen kuitenkin keski-ikää ja käyttäytyy kuin pikkupoika, ei kovin pitkälle enää kanssani elä tässä taloudessa. Ne viikot, kun ei ole lapsia, koti on hänen sotkuisuuden jäljiltä pahempi kuin edes lasten kanssa, jotka hekin jo osaavat tehdä osansa ja ainakin siivota sotkunsa, niin tämä mukaaikuinen ei sitä tee selitysten kera ja voivottelujen. Masennusta? vaiko ihan jotain muuta? No, aivan sama minulle, en todella jaksa itse välittää juurikaan.

Sain sentään jotain aikaiseksi, menen lääkäriin ja jonoa oli vain puolen kuun verran, ehkäpä jaksan sinne asti näiden ruumiin vaivojeni kanssa ja punaisine kirvelevine silmineni?

Uupuminen tapahtuu jälleen, kroppa ei vain jaksa ja aivot menevät jumiin. Välinpitämättömyys valtaa mieleni, ja ajatus on ihan sama kaikessa mitä ympärillä tapahtuu, kun ei jaksa, ei jaksa. Liian väsynyt elämään, ja en ole todella ole masentunut nyt, ainoastaan tämä olotila viimein saa myös sen masentuneen mielen, kun olisi niin paljon asioita ihan arjessa, joihin pitäisi voimien riittävän, ja kun ei riitä, kun kroppa sanoo sopimuksen irti.

Jotain hyvääkin, olen taas nukkunut yöni hyvin viimeiset kaksi yötä. Kyllähän se uni sitten joskus tulee, pakostakin. Olen siis valvonut marraskuusta asti ihan näihin päiviin asti nukkumatta kuin muutaman huonon tunnin yössä.

Työ ahdistaa, sinnikkäästi puren hammasta yhteen kuitenkin ja yritän jaksaa, vaikken jaksaisikaan. Pakko, ei ole varaa olla sairaana, koska lasten takia joudun ottamaan tiuhaan niitä palkattomia tunteja ja olemaan poissa työstä ja siitäkin on tullut ihmettelyä ja selän takana puhetta. Ja nyt sitten vielä oma tuleva ja paljon muuta lasten asiaa pakottaa minut ottamaan palkatonta sekä kärsimään vähän lisää taloudellisesti. Toimeentulotuella minulle jäisi 1000e euroa käyttöön kuukaudessa ja nyt minulla ei ole varaa käydä ruokaa ostamassa, kaikki pieni palkka menee tämän huushollin peruslaskuihin. Ja jo se harmittaa, kun ei ole edes iloa työssä ollessa. Olisin niin mieluusti huilaamassa kotona ja keräämässä vaihteeksi voimia.

Palkkani, huimat 1400 ja rapiat päälle ja sillä olisi elätettävä koko kuukausi tämä porukka, ja tällä haavaa yhdestäkään lapsesta ei enää tule lapsilisiä, ei elatusmaksuja vaan kaikki tulontasaukset menevät isälle ja edelleen isä mieluusti ostattaa minulla lasten tarpeita myös omaan kotiinsa. Mikään ei ole muuttunut, paitsi se, että köyhyys omassa kodissani syvenee entisestään. Maksan vuokraa 800euroa, tämän pienempään asuntoon emme yksinkertaisesti mahdu tai sitten minun olisi luovuttava lapsistani luovuttava vuoroviikkoasumisesta ja se tapahtuu vain kuolleen ruumiini yli. Lapsista ja arjesta en luovu, en luovu äitiydestä edes köyhyyden edessä.

Palkasta vuokran jälkeen jää laskuihin loput, saan ne juuri maksettua, kunhan muistan säästää myös vesilaskuun, joka on nyt tällä 1000e vuodessa. Lämmin vesi maksaa 8e kuutio ja kylmä vesi 4e kuutio. Kulutus oli puolelta vuodelta liikaa, 97 kuutiota, joka selittyy kylläkin murkkuikäisillä, jotka viihtyvät suihkussa liian kauan jokainen päivä. Tosin hyvähän se on, että huolehtivat hygieniastaan. Autosta en voi luopua, joten siitä aiheutuu kuluja. Ruokaa en siis osta omalla rahalla ja kaupassa asioinnin hoitaa miesystävä, kuten myös lasten ylimääräiset ostot, joista lasten oma isä kieltäytyy milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Asumistukea en saa tähän asuntoon, koska asun virallisesti yksin ja saan palkkaa.