No ei peri, kyllähän se niin on, että mitä röyhkeämpi olet, sen enemmän saavutat.

Mitä enemmän jaksat nuolla toisten takalistoa, sen parempi ihminen olet ja saavutat enemmän.

Mitä enemmän jaksat valehdella ja muuntaa totuutta, sen parempi ihminen olet ja saat enemmän itsellesi toisten kustannuksella.

Kaikki se, mihin ainakin minua on opetettu lapsesta lähtien, toimimaan kuten haluaisin itse itseäni kohdeltavan on toimimaton harha. Kultainen sääntö, joka ei vain toimi.

Valehtele, parjaa, hauku toisia ja kiellä tehneesi mitään väärää, varasta ja toimi juuri niinkuin haluat ja olet voittajan tiellä. Ne, jotka noudattavat hyviä tapoja, jotka ovat ne sisäistäneet toimivatkin vain näiden kiipijöiden askelmina ja heidän apunaan heidän kiivetessään elämässään eteenpäin ja kun yksi väsyy, aina tulee uusi ihminen tilalle, joka haluaa miellyttää muita ja näitä nämä kiipeiljät sitten härskisti käyttävät hyväkseen.

Täytyy sanoa, että ihanne on ihanne, mutta elämässä käytäntö on jotain ihan muuta. On se hyvä oppia tämäkin näin vanhalla iällä, kun omasta kokemuksesta huomaan, ettei se todellakaan toimi, mihin on lapsesta asti kasvatettu ja kuinka olen myös omiani kasvattanut; rehellisyyteen, omaantuntoon, kultaiseen sääntöön ylipäänsä ja sitten ovat lapseni myös olleet ihmeissään, kun kukaan muu ei toimi tai tee niin ja miksi heidänkään niin pitäisi tehdä ja noudattaa, kun käytännössä kukaan muukaan ei..Niin, miksi?

Itselleni rehellisyys on maksanut paljon, niin aineellisesti kuin muutenkin. Se, että olen kyennyt jakamaan omastani, olen kyennyt toisen edun edessä luopumaan omastani, onko  siinä mitään järkeä? Olen ollut "ammuttuna viestintuojana" lukuisia kertoja, ja silti en ole itse kokenut samaa toisinpäin, eli minulle on kyllä valehdeltu, minua on huijattu, minua on kohdeltu väärin jne. ja niin se maailma menee, on aina mennyt. Kuinka moni on menettänyt henkensä oltuaan rehellinen ja oikeudenmukainen?

Kun useinkin pääsisi helpommalla valehdellen ja toimien kaikin tavoin väärin ja epärehellisesti. Kirjoitan ihan omasta kokemuksestani, koko elämäni aikana. Olen inhonnut niitä, joiden toimet on olleet jotenkin epärehellisiä, niitä, jotka kynevät kieltämään tarvittaessa totuuden ja valehtemaan oman etunsa edellä väittäen mustaa valkoiseksi.

Nyt oikeastaan kadehdin niitä ihmisiä, he ovat pärjänneet maailmalla, heillä kiitoksena kaikesta pahasta on menestys ja hyvä elämä, johon eivät ongelmat ulotu ja ongelmien ilmaantuessa nekin kyetään hienovaraisesti huuhtelemaan pois niin, että elämä jatkuu kuin ennenkin.

Rehellisuudellä saa köyhyyden, ikuisen alemmuudentunteen, syyllisyyden taakan, joka painaa aina muistuttaen siitä, itä ei olisi pitänyt tehdä, mitä ei olisi pitänyt sanoa, vaan kun totuus on kerrottava ja olet itse liemessä, vaikkei sinulla olisi olllut osaa eikä arpaa koko asiassa, olit vain väärässä paikassa väärään aikaan.

Jotakin olen sentään oppinut, kaikkea ei tarvitse kertoa, voi olla vain hiljaa. Sen opin ikävässä pitkässä avioliitossa, jossa elin orjana hävittäen itseni ja lopulta ihan kaiken toisen hyvinvoinnin takaamiseksi ja sekään ei riittänyt,ei siltikään. Voi olla niinkin, ettei näe tai kuule ympärillään mitään ts. kuulen ja näen ilman tarvetta reagoida mihinkään, olkoon.

Nykyisin en avaa suutani, siitä seuraa vain ongelmia ja lisää ongelmia. On parempi olla hiljaa ja katsoa vierestä toisten toimintaa. Olen oppinut valtavasti, olen nähnyt kuinka teatteria vedetään ihmisten välillä ja jokaisen osapuolen ainoa ajatus on, kuinka itse hyötyy kaikkein eniten helpoiten. Olen nähnyt ymmärtämättömyyden, joka sukupolvesta toiseen katkeamattomana ketjuna saa aikaan mitä ihmeellisimpiä oletuksia ja tilanteita. Olen kuullut muka-sivistyneiltä ihmisiltä kaikenlaista heidän luuloistaan, kun nämä ihmiset olettavat automaattisesti, että jokainen ihminen elää ja toimii samoin kuin he itse ja sitten on käsittämätätöntä tämänkin ihmisjoukkion ymmärtää semmoista, jolla asiat eivät ole kuten heillä itsellään ja siis kuitenkin suurin osa tämänkin maan kansalaisista ja perheistä elää kuitenkin toisella lailla kuin he itse.

Ihmisen pahin ominaisuus on juuri ymmärtämättömyys toisia kohtaan. Kun ei nähdä omaa nenänpäätä pidemmälle ja kaikki on väritetty omien paksujen vaaleanpunaisten lasien läpi ja sitten itketään ankarasti, kun muut eivät mene heidän sanelunsa mukaisesti tai joku hetkeksi avaa heidän silmänsä näkemään todellisuuden.

Ymmärrän ylpeyden, onhan se vaikeaa olla tavallisen kansalaisen edessä, kun on niin hienot elitistiset sukujuuret ja jo se pelkästään oikeuttaa kohtelmaan muita ihmisiä alentuvasti, ei tarvitse edes tervehtiä, jos ei viitsi juuri sillä hetkellä huvittamaan. Ja sitten on hyvä tuomita ylhäältä käsin, ihmetellä tavallisia pulliasia ja heidän arkipäivän ongelmiaan, kun sellaiset eivät kykene koskettamaan ylempiä elitistisiä ihmisiä, kun on sitä rahaa millä hoitaa kaikki ongelmat. Nämä eivät voi ymmärtää, miten joillakin voi olla vaikeuksia ostaa kaupasta kasviksia, tai muuta terveellistä, kun itse tilaavat kotiovelle sen, mitä haluavat ja käyvät säännöllisesti ulkona syömässä. Voi katsoa nenänvartta pitkin ja suureen ääneen voivotella eri ihmisten erilaisia tapoja toteuttaa elämäänsä, ollen sitten kuitenkin sitä mieltä, heidän elämäntyylinsä on se ainoa oikea.

Ilmeisen taitavasti nämä ihmiset peittävät omat ongelmansa, antavat ymmärtää olevansa yli-ihmisiä, joihin eivät tavallisen väestönosan asiat ulotu ja joskus kuitenkin, jossakin kohtaa he kohtaavat ihan ne samat ongelmat ja huomaavat joutuneen samalle viivalle, samaan jonoon muiden kanssa ja sekös sitten ihmetyttää ja jaksaa puhututtaa.

On väärin sanoa, että rehellisyys maan perii. Epärehellisyydellä saa ja pääsee pidemmälle. On hyvä, jos oppii silmänlumeeksi toimimaan ns. oikein ja esittämään olevansa jotakin muuta kuin on.